18-vuotiaiden poikien EM-alkusarja päättyi Saksa-tappioon

23.7.2011 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen urakka ikäluokkansa EM-kisojen alkusarjassa päättyi kolmanteen perättäistappioon. Perjantain Turkki-ottelun tavoin Suomi oli terävä avausjaksolla, mutta tipahti vääjäämättömästi kyydistä toisella jaksolla ja hävisi lukemin 56–88 (24–41).

Ville Puotila ja 18-vuotiaat pojat pelaavat jatkossa säilymisestä A-divisioonassa. Kuva: Francois Perthuis.

18-vuotiaiden poikien Saksa-ottelu noudatti samaa käsikirjoitusta kuin edellispäivän ottelu Turkkia vastaan. Suomi oli aktiivinen, tehokas ja intensiivinen ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta intensiteetin tiputtua toisella jaksolla vastustaja sai Suomesta yliotteen puolustuspään turvin. Saksa vei ottelun toisen jakson 25-7 ja koko ottelun selkeästi 88–56 (41–24).

 

– Kun lukemat ovat tuollaiset, on ehkä tyhmää sanoa näin, mutta tämä oli ensimmäinen ottelu, jossa tuntui siltä, että pystyimme pelaamaan vastustajan kanssa voitosta. Ilme oli hyvä ja pystyimme toteuttamaan joukkuekonseptiamme. Kuitenkin meillä on muutama kaveri, jotka ovat meille elintärkeitä, ja kun he väsyvät, koko joukkueen suoritustaso ja intensiteetti laskevat, mietti 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Ville Tuominen.

 

– Olen pahoillani jätkien puolesta siitä, että loppulukemat ovat tuollaiset, koska kaikkien peli-ilme oli hyvä ja jokainen yritti parastaan ottelun loppuun asti.

 

Serbian ja Turkin tavoin Saksa teki tuhojaan korin alla voittaen levypallot 44–25 ja upottaen kakkosensa 31/56. Yli kymmenen pisteen pääsivät Suomelta Joonas Cavén (13/3/4 riistoa) ja Kalle Naapi (11/7).

 

Suomi aloittaa välipäivän jälkeen urakkansa EM-putoamissarjassa. Neljä lohkojumboa pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka kaksi parasta jatkavat A-divisioonassa myös kesällä 2012. Suomen lisäksi putoamissarjassa pelaavat Tshekki, Ukraina sekä myöhäisillan Kreikka-Slovenia-ottelun häviäjä.

 

– Nyt on katsottu kolmen ottelun verran Euroopan huipputason koripalloa ja meidän turnauksemme alkaa tavallaan alusta. Edessämme on kuusi tärkeää, haastavaa peliä ja jokaista peliä lähdetään voittamaan. Meillä on täysin realistiset mahdollisuudet säilyä A-divisioonassa, Tuominen vakuuttaa.

 

 

Suomi – Saksa 56–88 (17–16, 24–41, 42–65), alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Wroclaw (Puola) 23.7.2011

 

Suomi: Joonas Cavén 13/3/4 riistoa, Kalle Naapi 11/7, Ilari Seppälä 8/1, Daniel Dolenc 7/1/3 riistoa, Visa Tarjanne 6/3/3 riistoa, Tommi Huolila 3/4, Niko Mattila 2/1, Ville Puotila 2/0, Iikka Mäki 2/0, Mika Nuolivirta 2/0, Jere Luoma 0/1, Mikael Kauhanen 0/0.

 

Saksa: B. Bekteshi 18/2/4 syöttöä/4 riistoa, B. Radosavljevic 16/15.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia