18-vuotiaat pojat taipuivat Turkille EM-kisoissa

22.7.2011 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ikäluokkansa EM-kisoissa Puolan Wroclawissa toisen perättäisen alkulohkotappionsa. Suomi johti ottelua Turkkia vastaan vielä toisen kymmenminuuttisen alussa, mutta hävisi suurinumeroisesti 57–87 (28–44).

Kalle Naapi upotti viisi kolmosta EM-kisaottelussa Turkkia vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

EM-avauksessa Serbialle rökäletappion kärsinyt Suomi aloitti Turkki-ottelun hyvässä terässä ja johti toisen jakson alussa parhaimmillaan pistein 16–24. Jakson kuluessa Suomi alkoi kuitenkin jäädä Turkin jalkoihin erityisesti puolustuspäässä, jossa Turkki vyörytti palloa voimalla korin alle ja kaapi hyökkäyslevypalloista itselleen jatkuvasti uusia heittopaikkoja.

 

Toisen jakson viimeiset yhdeksän minuuttia merkittiin Turkin hyväksi 28-4. Kolmannella jaksolla Suomi käväisi Kalle Naapin (15/3/4 syöttöä) kolmosella 13 pisteen päässä, mutta Turkki ei hellittänyt otettaan vaan jyräsi 87–57 (44–28)-voittoon.

 

– Olimme alussa keskittyneitä ja pirteitä, mutta ihan ensimmäisistä minuuteista alkaen meillä oli suuria ongelmia korinaluspelimme kanssa. Toisella jaksolla aloimme pienellä riskillä tukottaa korinalustaa sillä seurauksella, että Turkki pääsi hyviin heittopaikkoihin ja pisti aika kovia kolmosia sisään, summasi pelin kulun 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Ville Tuominen.

 

– Fysiikassa ja tilannekovuudessa jäätiin tänäänkin jälkeen. Myös menetysten määrä (26 kpl) on tällä tasolla kestämätön, Tuominen jatkoi.

 

Suomen tehokkain oli Naapi, joka upotti viisi kolmosta 12 yrityksestä ja pelasi maltillisesti ja energisesti molemmissa päissä kenttää. Yli kymmenen pisteen pääsi myös Visa Tarjanne (11/1).

 

Suomi kohtaa alkusarjan päätösottelussaan lauantaina iltapäivällä Saksan.

 

Turkki – Suomi 87–57 (14–18, 44–28, 64–44), alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Wroclaw (Puola) 22.7.2011

 

Suomi: Kalle Naapi 15/3/4 syöttöä, Visa Tarjanne 11/1, Daniel Dolenc 8/2, Joonas Cavén 7/2, Mika Nuolivirta 5/3, Niko Mattila 5/1, Iikka Mäki 3/5, Tommi Huolila 3/2, Jere Luoma 0/6, Ville Puotila 0/1, Ilari Seppälä 0/1, Mikael Kauhanen 0/0.

Turkki: Ugur Dokuyan 14/6/4 riistoa, Tayfun Erülku 14/2, Erbil Eroglu 10/4/3 syöttöä/3 riistoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia