28.1.2002 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue vieraili viikonvaihteessa Riikassa, Latviassa, jossa joukkue osallistui toiseen nuorten Pohjois-Euroopan liigan (NEYBL) turnaukseensa. Tahti oli kova; kolmessa päivässä Suomi urakoi viisi ottelua, joista tuliaisina oli kolme voittoa.
NEYBL-liigaan osallistuu Suomen maajoukkueen lisäksi seura- ja urheilukoulujoukkueita Latviasta, Liettuasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä sekä Virosta. Ensimmäisestä turnauksesta Ventspilsistä, Latviasta Suomi palasi viime marraskuussa taskussaan niinikään kolme voittoa.
Viime viikonvaihteen urakan Suomi avasi perjantain murskavoitolla tallinnalaisesta Kristinestä, joka kaatui lukemin 80-29. Suomelle on turnauksien avausottelut yleensä olleet vaikeita, mutta ei tällä kertaa. Suomen nuoret olivat teräviä puolustuspäässä ja ottivat viisaita sekä varmoja ratkaisuita hyökkäyspäässä. Helsingin NMKY:n Eetu Nieminen oli heittokätensä kanssa tulessa; kakkoset 4/7 ja kolmoset 4/5. Nieminen teki yhteensä 20 pistettä.
Saman päivän aikana Suomi löi myös valkovenäläisen BC RTI Minskin. Turnauksen pisin joukkue (neljä yli kaksimetristä) kaatui luvuin 66-49. Suomi sekoitti vastustajan pakan puolustusmuotojen vaihtelulla, ja sai tuloksena minskiläisten haparoinnista nopeita hyökkäyksiä. HNMKY:n Mikael Haanpää ja Tampereen Pyrinnön Antero Lehto nakuttivat 13 pistettä mieheen. Miehen työn teki korin alla Torpan Poikien Panu Pursiainen (4/4), joka paini vähintään numeroa suurempien vastuksien kanssa mallikkaasti.
Lauantaina Suomi sai kokea nahoissaan kaksi tappiota, kun latvialaisjoukkueet BS Spars Ventspilsistä (52-73) ja BS Riika (41-50) osoittautuivat väkevämmiksi. Venspils-ottelussa Suomi ei ollut henkisesti valmis niin kovaan puolustukseen kuin mitä vastus tarjoili, joka näkyi erityisesti ratkaisuhetkillä. Ainoastaan Pyrinnön Mikko Niemi (14/3) pystyi lopussa haastamaan vastustajan ollen riittävän terävä ja röyhkeä. Riikaa vastaan sisuuntunut Suomi sen sijaan pelasi tappiosta huolimatta hyvän ottelun. Riika ei ole NEYBL:ssä hävinnyt kuin yhden ottelun. Suomi kiusasi tasaisella esityksellään Riikaa aivan viime minuuteille saakka. Levypallot kuitenkin ratkaisivat voiton Riikalle.
Sunnuntain päätösottelussa Suomi kellisti pietarilaisen BC Yunostin niukasti 59-55. Vastustaja otti paljon riskejä syöksymällä syöttökatkoihin. Alkuun Suomi tuhrikin tilanteisiin palloja, mutta oppi pelin edetessä rankaisemaan niistä. Suomelle ottelu oli tahtovoitto väsyneistä jaloista ja vastustajasta. Suomi rauhoitti pelin alun nopeat ratkaisut ja alkoi kierrättää peliä, josta avautui vapaita tekopaikkoja. Puolustuksessa Suomen harjoittamat paikkaprässit olivat myrkkyä venäläisille, ja Suomi juoksikin tukun teräviä nopeita ja helppoja pisteitä. Haanpää (17/2) ja ToPo:n Jukka-Pekka Väänänen (12/8) olivat Suomen tehokkaimmat.
Suomi sijoittui turnauksessa kolmanneksi. Pursiainen pääsi suomalaisista turnauksen tähdistöviisikkoon. Niemi puolestaan sai tunnustuksen Suomen valmennusjohdolta, joka palkitsi nuorukaisen Suomen parhaana.
Seuraavan kerran Suomen joukkue pelaa NEYBL-liigaa Pietarissa 22.-23. maaliskuuta.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kokoontuu Kisakalliossa 27.-30.6.2026.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.6.2026.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueleireille kutsuttavat pelaajat on valittu. Leirit järjestetään Kisakalliossa 21.-24.5.2026.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).
Susiladiesin ja kesän 2025 naisten universiadijoukkueen kesä käynnistyy tänään maanantaina 2.6. open gymin merkeissä Helsingin Urhea-hallissa. Kesän kotikamaralla huipentaa universiadijoukkueen Saksa-maaottelut Urheassa, joista toinen on avoin yleisölle.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.