Auli Nyman tekee paluun SM-sarjaan

29.7.2009 Naisten SM-sarjasta kesällä 2005 vetäytynyt Auli Nyman, 39, on solminut yksivuotisen sopimuksen Peli-Karhujen kanssa. Ensimmäisen naisten SM-sarjaottelunsa jo 1982 pelannut Nyman on tehnyt urallaan 6171 pistettä, hakenut 4324 levypalloa ja jakanut 530 koriinjohtavaa syöttöä.

Yksi naisten SM-sarjan kaikkien aikojen parhaista pelaajista, Auli Nyman, palaa takaisin mestarussarjamittelöihin.

Nyman on nakutellut uransa aikana 6171 pistettä, hakenut 4324 levypalloa ja jakanut 530 korisyöttöä.

Nyman on juhlinut PeKan riveissä kolmea Suomen cupin mestaruutta. Kuvat: Pentti Pekkala ja Tuomo Kuusist.

186-senttinen Nyman on pitänyt viimeisinä vuosina pelituntumaa yllä pelaamalla PeKan ikänaisten joukkueessa. Nyman kertoo palaavansa koripallokentille, koska pelihalut ovat edelleen suuret.

- Jos läsnäolostani on apua tälle joukkueelle, se on pääasia. En ole PeKalle enää mikään kantava voima, tuumii Nyman keskiviikon Kymen Sanomissa.

Nyman kertoo tarkkailevansa tulevalla kaudella polviensa kuntoa yhtenään. Hänen molemmat polvensa on leikattu 1990-luvulla, jonka jälkeen niitä on sittemmin tähystetty. Vuonna 2005 Nyman lopetti uransa lähinnä polvivaivojen johdosta.

- Jos polveni eivät nytkään kestä, en ole niin hölmö, että jatkaisin pelaamista vaan annan sitten koripallon olla, kertoo Nyman.

Nymanin toinen ehto pelaamiselle koskee hänen perhettään.

- Pelaan lasten ehdoilla. Jos minua tarvitaan kotona, olen siellä enkä täällä salilla. Harjoituksia jää varmaankin minulta väliin, päättää Nyman.

Uransa aikana Nyman on edustanut KTP:ta, Merikorista, Pussihukkia ja PeKaa. Nyman on voittanut SM-hopeaa (PuHu), SM-pronssia (PeKa, KTP) sekä kolme Suomen Cupin mestaruutta (PeKa).

Naisten maaotteluita Nymanilla on tilillään 133, joissa hän on heittänyt 1513 pistettä. Vuoden naispelaajaksi Nyman on valittu neljä kertaa - 1989, 1996, 1999 ja 2000. Vuoden puolustuspelaajana hänet on palkittu kuudesti. Peli-Karhut jäädytti Nymanin pelipaidan Karhulan liikuntahallin seinään syksyllä 2005.

PeKan riveissä uusia kasvoja

Nymanin lisäksi PeKa on hankkinut riveihinsä muitakin vahvistuksia tulevaksi kaudeksi. Viime kaudella Pussihukkia ja HoNsUa edustanut 182-senttinen Alli Arppe, 27, siirtyy PeKaan HoNsUsta, johon Arppe siirtyi kesken viime kauden Pussihukkien joutuessa luopumaan paikastaan naisten SM-sarjassa.

Niin ikään HoNsUssa viime kaudella pelannut 167-senttinen, 22-vuotias Salla Viitanen siirtyy PeKan paitaan. Jo aikaisemmin kesällä on varmistunut Dionne Poundsin siirtyminen HoNsUn riveihin.

PeKa on myös hankkinut ensimmäisen amerikkalaispelaajansa tulevalle kaudelle. 175-senttinen, 22-vuotias Porchia Green rekisteröi viimeisellä kaudellaan Ball Staten yliopistossa 12,8 pistettä, 6,9 levypalloa ja 4,0 syöttöä ottelua kohden. Green nimettiin myös konferenssinsa vuoden puolustuspelaajaksi.

 
3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia