Bailey ja Dolenc vahvistamaan BC Nokiaa

24.6.2015 Daniel Bailey, 25, tulee edustamaan jo kolmatta kauttaan BC Nokiaa. Sopimus sisältää alkukauden tryout-pykälän. Daniel Dolencille, 21, Nokia on puolestaan uusi tuttavuus muutaman Kouvot-kauden jälkeen.

Amerikkalaisvahvistus Bailey jatkaa uraansa tutuissa maisemissa.

Dolenc puolestaan siirtyy Kouvolasta BC Nokian joukkoihin. Kuvat: Francois Perthuis, Erkki Hautaviita.

Kaudella 2013-14 Bailey takoi Divari-A:ssa toistaiseksi parhaat tilastonsa Suomessa - 18,8 pistettä ja 8,2 levypalloa ottelua kohden. Viime kaudella pisteitä syntyi vajaat 12 per ottelu. Bailey on pelannut ammattilaisurallaan lisäksi Saksassa ja Japanissa.

- Baileyllä oli jo viime kauden sopimuksessaan optio siitä, että jos sarjanousu tulee, pelaaja saa mahdollisuuden näyttää kykynsä myös liigatasolla. Molemmat osapuolet halusivat tämän option käyttää, kommentoi seuran tiedotteessa BC Nokian manageri Marko Pirhonen.

- Hienoa palata tuttuun kaupunkiin jo kolmatta kertaa. Odotan innolla näkeväni taas teidät kaikki. Viime kevään divisioonan mestaruudesta ja liiganoususta jäi hienoja muistoja ja haluan auttaa joukkuetta menestymään myös Korisliigassa, summasi 196-senttinen Bailey.

Uutena pelaajana BC Nokian riveihin siirtyy 205-senttinen Daniel Dolenc. Dolenc siirtyy Nokialle Kouvolan Kouvoista, jossa hän pelasi edelliset kaksi kautta. Espoo Basket Teamin kasvatilla on lisäksi liigakokemusta myös Tapiolan Hongasta. Viime kaudella pisteitä syntyi Korisliigassa ottelua kohden 3,9.

Dolenc ehti viime kaudella myös vierailla lainalla pelaamassa HoNsU:n paidassa viisi Divari A:n ottelua ja niissä pelaajan keskiarvoiksi muodostui 12,6 pistettä ja 6,6 levypalloa.

Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Dolenc ylitti vuonna 2012 kolmantena suomalaispelaajana kautta aikojen sadan pelatun nuorten maaottelun rajan. Parhaillaan miesten haastajamaajoukkueen mukana kesän universiadeihin tähtäävä Dolenc on tähän mennessä pelannut nuorten maaotteluita kaikkiaan 114 ja pisteitä näissä on syntynyt 647.

Nokialta mies etsii uusia haasteita ja ympäristöä, jossa jatkaa kehittymistä, sekä luonnollisesti vastuuta ja peliaikaa. 

- Meillä on halua rakentaa joukkuetta useamman vuoden tähtäimellä ja kestävälle pohjalle. Nuori lahjakkuus Dolenc tukee tätä tavoitetta erinomaisesti, iloitsee Pirhonen.

Lisätiedot: Daniel Bailey
Lisätiedot: Daniel Dolenc
 
14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

10.2.2026 20:39 Korisliiga

KTP paineli Seagullsin edelle ylemmässä jatkosarjassa tiukalla otteluvoitollaan

Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.

8.2.2026 18:55 Korisliiga

Lohkojohtaja Katajan etumatka kapenee – isännät vetivät pidemmän korren Kouvolassa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.

7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

Näytä lisää vastaavia