23.7.2013 Korisliigan Tampereen Pyrintö on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen Akeem Wrightin, 28, kanssa. Kaksimetrinen Wright siirtyy Pyrintöön Uudesta-Seelannista, missä hän upotti juuri päättyneellä kaudella 20,9 pistettä ottelua kohden.
Marraskuussa 29 vuotta täyttävä Kansas Staten yliopiston kasvatti on ehtinyt pelata Uuden-Seelannin lisäksi Israelin kakkosliigaa sekä Kanadan NBLC-liigaa.
– Akeem on erittäin vahvarakenteinen ja urheilullinen pelaaja, joka sopii erinomaisesti konseptiimme. Hän tuo meille stoppeja ja pystyy päättämään hyökkäyksiä. Hän pystyy luomaan oman heittonsa, pelaamaan paikkoja 2-4 ja myös puolustamaan lähes kaikkia pelipaikkoja vastaan, kertoo Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola joukkueen tiedotteessa.
– Mutamme hieman joukkueen rakennetta edellisestä (valmentaja)kerrastani, sillä haluamme antaa vastuuta omille takakentän pelaajillemme, Poikola jatkaa.
Pyrinnöllä on voimassa pelaajasopimukset kaudesta 2013/14 Akeem Wrightin, Damon Williamsin, Petri Heinosen, Alex Vaenerbergin, Topias Palmin, Osku Heinosen, Ville Pekkolan ja Michael Myllyniemen kanssa. Joukkueen päävalmentajana toimii Pieti Poikola.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.