16.6.2020 12:07 Tapiolan Honka on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran oman kasvatin ja kapteenina naisten Korisliiga-joukkueessa toimineen Alexandra Ailuksen kanssa.
Alexandra Ailus esitti viime kaudella ennakkoluulottomia otteita naisten Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen
Vuonna 2002 syntynyt Ailus teki läpimurtonsa naisten Korisliigassa päättyneellä kaudella. Hän tilastoi pelaamassaan 24 ottelussa 10,5 pistettä, 2,6 levypalloa ja 2,8 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Naisten Korisliigan yleisöäänestyksessä Ailus sijoittui toiseksi kauden kehittyneimmän pelaajan äänestyksessä.
- Kevät on ollut kieltämättä erilainen. Kauden yllättävä loppuminen tuli tietysti shokkina ja meni hetki, että sai muodostettua uuden rytmin. Treenaaminen jatkui omatoimijakson muodossa joko yksin tai kaverin kanssa sekä etäkoulujuttuja tehdessä, mikä oli toki kivaa vaihtelua sekin. Normaalit harjoittelumuodot piti korvata uusilla luovilla keinoilla, kun muun muassa kenttiä, saleja tai valmentajia ei ollut siinä vieressä. Aikaa jäi paljon myös muunlaiselle liikunnalle ja sellaisille jutuille mitä ei normaalissa arjessa välttämättä ehtisi toteuttamaan, Ailus kertoo Hongan tiedotteessa.
Ailus on esiintynyt nuorten maajoukkueissa 56 ottelussa, joissa on syntynyt keskimäärin 6,9 pistettä ottelua kohden. Takapelaajan tontilla viihtyvän Ailuksen palkintovitriinistä löytyy viisi junioreiden SM-mitalia.
- Seuraavien kuukausien ohjelmassa on kesäharjoittelua sekä muutamia maajoukkueleirejä ja tapahtumia, jotka saadaan onneksi järjestettyä. EM-kisojen pois jääminen ohjelmasta toki harmittaa. Muuten suunnitelmissa on kavereiden ja perheen kanssa yhdessäoloa, syksyn YO-kirjoituksiin lukemista, uimista ja luonnosta nauttimista sekä ylipäätänsä akkujen lataamista ensi kautta varten, Ailus avaa.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Tampereen Pyrinnön naisten Korisliiga-joukkue vahvistuu toisella ulkomaalaispelaajalla. 183-senttinen yhdysvaltalainen Mari Stewart saapuu Tampereelle yksivuotisella sopimuksella.
BC Nokian naisten Korisliiga-joukkueeseen liittyy viime kaudella Tampereen Pyrintöä edustanut Tuulia Timo. Jo yli kymmenen vuoden liigakokemuksella Tuulia Timo tuo joukkueeseen kokemusta liigapeleistä.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltaispelaaja A´Lexus Harrisonin kanssa.
Tampereen Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan vuonna 1997 syntyneen Heta Äijäsen kanssa.
Tulevaan kauteen valmistautuva kotkalainen Peli-Karhut on kiinnittänyt joukkueen takakentälle Antoinette Thompsonin.