Susikapteeni Sasu Salinin ura jatkuu Romanian mestari Cluj-Napocassa

3.8.2024 10:18 Susijengin kapteeni Sasu Salin, 33, siirtyy uudelle vaiheelle ammattilaisurallaan. Viimeiset kymmenen vuotta Espanjan pääsarjassa pelannut MaSu-Basketin kasvatti on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian hallitsevan mestarin, viime keväänä Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon selvinneen U-BT Cluj-Napocan kanssa.

Sasu Salin hakee menestystä Romanian mestari Cluj-Napocassa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Salin on käynyt neuvotteluja romanialaisseuran kanssa jo hyvän aikaa, ja sopimus sai viimeisen sinettinsä juuri ennen viikonloppua.

- Muitakin tarjouksia oli ilmassa, mutta Cluj-Napocan kanssa neuvottelut olivat sen verran pitkällä, että pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen, Salin paljastaa.

- Olen seurannut Cluj-Napocaa ja heidän pelejään Eurocupissa ja FIBA:n Mestareiden Liigassa jo aika pitkään. He ovat Romanian hallitseva mestari, tottuneet menestykseen ja tähtäävät korkealle ensi kaudellakin. Kun seuralla on vielä hyvä fanipohja ja kunnon halli, oli aika helppoa tehdä tämä päätös.

U-BT Cluj-Napoca on ollut Romanian ehdoton suurseura tällä vuosikymmenellä. Joukkue on voittanut neljä perättäistä Romanian mestaruutta ja kaksi perättäistä Romanian cupin mestaruutta sekä osallistunut europeleihin (Eurocup, FIBA Mestarien Liiga, FIBA Europe Cup) kymmenellä perättäisellä kaudella.

Merkittävimmät kotipelinsä joukkue pelaa vuoden 2017 Romanian EM-kotikisoihin valmistuneessa BTArenassa, johon mahtuu kymmenen tuhatta katsojaa.

- Suurimpia tavoitteitani on pelata hyvä kausi isona osana jengiä, osoittaa kuuluvani Eurocup-tasolle ja auttaa Cluj-Napocaa jatkamaan menestys- ja mestaruusputkeaan, Salin tiivistää.

Kymmenen Espanjan vuoden jälkeen Salin kertoo lähtevänsä uuteen ympäristöön avoimin mielin.

- Olen puhunut Romanian liigasta Ilarin (Seppälä), Matin (Nuutinen) ja muiden siellä pelanneiden ja valmentaneiden suomalaisten kanssa ja kuullut paljon hyvää sekä maasta että liigan tasosta. Otan ilomielin vastaan tilaisuuden pelata tällä tasolla vielä näin uran loppumetrien alkupäässä.

Espanjan veteraani, FIBA Mestarien Liigan kultamitalisti, moninkertainen arvokisakävijä

Salin ponnahti malmilaisen MaSu-Basketin juniorimyllystä suomalaisen koripalloväen tietoisuuteen Espoon Hongassa kaudella 2007–08 vasta 16-vuotiaana. Salin vietti Hongassa kolme kautta, keräsi palkintokaappiinsa yhden SM-kullan sekä yhden Suomen cupin mestaruuden ja viimeisteli viimeisellä kaudellaan Hongalle 9,2 pistettä ja 2,7 levypalloa ottelua kohden.

Salin allekirjoitti 19-vuotiaana monivuotisen sopimuksen Slovenian suurseuran Union Olimpija Ljubljanan kanssa, missä hän viihtyi ensimmäiset neljä ja puoli kautta ammattilaisurastaan. Tuona aikana Salin juhli kolmasti Slovenian cupin mestaruutta ja kerran Slovenian supercupin mestaruutta. Lisäksi hänet nimitettiin kertaalleen Eurocupin viikon pelaajaksi (kausi 2013–14, viikko 7).

Kevättalvella 2015 Salin kaupattiin Olimpijasta Espanjan ACB-liigaa ja Eurocupia pelanneeseen CB Gran Canariaan. Salin solmi CB Gran Canarian kanssa jatkosopimuksen, joka piti hänet seurassa kevääseen 2017 asti. Salin ja CB Gran Canaria veivät Espanjan Supercupin mestaruuden syksyllä 2016.

Vuosina 2017-19 Salin edusti Espanjan liigaa, Euroliigaa ja Eurocupia pelannutta Unicaja Malagaa. Kesällä 2019 hänen tiensä vei Teneriffan Lagunan kaupungissa majaansa pitävään Lenovo Tenerifeen, jonka kanssa Salin teki lopullisen läpimurtonsa Espanjan liigan eliittiin.

Viiden Teneriffalla viettämänsä kauden aikana Salin juhli FIBA Mestarien Liigan mestaruutta 2022, hopeaa 2024 ja kolmatta sijaa 2023, FIBA Intercontinental Cupin mestaruutta 2020 ja 2023, Espanjan Copa Del Reyn hopeaa 2023 ja Espanjan ACB-liigan kolmatta sijaa 2021.

Kymmenen vuotta kestäneellä taipaleellaan Euroopan kovatasoisimpana kansallisena liigana tunnetussa Espanjan ACB:ssa Salin on pelannut 314 ottelua 20,5 minuutin, 8,1 pisteen, 2,0 levypallon ja 1,3 syötön ottelukeskiarvoin. Lempinimen ”Francotirador” (”tarkka-ampuja”) Espanjassa saanut Salin on upottanut kolmosensa 37,4% tarkkuudella.

Salin kuuluu myös Suomen kaikkien aikojen koripalloilijoiden eliittiin. Salin on kuulunut Susijengin avainpelaajiin aina debyyttikesästään 2010 asti, jolloin hän kohosi kertayrittämällä joukkueen parhaaksi pistemieheksi (12,7p/ottelu) ja koko EM-karsintojen tarkimmaksi kolmen pisteen heittäjäksi (64,0%).

Susijengin kapteeniksi syksyllä 2022 nimetty Salin on tähän mennessä pelannut 146 miesten maaottelua ja heittänyt niissä 1414 pistettä, mikä oikeuttaa hänet 15. sijalle niin kaikkien aikojen pelatuissa miesten maaotteluissa kuin upotetuissa maaottelupisteissäkin.

Salin on edustanut Suomea vuosien 2011, 2013, 2015, 2017 ja 2022 EM-kisoissa, vuosien 2014 ja 2023 MM-kisoissa, vuosien 2012, 2020-21 ja 2024-25 EM-karsinnoissa, vuosien 2017-19 ja 2021-23 MM-karsinnoissa sekä kesän 2024 olympiakarsinnoissa. Nuorten maajoukkueurallaan Salin pelasi 66 ottelua 15,9 pisteen keskiarvolla.

Henkilöt

 
7.8.2024 20:19 Susijengi

Lauri Markkaselle monivuotinen jatkosopimus Utah Jazziin

Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.

29.7.2024 17:40 Susijengi

Susijengi-tulokas Thomas Tumba Espanjan kakkosliigaan

Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.

22.7.2024 10:38 Susijengi

Nkamhoua pisti tuulemaan kesäliigan päätösottelussa

Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.

21.7.2024 17:14 Susijengi

Remu Raitanen Slovakian pääsarjaan suuren roolin perässä

Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.

19.7.2024 15:07 Susijengi

Alexander Madsen Espanjan liiganousija Lleidaan

Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.

18.7.2024 10:58 Susijengi

Edon Maxhuni kaksivuotisella sopimuksella SIG Strasbourgiin

Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.

12.7.2024 12:05 Susijengi

Perttu Blomgrenin ura jatkuu Balkanilla, uusi seura KK Bosna

Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.

11.7.2024 12:34 Susijengi

Severi Kaukiaiselle jatkosopimus BC Kalev/Cramoon

Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.

11.7.2024 12:17 Susijengi

Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa

Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.

4.7.2024 11:10 Susijengi

Petteri Koponen New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Suomi-koriksen kaikkien aikojen pelaajalegendoihin lukeutuva MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 36, on solminut 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Australian NBL-liigaa pelaavan uusiseelantilaisjoukkueen New Zealand Breakersin kanssa. Breakers on voittanut NBL:n mestaruuden neljä kertaa historian saatossa.

Näytä lisää vastaavia