17-vuotiaat tytöt taistelivat jatkopaikan Irlannissa

30.8.1999 1982-syntyneiden A-tyttöjen koripallomaajoukkue onnistui vääntämään jatkopaikan itselleen Irlannissa pelatusta EM-karsintaturnauksesta. Paikka jatkokarsinnoissa varmistui vasta päätöspäivänä, kun Suomi voitti Ruotsin 43-41.

Suomen todellisesta taisteluluonteesta kertoo se, että joukkue otti turnauksessa kolme niukkaakin niukempaa voittoa. Ruotsin se kaatoi kahdella pisteellä (43-41), Englannin pisteellä (58-57) ja Irlannin kuudella pisteellä, mutta vasta jatkoajan jälkeen (67-61).

Turnauksen lopullinen sarjataulukko meni kimurantiksi, kun kärkijoukkueet Saksa, Irlanti ja Suomi voittivat kaikki kolme ottelua ja hävisivät yhden. Samaiset joukkueet varmistivat myös paikkansa huhtikuussa 2000 pelattavassa EM-karsinnan toisessa osassa. EM-lopputurnaus pelataan 14.-23.7.2000 Cetniewossa, Puolassa.

Koko turnauksen ajan Suomen syömähampaana kentällä hääri HoNsU:n Saara Lind. Hän oli myös johtohahmo viikonvaihteen voitokkaissa Englanti- ja Ruotsi-otteluissa. Englantia vastaan 185-senttinen Lind pussitti 18 pistettä kuuden levypallonsa lisäksi ja ruotsalaiset saivat tuta hänen osaamistaan 13 pisteen ja yhdeksän levyrin edestä.

Englanti - Suomi 57 - 58 (31-28), A-tyttöjen EM-karsintaottelu, Cork, Irlanti 27.8.1999

Jaana Oksanen 0/0 Eva Malmi 0/3 Saara Eder 5/6 Johanna Solja 0/0 Maija Lähde 15/5 Terhi Silfver 0/2 Saara Lind 18/6 Sara Salovaara 0/1 Maija Mannio 5/1 Anu Varila 1/2 Martta Eskola 13/3 Paula Järvinen 1/4

Suomi - Ruotsi 43 - 41 (18-22), A-tyttöjen EM-karsintaottelu, Cork, Irlanti 29.8.1999

Jaana Oksanen 0/0 Eva Malmi 0/0 Saara Eder 2/4 Johanna Solja 0/0 Maija Lähde 2/3 Terhi Silfver 4/5 Saara Lind 13/9 Sara Salovaara 5/3 Maija Mannio 0/0 Anu Varila 0/1 Martta Eskola 9/4 Paula Järvinen 8/3
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

Näytä lisää vastaavia