18-vuotiaat pojat karkasivat Itävallalta alkuvaikeuksien jälkeen

1.8.2009 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelta kesti 25 minuuttia saada koneensa käyntiin B-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisenä ottelupäivänä. Oikean keskittymisen jälkeen Itävalta kaatui kuitenkin verrattain helposti lukemin 72-60 (37-35). Suomi pelaa sunnuntaina kisojen päätösottelusta sijoista 9.-10.

Antto Nikkarinen jakeli Itävaltaa vastaan huikeat kahdeksan namupassia.

Villematti Kopio säkitti kaikki neljä kolmostaan lauantain ottelussa.

Lauri Toivonen on palannut vatsataudin jälkeen vahvalle suoritustasolle. Kuvat: Tomi Kaminen.

- Vähän oli käynnistymisvaikeuksia. Alku meni siihen, että tultiin paikalle puolivillaisesti ja ei keskitytty tekemiseen, mutta puoliajalla pidetyn puhuttelun jälkeen pelattiin huomattavan paljon paremmin. Lopussa ei ollut enää mitään epäselvyyksiä siitä, kumpi tämän ottelun vie, tiivisti Suomen apuvalmentaja Mikko Larkas.

Itävalta sinnitteli ottelun avauspuoliskolla tukevasti tasoissa Suomen kanssa onnistuttuaan muutamassa vaikeassa heitossa ja Suomen tuskaillessa omassa viimeistelyssään. Toisella puoliskolla Suomen joukkuepuolustus asettui tasolleen ja takamiehet Villematti Kopio (16/8/3 syöttöä) ja Antto Nikkarinen (16/5/8 syöttöä) sekä laitahyökkääjä Lauri Toivonen (15/7) ottivat joukkueen harteilleen. Suomi vei ottelun päätösjakson nimiinsä 22-14.

- Antto pelasi yhden kesän tasapainoisimmista peleistään. Kahdeksan syöttöä ja yksi menetys 20 minuuttiin on saldo, josta pitää olla ylpeä. Kiva myös nähdä, että Viltsu Kopio ja Lauri Toivonen ovat löytäneet jyvänsä vatsataudin jälkeen. Vaikka joukkue on väsynyt, meiltä löytyy kuitenkin voittajatyyppejä, jotka pystyvät tarvittaessa koviin ratkaisuihin, jakoi Larkas tunnustusta omilleen.

Voiton myötä Suomi selvitti tiensä ylemmän jatkosarjan "finaaliin", jossa ratkaistaan kisasijoitusten 9.-10. kohtalot. Suomi saa ottelussa vastaansa Sveitsi-Unkari-ottelun voittajan.

- Toivottavasti saamme uusintamatsin Unkaria vastaan, sillä pelasimme heitä vastaan ehdottomasti huonoimman pelimme näissä kisoissa. Vaikka emme pelaa näissä kisoissa niistä sijoista, mistä odotimme pelaavamme, meiltä löytyy vielä puristusta osoittaa, että meillä on edellytyksiä paljon parempaan, ennakoi Larkas sunnuntain sijoitusottelua.

Suomi - Itävalta 72-60 (19-19, 37-35, 50-46), alle 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alempaa loppusarjaa, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 1.8.2009

Villematti Kopio 16/8/3 syöttöä, Antto Nikkarinen 16/5/8 syöttöä, Lauri Toivonen 15/7, Carl Lindbom 9/3, Markus Molenius 7/1, Osku Heinonen 3/4, Alex Vaenerberg 3/3/3 syöttöä, Mikael Sandberg 2/6, Kilian Cato 1/1, Samuli Vanttaja 0/2, Juho Helenius 0/0, Joel Heinikoski 0/0.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia