13.6.2005 Namika Lahti on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen maajoukkuemies Aki Ulanderin kanssa. Kotoisessa Sparliigassa viime kaudella Hongan väreissä esiintynyt Ulander pelasi Sparliigan päätyttyä loppukauden Espanjan kolmosliigassa.
209-senttinen ja 23-vuotias Aki Ulander tulee paikkaamaan Namikaan Gustafssonin ja Lehtorannan jättämää aukkoa korin alle. Ulander esiintyi Hongan paidassa kuluneella kaudella kaikissa Sparliigan runkosarjan 36 ottelussa. Keskiarvoikseen sentteri tehtaili 7,1 pistettä ja vei 4,3 levypalloa pelattuaan keskimäärin 19,2 minuuttia.
Urallaan Ulander on voittanut Suomen mestaruuden kerran Hongassa vuonna 2003. Lisäksi hän on pelannut 15 miesten maaottelua ja kuuluu tälläkin hetkellä maajoukkueen kesäharjoitusrinkiin.
Ulanderin lisäksi Namikalla on sopimukset ensi kaudeksi amerikkalaisella Robert Brownilla, virolaisella Jesper Parvella, Teemu Laineella, Ilkka Vuorella, Vesa Mäkäläisellä, Janne Rekolalla sekä Ville Nummelinilla.
Joukkueen kesäharjoitusringissä harjoittelevat lisäksi Reijo Ojanen, Timo Saukkola, Tomi Korpi, Tommi Louhia, Jimi Koskinen, Erno Johansson, Sebastian Savolainen ja Heikki Laatikainen. Namika vahvistaa joukkuetta vielä ennen kauden alkua yhdellä pitkällä ulkomaalaisvahvistuksella
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.