12.10.2020 09:15 Kataja Basket on solminut kaksi kuukautta kestävän sopimuksen viime kaudella Kouvoissa pelanneen Mika Nuolivirran kanssa.
Nuolivirta saapuu Katajaan paikkaamaan loukkaantunutta Samuli Vanttajaa. 26-vuotias Rekolan Urheilijoiden kasvatti on pelannut Korisliigaa aiemmin kahden kauden ajan.
Viime kaudella Nuolivirta pelasi Kouvoissa. Peliaikaa kertyi keskimäärin kahdeksan minuuttia per ottelu missä ajassa tilastoihin tallennettiin lukemat 2,9 pistettä ja 1,6 levypalloa. Korisliiga-debyyttikaudellaan 2018-19 hän edusti Uudenkaupungin Korihaita. Tuolloin tilastonsa kirjattiin keskimäärin 17 peliminuutissa 6,9 pisteeseen ja 2,8 levypalloon.
Nuolivirta opiskelee Tampereella, jossa on harjoitellut Korisliiga-joukkue Pyrinnön kanssa. Kataja-päävalmentaja Petri Virtanen tuntee pelaajan entuudestaan myös nuorisomaajoukkueista.
– Olen valmentanut Mikaa aiemmin ja tiedän, että kyseessä on mm. hyvä harjoittelija. Iso kroppansa tulee meille tässä kohtaa todella tarpeeseen, sillä nyt saamme kaikki miehet luontaisille pelipaikoilleen niin harjoituksissa kuin peleissäkin, Virtanen sanoo Katajan tiedotteessa.
Kataja Basket aloittaa Korisliiga-kauden keskiviikkona 14.10. Kotkassa KTP-Basketin vieraana.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.