15-vuotiaiden poikien maaottelutili auki Haapsalussa

13.8.2007 Suomen 15-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue päätti ensimmäisen yhteisen kesänsä kohtaamalla Viron 15-vuotiaiden maajoukkueen kahdesti Viron Haapsalussa 9. ja 10. elokuuta järjestetyissä maaotteluissa. Suomi oli liikkeellä viidentoista pelaajan voimin, joista jokainen pääsi avaamaan maaottelu-uransa Suomi-paidassa.

Ensimmäisessä ottelussa Viro osoittautui Suomen pojille liian kovaksi purtavaksi. Avausmaaottelun jännitys näkyi pelaajien otteissa helppoina pallonmenetyksinä sekä tilannekovuuden puutteena molemmissa päissä. Viro korjasi kamppailusta helpohkon 75-50 (41-24) voiton. Suomalaisittain positiivista oli, että kaikki kymmenen Suomen pelaajaa pääsivät heti ensimmäisessä maaottelussaan pisteiden makuun. Suomen parhaimmistoa oli Tapiolan Hongan VilleMatti Kopio, joka heitti 11 pistettä ja napsi pienelle miehelle kovat kuusi levypalloa päälle.

Yhden nukutun yön jälkeen Suomi esitteli kuuluisaa sisuaan ja asteli halliin uudella ilmeellä. Toisen ottelun alkutahdit saneli kuitenkin jälleen Viro. Joukkueet siirtyivät tauolle Viron johtaessa 42-29. Kolmannen jakson jälkeen Viro sinnitteli yhä 12 pisteen johdossa. Viimeiselle kymmenminuuttiselle Suomi tuli kuitenkin taistelutahtoa uhkuen ja aloitti terävästi vieden jakson alun nimiinsä 10-0. Kirivaiheen arkkitehteinä häärivät VilleMatti Kopio, BC Nokian Henri Jokinen ja Järvenpään JKS:n Jesse Viita, jonka kolmen pisteen heitto nosti Suomen kolmen pisteen päähän Virosta. Loppuhetkillä Suomi käväisi jo kahden pisteen johtoasemassa, mutta Viro onnistui tasoittamaan ottelun. Jatkoajalle siirryttiin lukemissa 71-71.

Jatkoajalla Suomi osoitti kylmähermoisuutensa ja taistelutahtonsa. Viro käväisi kertaalleen pisteen johtoasemassa, mutta Suomi onnistui pitämään pelinsä kasassa vieden jatkoajan lukemin 10-5 ja koko ottelun riemukkaasti 80-76. ToPo:n Joel Heinikoski oli jatkoajalla käydyn voittotaistelun ilmentymä heittäen kaikki kolme pelitilanneheittoaan sisään.

"Ensimmäisen maaottelun jännitys on karissut pois"

- Tärkeä ja opettavainen reissu moniltakin osin. Ensimmäisen maaottelun jännitys on nyt näiltä pojilta karissut pois. Kansainvälisen ottelun vaatimustaso on myös muodostunut selkeämmäksi mielikuvaksi jokaiselle, luonnehti otteluisssa päävalmentajana toiminut Antti Koskelainen.

- Ensimmäisessä ottelussa hävisimme liian helposti 1-vs-1-tilanteita sekä pallottomissa että pallollisissa tilanteissa. Toiseen otteluun pojat pystyivät nostamaan tämän koripallon kulmakiviosaamisen taitoa ja onnekkaasti aikaa tähän oli riittävästi, kertoi Koskelainen viitaten Suomen viime hetkien kiriin ja nousuun.

- Kaiken kaikkiaan pojat esiintyivät Haapsalussa hienosti erittäin hyvätasoista vastustajaa vastaan. Tämä antaa uskoa ryhmän tulevaisuutta ajatellen, kiitteli Koskelainen lopuksi.

Viro oli pelannut ennen Suomi-otteluita jo seitsemän maaottelua. Aiemmin kesällä Viro kilpaili Serbian Belgradissa nuorten olympiafestivaaleilla kohdaten siellä mm. Israelin, Montenegron ja Espanjan 15-vuotiaiden maajoukkueet.

Viro – Suomi 75 – 50 (41 – 24), 15-vuotiaiden maaottelu, Haapsalu, Viro 9.8.2007

VilleMatti Kopio 11/4, Aleksi Koskinen 4/3, Konsta Huovinen 7/3, Joel Heinikoski 6/2, Robin Åkerberg 3/1, Henri Jokinen 4/4, Zacharias Eerikinharju 6/1, Daniel Dolenc 2/2, Robin Nordman 2/7, Jesse Perttunen 5/5.

Viro – Suomi 76 – 80 (71 – 71, 42 – 29), 15-vuotiaiden maaottelu, Haapsalu, Viro 10.8.2007

Mikko Jämsä 1/0, Jesse Viita 6/2, Joel Heinikoski 20/4, VilleMatti Kopio 9/2, Markus Saaristo 8/1, Lauri Kuuluvainen 12/7, Henri Jokinen 19/7, Julius Dolk 0/1, Daniel Dolenc 2/3, Robin Nordman 3/7, Jesse Perttunen. 



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/alle_15-vuotiaat_pojat/
 
24.7.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät Bosnia-Hertsegovinan EYOF-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit voitolla, kun avauspelissä Sudenpennut kaatoivat Bosnia-Hertsegovinan lukemin 79-70 (40-35). Suomen ykkönen oli 20 pistettä ja 10 levypalloa kaapinut Thomas Exaucia.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaat viimeistelivät Kööpenhaminan kutsuturnauksen taistellen

Suomen 15-vuotiaalta nähtiin hyviä pelejä Kööpenhaminan kutsuturnauksen päätöspäivänä. 15-vuotiaat pojat vaihtoivat vastustajaa ja viimeistelivät Kööpenhaminan turnauksen Islannin joukkueita vastaan. Tyttöjen Blue-joukkue sijoittui sijalle 13. Suomen White-joukkue oli turnauksen 10.

17.6.2017 Maaottelu

Suomelta hyvää taistelua Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.

16.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilla takanaan ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.

19.6.2016 Maaottelu

15-vuotiaille tytöille kultaa ja hopeaa Kööpenhaminassa, pojat hopealle

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).

18.6.2016 Maaottelu

Suomelta kolme joukkuetta loppuotteluihin Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.

21.7.2015 Maaottelu

15-vuotiaat pojat toistamiseen Marciulioniksen koulua parempia

15-vuotiaat pojat voittivat toistamiseen Liettuassa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn 80-70 (46-27). 15-vuotiaat tytöt taas pelasivat ainoan pelinsä myös Liettuassa pidettävällä leirillä Liettuan 16-vuotiaita tyttöjä vastaan häviten 63-48 (44-21).

20.7.2015 Maaottelu

15-vuotiaat pojat pesivät Marciulioniksen koulun

Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Liettuassa pelatussa harjoitusottelussa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn selkeästi 85-45 (43-31). Merkittävästi vahvempi ja fyysisempi Suomi pääsi peluuttamaan laajaa rotaatiota ja sai onnistumisia monilta nuorilta Sudenpennuilta.

Näytä lisää vastaavia