ToPon naisille tukku sopimuksia

15.9.2025 13:05 ToPon naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva joukkue on solminut kolme uutta sopimusta. Vuonna 2004 syntynyt Jessi Lehtonen sekä 2005 syntynyt Milja Helminen jatkavat ToPon riveissä, uutena kasvona joukkueeseen liittyy vasta 2007 syntynyt Tapiolan Hongan kasvatti Lilli Laine.

Jessi Lehtonen jatkaa ToPossa. Kuva: Ville Vuorinen

ToPon naisten otteita viime kaudella seuranneille Jessi Lehtonen on jo tuttu pelaaja. Hän saapui viime kaudella kasvattajaseurastaan LaBasta ToPoon ja pelasi debyyttikautensa Korisliigassa. Ensimmäisellä kaudella liigassa syntyi 1,7 pistettä, 1,1 levypalloa ja 0,5 riistoa ottelua kohden.

- Hyvä treenikesä takana ja odotan innolla alkavaa kautta. Toivon ehjää ja kehityksellistä kautta niin itselle kuin koko joukkueelle. Nähdään Kisiksellä!", Jessi Lehtonen kuvailee ajatuksiaan tulevasta seuran tiedotteessa.

Milja Helminen esiintyi viime kaudella ToPon naisten 1.divisioonassa niin vakuuttavasti, että alkavalle kaudelle kutsu kävi sarjaporrasta ylemmäs. Järvenpään NMKY:n kasvatti oli ToPon divarijoukkueen parhaita korintekijöitä 11,2 pisteen keskiarvollaan, jonka lisäksi levypalloja tarttui keskimäärin 5,3 ja syöttöjä tilastoitiin 1,7 ottelua kohden.

- Ekasta kaudesta ToPon paidassa jäi hyvä fiilis ja nautin pelaamisesta. Olen innoissani siitä, että saan mahdollisuuden pelata tulevalla kaudella liigassa ja päästä kehittymään pelaajana kovemmassa ympäristössä, Milja Helminen kommentoi jatkoaan tähtipaidassa.

Uusi tulokas ToPon paidassa on aiemmat vuodet rakkaassa vihollisessa Hongassa nuorten SM-mitaleita kahminut Lilli Laine. 

- Kesä on mennyt treenien osalta tosi hyvin, on saatu hyvä pohja rakennettua ja fiilis joukkueessa on alusta asti ollut todella hyvä.", Lilli raportoi pre-seasonin keskeltä.

Lilli muistetaan aiemmilta kausilta Tapiolan Hongan paidan lisäksi historiaa tehneen U17 tyttöjen MM-kisajoukkueen yhtenä kapteeneista. Nyt tämä periksiantamaton taistelija hyppää uusiin haasteisiin.

- Tuntuu hienolta päästä ottamaan ToPon paidassa seuraava askel uralla. Omalta osaltani tuon kentälle aina energiaa ja valmiuden tehdä mitä tahansa sen eteen, että joukkue voittaa. Tosi motivoitunut fiilis lähteä kauteen ja hienoa olla osa tätä jengiä!

Joukkueen päävalmentaja Arttu Tammi näkee arvokkaana asiana, että nuoret pelaajat valitsevat ToPon ottaessaan askeleita eteenpäin urallaan.

- Hienoa saada nämä kolme pelaajaa mukaan Korisliigaan. Kaikilla heillä on mahdollisuus taistella itselleen rooli joukkueen rotaatiossa, jos harjoittelu säilyy yhtä laadukkaana kuin se on nyt kesän aikana ollut. Viime kauden joukkueesta Magdalene Agyei siirtyi ammattilaiseksi ulkomaille ja mielestäni onkin tärkeää, että pystymme auttamaan pelaajia seuraavalle tasolle omalla urallaan", Tammi pohdiskelee.

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

18.9.2025 13:02 Naisten Korisliiga

Kujala, Kert ja Thil jatkavat Vimpelin Vedossa

Vimpeliläisseura solmi tärkeitä jatkosopimuksia alkavalle kaudelle.

9.9.2025 16:39 Naisten Korisliiga

Sahara Jones Vedon paitaan

Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus on laitahyökkääjänä viihtyvä Sahara Jones.

3.9.2025 18:42 Naisten Korisliiga

Hongan joukkue valmis kauteen Maija Kuisman sopimuksen myötä

Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.

3.9.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Macé, Määttänen, Tuomisto ja Salovaara jatkavat EBT:n riveissä

Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.

2.9.2025 18:35 Naisten Korisliiga

EBT:lle tukku sopimuksia

Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.

Näytä lisää vastaavia