7.11.2012 Forssan Alku saalisti sarjapisteet naisten SM-sarjan keskiviikkoillan ainoassa ottelussa vieraskentällä Turun Rientoa vastaan. Alku karkasi Riennolta jo toisella jaksolla, ja pystyi pitämään turkulaiset selkänsä takana koko toisen puoliajan. Sarjapisteet matkasivat Forssaan 73–82 (26–40).

Juta Jahilo oli tarkkana Turussa. Kuva: Francois Perthuis.
Ottelu ratkesi Alulle toisen jakson puolessavälissä, jolloin forssalaisten 23–25-johto kääntyi Riennon pallonmenetyssuman myötä hetkessä 23–40-johdoksi.
Alku kasvatti kolmannella jaksolla parhaimmillaan johtonsa 23 pisteeseen. Riento onnistui vielä kaventamaan piste-eron viimeisillä minuuteilla seitsemään, mutta Alun hermokontrolli piti loppuhetkillä turkulaiset kaukana.
Forssalaisten pisteykkönen oli kakkosensa tarkasti (8/11) upottanut Juta Jahilo (18/5), jota tahditti hyvää syysvirettään jatkava Henna Salomaa (16/3/3 syöttöä). Uusi amerikkalaisvahvistus Secily Ray (15/15/4 riistoa) kunnostautui Alun monitoimikoneena, eikä Sarah Miles (14/11/7 syöttöä/4 riistoa) jäänyt maanmiehestään jälkeen.
Riennon tehot lepäsivät Callan Taylorin (35/19) harteilla.
Alku nousi sarjaneloseksi viidellä voitollaan ja kolmella tappiollaan. Turun Riento on voittanut kahdeksasta ottelustaan yhden.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.