Antonio McMillion Vilppaan uusi vahvistus

18.7.2009 Korisliigan Salon Vilpas on solminut toisen ulkomaalaissopimuksensa. Joukkueen tuorein hankinta on 196-senttinen amerikkalaislaituri Antonio McMillion.

Urheilullinen ja kovapomppuinen McMillion saapuu Suomeen elokuun loppupuolella. Viime kaudella McMillion pelasi toisen Vilpas-vahvistuksen, takamies Charlie Burgessin, tavoin Uruguayn liigassa.

- Antonio teki vaikutuksen heti nähtyäni hänet nauhalta. Metrin pompulla varustettu laituri on juuri sellainen pelaaja, joka ei jätä Salohallin yleisöä kylmäksi. Lausunnot muilta valmentajilta tukevat käsitystä, että Salohallin korit ovat tulessa ilmavien donkkien jälkeen, toteaa Vilppaan päävalmentaja Philip Dejworek uudesta viikingistä.

McMillion pelasi kaksi viimeistä yliopistovuottaan yliopistoliiga NCAA:n ykköstasolla Maryland Eastern Shore -joukkueessa. Hän säkitti koreja 12,8 pisteen keskiarvolla ja haali käsiinsä 6,8 levypalloa ottelussa. Kaudella 2006-07 hänet valittiin joukkueensa arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Opiskelujen jälkeen McMillion suunnisti Uruguayn Metro Liigaan, jossa hän oli liigan tehokkaimpia pelaajia 19,7 pisteen, 6,3 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvolla Marnen joukkueessa. Pelitilanneheittonsa McMillion upotti 53,6 prosentin tarkkuudella.

Tänä kesänä McMillion on ollut mukana mm. Blacktop Sports Management Exposure -kesäleirillä New Yorkissa, jossa hän pelasi entisen Suomen maajoukkueratsun Maurizio Pratesin alaisuudessa.

Vilppaalla on nyt koossa 11 pelaajasopimusta ensi kaudelle.

- Joukkueen tilanne näyttää hyvältä. Kotimaan osasto on treenannut hyvin koko kesän, ja minulla on erittäin suuret odotukset hankituista jenkkipelaajista. Burgess ja McMillion ovat molemmat näyttäviä pelaajia, ja se ei ole koskaan huono asia yleisön kannalta, kertoo Dejworek.

- Olen jutellut molempien kanssa puhelimessa, ja asenne tuntuu kummallakin olevan kohdallaan. McMillionin ainoa huoli tuntui olevan, onko mahdollisuus päästä aamutreenien ja iltatreenien välillä heittelemään.

Vilpas hakee kolmanneksi ulkomaalaispelaajaksi levypallopelaajaa.

- Puuttuvaa palasta etsitään korin läheisyyteen. Haussa on pelaaja, joka pystyy hyvin juoksemaan kenttää ja on hyvä levypalloissa. Vilppaan on tarkoitus jatkaa viimevuotisella pelityylillä, ja siksi sentterinkin on oltava vaarallinen myös kauempana korista. Meillä on kaksi tasokasta kaveria jo allekirjoitettuna, joten ison miehen kanssa ei ole sellaista hoppua, toteaa Dejworek.

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia