20.1.2021 20:58 Miesten Korisliigan kolmen ottelun kierros tarjoili sekä tiukkaa vääntöä että yhden murskavoiton. Illan sytyttäjä oli BC Nokian kapteeni Antero Lehto.
Antero Lehdon käsi oli kuuma Nokian kotivoitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Nokialla nähtiin Korisliigan pelinjohtajaikonien kaksinkamppailu, kun BC Nokia ja Kouvot ottivat toisistaan mittaa. Ottelusta sarjapisteet korjasi isäntäjoukkue, joka voitti mittelön 94–86.
Illan paras pistemies oli Kouvojen pelinjohtaja Tuomas Hirvonen, joka tilastoi niitä yhteensä 29 upottaen matkan varrella muun muassa kuusi kaukoheittoa 13 yrityksellä. Mutta vähintään yhtä kuumana oli käsi myös voittajajoukkueen vastaavaa pelipaikkaa miehittävällä kapteeni Antero Lehdolla, joka onnistui tekemään 27 pistettä osuen kuudesta kaukoheitostaan peräti viisi. Kummallekin merkittiin lisäksi kolme koriin johtavaa syöttöä.
– Oho. Melkoinen suoritus, ei kai siinä mitään. Teimme joukkueenakin paljon pisteitä eli hyökkäsimme hyvin tänään. Saimme mielestäni aika vapaita heittoja, joten parempana heittopäivänä olisimme päässeet yli sadankin, totesi Lehto Ruutu+:n haastattelussa kuultuaan oman pistesaldonsa.
Kovaa jälkeä Nokian riveissä teki myös toinen kotimainen onnistuja, korinaluspelaaja Lauri Toivonen, joka nakutti kymmenen pistettä ja kahmi 15 levypalloa.
Voittoja myös Helsinkiin ja Lahteen
Sarjakärki Helsinki Seagullsin kotiottelu päättyi 85–71-voittoon, kun Kobrat vierailivat Töölön Kisahallissa. Seagullsin voittotilasto on nyt täysin poikkeuksellinen 13–0.
Isäntien innokkain korintekijä voitto-ottelussa oli 21 pisteen arvoisesti hyökännyt Shawn Huff, joka naulasi kahden pisteen yrityksensä täydellisesti seitsemän kertaa seitsemästä. Lisäksi Huff sai näppeihinsä kuusi levypalloa. Hänen työtään tuki erinomaisesti Wayne Martin Jr, jolle merkittiin 16 pistettä ja kiitettävät 16 levypalloa.
– Alun hankaluuksien jälkeen saimme hyökkäyksestä kiinni heti puoliajan jälkeen. Lapua roikkui vielä mukana kovien heittojen myötä, mutta neljäs jakso osoitti meidän olevan parempi joukkue, kommentoi Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso.
Tappion kärsineen vierailijajoukkueen vahvin tilastoesitys nähtiin Anthony Gaines Jr:lta, joka upotti 27 pistettä ja keräsi seitsemän levypalloa.
Illan isoin koriero nähtiin Uudessakaupungissa, jossa Korihait taipui Lahti Basketballille 75–109.
Tappion kärsineen isäntäjoukkueen riveissä tilastorivi oli erittäin tyypillistä luettavaa, sillä kokoonpanon energiapakkaus Trey Zeigler veti pisimmän korren kaikissa pääkategorioissa – 26 pistettä, 12 levypalloa ja neljä koriin johtavaa syöttöä. Myös Miikka Marttinen esitteli vahvoja otteita lisäämällä kylkeen 18 pistettä ja viisi levypalloa.
Lahden puolella onnistumiset jakautuivat hieman tasaisemmin. Wayne McCullough täytti pistesaraketta 21:llä ja Henri Ventoniemi levypallo-osastoa seitsemällä – pisteitä Ventoniemelle merkittiin niin ikään seitsemän.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.