16-vuotiaat pojat jättivät Ukrainan taakseen

24.8.2014 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa, kun suomalaisten käsittelyssä kaatui Ukraina lopputuloksella 71-67 (32-33). Suomi nappasi tarvittavan johdon päätösneljänneksen puoleen väliin mennessä, jonka turvin sudenpennut hoitivat voiton.

Elias Valtonen ja 16-vuotiaat pojat voittivat Ukrainan Riikassa. Kuva: Oma Design.


Suomi oli kuskin paikalla avausneljänneksestä lähtien ja varsinkin Edon Maxhuni (22/6/7 syöttöä) pelasi hyökkäyssuunnassa hienosti.

- Meillä oli koko ajan mahdollisuus päästä karkuun, mutta vastustaja pääsi roikkumaan iskuetäisyydellä. Saimme onneksi neljännen erän puoleen väliin saakka sopivan johdon, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.

Suomen teemana oli ottaa oppia alkusarjan tappiollisista otteluista ja parantaa pelikovuutta sekä levypallopeliä, joissa näkyikin selvää kehitystä.

Lohikosken kehut keräsi erinomaisesti esiintynyt Elias Valtonen (11/6).


Suomi – Ukraina 71-67 (20-12, 32-33, 47-42), 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, A-divisioonan EM-kisat, Riika (LAT), 24.8.2014


Suomi: Edon Maxhuni 22/6/7 syöttöä, Elias Valtonen 11/6, Vili Nyman 9/1/4 riistoa, Joona Airenne 8/1, Eero Innamaa 7/2, Akseli Rikka 6/4, Hannes Pöllä 4/6, Robert Bärlund 4/3, Severi Kaukiainen 0/1/5 syöttöä, Anton Vialen 0/0, Teemu Knihtinen, Hannes Koskinen

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia