24.4.2002 BC Nokian naisten SM-sarjajoukkue jatkaa samoin opein kuin kuluneellakin pelikaudella. Nokialaisseura on solminut Anu Rajaniemen kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. I divisioonaan pudonnut BC Nokian miesten joukkue saa puolestaan uuden päävalmentajan.
Rajaniemen käskyttämänä BC Nokia sijoittui SM-sarjassa kahdeksanneksi kuluneella kaudella. Ennen viime keväänä alkanutta pestiään Nokialla Rajaniemi on toiminut Tapiolan Hongassa apuvalmentajana sekä päävalmentajana lahtelaisessa SB-Girlsissä, joka voitti SM-pronssia keväällä 1998.
- Nuoren joukkueen rakennus jatkuu. Nokialla on ollut kiva tehdä töitä ja toukokuun alusta aloitetaan jälleen harjoittelu, kertoi Rajaniemi.
Anu Rajaniemi toimii seuravalmennuksen ohella myös maajoukkuevalmentajana. Viime viikonloppuna hän sai uuden komean sulan hattuunsa, kun Rajaniemi johdatti yhdessä Seppo Sonkerin kanssa 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen EM-lopputurnaukseen, joka pelataan heinäkuussa Sloveniassa.
BC Nokian organisaatiossa useat vuodet valmentanut Jari Nykänen on BC Nokian miesten joukkueen uusi päävalmentaja. Nykänen korvaa tehtävässään Tommi Koskisen, joka siirtyi Salon Vilppaan SM-miehistön piiskuriksi. BC Nokian miesten joukkue pelaa tulevalla pelikaudella I divisioonassa.
Nykäsen sopimus on niinikään muotoa 1+1 vuotta.
Jari Nykänen toimi SM-Koriksessa BC Nokian apuvalmentajana, kun Aki Selkee oli joukkueen päävalmentaja kausina 1997-2000. Lisäksi Nykänen on luotsannut seuran 22-vuotiaiden joukkuetta mestaruussarjassa. Hänen johdollaan BC Nokia saavutti SM-hopeaa keväällä 2000.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla.
Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Kova esiintyjäkaarti sai loppuhetkillä seuraa Greg Gibsonista.
Koripalloliiton juniorivalmennusverkosto ja läntinen alue sekä Joventut Badalona ja Ura Basket järjestävät MiniBasket -koulutuksen Kaarinassa.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.
Uusi syksyllä käynnistyvä verkostomallinen koulutusohjelma tukee lasten valmennuksen kehittymistä Suomessa ja auttaa valmentajia seuratoiminnan arjessa. Valmentajahaku on auki 16.6. saakka.
Pelaajauransa kuluneeseen kevääseen lopettanut Valtteri Pihlajamäki liittyy Uudenkaupungin Korihaiden valmennusryhmään kaksivuotisella sopimuksella. 27-vuotias Pihlajamäki muodostaa Korisliiga-joukkueen valmennuskaksikon yhdessä päävalmentaja Ivan Ivanovicin kanssa.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Nenad Trunic on yksi Euroopan kovimmista ja parhaimmista kouluttajista, suoranainen legenda. Ramondino on puolestaan luonut vahvaa valmentajauraa Italiassa.