18-vuotiaat pojat starttasivat EM-loppusarjan voitolla

1.8.2008 Suomi sai hyvän startin Unkarin Debrecenissä pelattavien 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen alempaan loppusarjaan niittämällä Valko-Venäjän parkettiin erinomaisen toisen puoliajan turvin 71-44 (24-21). Juniorimaaotteluita pelattiin myös Tampereella, jossa 16-vuotiaat tytöt hakivat revanssivoiton Israelista ja 16-vuotiaat pojat hävisivät täpärästi Virolle.

18-vuotiaat pojat saivat Valko-Venäjä-otteluun vaikean alun. Suomalaisheitot kolisivat yksi toisensa jälkeen rautoihin ja Valko-Venäjä kummitteli puoliajalla vain kolmen pisteen päässä.

- Edellisessä ottelussa Georgiaa vastaan kaikki tuntui uppoavan, vaikka olisimme vain hieman viskaisseet palloa korille päin. Nyt raudat puolestaan sylkivät jokaisen heiton pois, kummasteli Suomen päävalmentaja Juha Dahlström.

Suomalaispeli lähti kuitenkin luistamaan toisella puoliajalla. Valko-Venäjän siirtyessä 2-3-paikkaan Suomi sai pallon pelattua Carl Lindbomille (6/4), Lauri Toivoselle (6/6) ja Mikael Sandbergille (7/2) jotka vastasivat takamiesosaston syöttöihin nostelemalla alta Suomen kymmenen pisteen karkumatkalle.

Kun Valko-Venäjä vaihtoi puolustustaktiikkaansa ja tukki korinalustat, Suomen heittäjät kiittivät avopaikoista kuuden onnistuneen kolmen pisteen heiton arvoisesti. Valko-venäläiset sortuivat toisessa kenttäpäädyssä sooloiluun ja Suomella ei ollut pahoja vaikeuksia latoa tauluun 27 pisteen voittolukemia.

- Me käytimme tilaisuuden hyväksemme, kun Valko-Venäjä tarjosi meille voittoa. Oli myös ilahduttavaa nähdä, että emme turhautuneet, vaikka heitto ei alussa loppunut. Sasu Salinin (13/5) ja Jesse Niemen (8/5) hakemat hyökkäyslevypallot olivat meille avausjaksolla elintärkeitä, painotti Dahlström.

Lisää syitä tyytyväisyyteen Dahlström sai joukkueen pitkän kaluston pelistä.

- Lindbom, Toivonen ja Sandberg pelasivat fiksusti ja käyttivät paikkansa hyödykseen. Etenkin Sandberg tuntui sytyttävän koko joukkueen esimerkillään.

16-vuotiaat tytöt hakivat revanssivoiton Israelista

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai keskiviikkona Helsingissä huonon alun Israel-maaotteluun ja hävisi loppunumeroin 52-59. Torstaina Tampereella tahti oli toinen. Israelin tähtisentteri Bar Galinski pysyi kurissa, kun älykästä joukkuekoripalloa pelannut Suomi kukisti Israelin 59-54 (32-31).

- Galinski oli tänään erityisvartioinnissa. Yritimme eliminoida hänen korilleajonsa ja pakottaa hänet heittämään. Israelilta löytyy muitakin hyviä pelaajia, mutta kun Galinski pysyi nuhteessa, meillä oli huomattavasti helpompi työ puolustuksessa, kertasi Suomen valmentaja Harri Jokela.

Suomella oli mahdollisuus katkaista Israelin selkäranka jo hieman ennen taukoa ja vielä kolmannen neljänneksen puolivälissä, mutta hyökkäyspäässä avautuneet hyvät heittopaikat eivät tuottaneet toivottua tulosta. Suomen voiton varmisti lopulta loppuhetkillä Janniina Koivunen (10/10), joka nosti lähietäisyyksiltä kolme tärkeää koria.

- Meillä on koossa hyvin tasavahva joukkue, mutta on hyvä, että porukasta löytyy molempiin kenttäpäätyihin erikoispelaajia, jotka pystyvät joko pysäyttämään vastustajan kuuman kaverin tai tekemään korin tarvittaessa, Jokela kiitteli.

Suomen ykkönen oli keskiviikkona nilkkansa loukannut Evita Iiskola (14/12), joka piti Emma Nikulan (2/0) ja Emma Välikosken (0/1) kanssa Israelin ison kaluston kurissa. Pelinrakentaja Rita Haukkovaara (2/2) johti maltilla Suomen peliä Israelin yrittäessä viedä tilan pois Suomen takamiehiltä.

Keskiviikon Israel-ottelussa 35 pallonmenetykseen sortunut Suomi kadotti torstaina pallon vain 12 kertaa.

- Sanoimme keskiviikon matsin jälkeen pelaajille, että jokainen menetys on kaksi pistettä pois meiltä ja kaksi pistettä lisää vastustajalle. Torstaina pallokontrolli oli jo aivan eri näköistä, Jokela hymyili.

16-vuotiaat pojat kadottivat etsikkoaikansa

Tampereen Delfin Basketin avajaisottelussa Viroa vastaan mitellyt 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kaatui yhteen huonoon kymmenminuttiseen myöhään torstai-iltana. Viro nipisti Pyynikiltä voiton lukemin 73-67 (26-35) voitettuaan ottelun kolmannen jakson peräti 21 pisteellä.

- Pelasimme hyvän ensimmäisen puoliajan ja annoimme kundeille hyvää palautetta pukukopissa. Sen jälkeen jätkät tulivat kentälle kuin Euroopan omistajat ja unohtivat, miten koripalloa pelataan, Suomen apuvalmentaja Mikko Larkas murahti.

Suomi pääsi päätösneljänneksellä mukaan peliin Joel Heinikosken (6/2) johdolla, mutta menetti etsikkoaikansa.

- Vikan neljänneksen alussa pelattiin hyvin joukkueena, mutta loppuhetkillä jokainen tahtoi yksin olla sankari. Pakotimme kolmen pisteen heittoja, vaikka kellään ei uponnut, Larkas kertaa.

Suomen puolustus pystyi pitämään virolaistykki Ranner Raapin vain kahdeksassa pisteessä, mutta Viron roolipelaajat nousivat arvoon arvaamattomaan Suomen kolmannen jakson mahalaskussa.

- Olemme menneet eteenpäin viikon takaisesta Liettuan leiristä, mutta parannettavaa on yhä tarpeeksi. Ensimmäiseksi pitää saada selville, miten pystymme pitämään peliajatuksemme kasassa hyvien jaksojen jälkeen, Larkas painottaa.

- On sääli, että hyvät jaksot menevät hiekkaan mustien hetkien seurauksena.

Villematti Kopio nakutti Suomen korkeimman pistemäärän, 12. Viron Ranner Raapin päällystakkina kunnostautunut Joel Heinikoski oli pirteä myös hyökkäyspäädyssä. Kolmas vahva lenkki oli pää tikattuna pelannut Daniel Dolenc, joka repi 11 minuutissa kouriinsa peräti viisi levypalloa.

Viro ja Suomi kohtaavat uudelleen perjantaina Helsingissä.

 

Valko-Venäjä (18-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 44-71 (21-24), 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen alempaa jatkosarjaa, Debrecen (Unkari)

Sasu Salin 13/5, Roope Ahonen 10/4, Lauri Tiainen 10/3, Jesse Niemi 8/5, Samuli Vanttaja 7/5, Mikael Sandberg 7/2, Lauri Toivonen 6/6, Carl Lindbom 6/4, Jussi Turja 4/0, Tuomas Viertola 0/0.

Suomi (16-vuotiaat) - Israel (16-vuotiaat) 59-54 (32-31), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tampere

Evita Iiskola 14/12, Janniina Koivunen 10/10, Laura Saarinen 5/7, Susanne Uecker 5/0, Laura Juhola 4/1, Anette Juvonen 3/1, Taru Madekivi 2/2, Rita Haukkovaara 2/2, Emma Nikula 2/0, Sophie Weckström 2/0, Emma Välikoski 0/1, Karoliina Jaatinen 0/0.

Suomi (16-vuotiaat) - Viro (16-vuotiaat) 67-73 (35-26), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Tampere

Kilian Cato 14/4, Villematti Kopio 12/2, Alex Vaenenberg 9/4, Osku Heinonen 7/3, Joel Heinikoski 6/2, Lauri Kuuluvainen 6/1, Kalle Naapi 5/3, Markus Molenius 3/4, Jesse Perttunen 3/0, Daniel Dolenc 2/5, Risto Pohjolan-Pirhonen 0/0, Henri Välimaa 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia