3.7.2023 09:06 BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksi kaksivuotista jatkosopimusta, kun Antti Ahonen, 22, ja Hugo Boman, 21, on kiinnitetty Näätiin.
Antti Ahonen jatkaa BC Nokiassa kaksi seuraavaa kautta. Kuva: Ville Vuorinen.
Ahonen on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo seitsemänä kautena Korisliigaa kasvattajaseurassaan.
– Hyvä fiilis, että pääsee vielä kahdeksi vuodeksi jatkamaan. Ehtii näkemään uuden hallin, mutta toivottavasti sitä ennen jengi eksyy myös Harjuniittyyn ja saamme siitä kunnon kotiluolan, Ahonen aloittaa.
Päättyneellä kaudella Ahonen pelasi vain yhden ottelun loukkaantumisen takia. Loukkaantumisesta palautuminen kestää vielä, mutta paluu pelikentille nähdään todennäköisesti jo ensi kauden aikana.
– Tavoitteena päästä pelikuntoon, pysyä terveenä ja nauttia pelaamisesta.
Edellisellä terveellä kaudellaan 2021-22 Ahonen tilastoi Näädille keskimäärin 4,5 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden liki 15 minuutin peliajalla.
– Antin viimeinen vuosi on ollut täynnä huonoa onnea. Hän on todellinen ammattilainen ja työskentelee sen eteen, että hän on takaisin kentällä pian. Tulee olemaan hienoa saada hänet takaisin tulevalla kaudella.
Ahonen on pelannut urallaan neljä ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa ja kesällä 2022 hän pelasi myös yhden ottelun Suomen haastajamaajoukkueessa.
Toinen jatkaja Näädissä kaksivuotisella sopimuksella on Hugo Boman, jolta löytyy kausia BC Nokian edustusjoukkueessa jo viisi kappaletta. Bomanin sopimuksen toisessa vuodessa on ulkomaanoptio.
– Kun Aleksi Koskinenkin tekee paluun, niin koen, että Nokia on paras paikka kehittyä minulle. Tuntuu oikeasti siltä, että seura uskoo minuun. Tosi tyytyväinen sopparista ja olen iloinen, että saan jatkaa Nokialla.
Viime kaudella Boman tilastoi Näädille keskimäärin 2,7 pistettä ja 1,2 levypalloa ottelua kohden kahdeksan ja puolen minuutin peliajalla. Korisliigan lisäksi Boman pelasi BC Nokia Akatemiassa miesten I divisioona B:tä, jossa hän oli sarjan paras kotimainen pisteidentekijä 23,0 pisteen keskiarvolla.
– Todella iloinen, että Hugo jatkaa. Kyseessä on todella tärkeä kausi hänelle, koska hänen pitää oppia johdonmukaiseen toimintaan kentällä ja sen ulkopuolella. Uskon, että hän on valmis ottamaan seuraavan askeleen, mutta paljon on nyt Hugon käsissä, Näätien päävalmentaja Greg Gibson kommentoi.
Raholan Pyrkivä -kasvatti on pelannut urallaan 13 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa.
BC Nokialla on Ahosen ja Bomanin lisäksi voimassaolevat jatkosopimukset myös Niko Mattilan ja Elias Sauramon kanssa. Joukkuetta valmentavat Greg Gibson ja Aleksi Koskinen. Fysioterapeuttina toimii Tommi Tatti ja huoltajana Jukka Schnabel.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.
Helsinki Seagulls on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan Shawn Hopkinsin kanssa. Läpimurtokautensa Korisliigassa pelannut Erik Sajantilan sopimus on malliltaan 1+1.
Likekele aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Norjan pääsarjassa. Yliopistouransa hän pelasi Oklahoman ja Ohio Staten yliopistoissa.