Susijengin tulokkaat energisinä maaotteludebyytin kynnyksellä

4.8.2019 10:36 Lahti Basketball Juniorien kasvatti Aapeli Alanen, 23, Hyvinkään Pontevasta ponnistava Edon Maxhuni, 21, ja Wartti Basketista maailmalle lähtenyt Andre Gustavson, 20, ovat matkustaneet Susijengin matkassa Liettuaan ja ovat nyt ensimmäisen miesten maaottelunsa kynnyksellä. Susipaitaan pukeutuminen merkitsee kolmikolle pitkäaikaisen haaveen toteutumista.

Aapeli Alanen on tuonut energiaa Susijengin isoon päähän. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Juniorimaajoukkueissa 70 maaottelua pelannut Aapeli Alanen ehti pelata Korisliigaa Namika Lahden, Bisonsin ja Korihaiden paidassa ennen läpimurtoaan Korisliigan eliittiin kaudella 2018-19, jolloin hän urakoi BC Nokialle 14,3 pistettä, 5,8 levypalloa ja 2,4 syöttöä ottelua kohden.

Päättyvänä kesänä Alanen edusti Suomea Napolin universiadeissa 4,5 pisteen keskiarvolla ja ansaitsi päävalmentaja Henrik Dettmannilta kutsun vuosien 2020-21 EM-karsintoihin valmistautuvan Susijengin rinkiin. Alanen on tehnyt vaikutuksen erityisesti ennakkoluulottomuudellaan ja pelikovuudellaan.

- Olen tuntenut oloni ihan kotoisaksi. Tietysti jengissä on moni, ketä vastaan olen pelannut tai kenen kanssa olen ollut samassa joukkueessa aiemmin, vanhoja tuttuja kasvoja. Päivä ja treeni kerrallaan yritän antaa parhaani ja sitä kautta saada itseni kokoonpanoon, Alanen summaa.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

Hyvinkään Pontevasta Helsingin NMKY:n kautta HBA-Märskyyn ja sitä kautta Yhdysvaltojen NCAA-liigaan ponnistanut Edon Maxhuni on kuulunut jo vuosikausia Suomen juniorimaajoukkueiden eliittiin.

Korintekijänä tunnettu Maxhuni ehti pelata juniorimaajoukkueurallaan peräti 116 maaottelua ja heittää niissä 1713 pistettä, kun taas aikuisten otteluista Maxhuni sai ensituntumansa päättyneenä kesänä Napolin universiadeissa, missä hän urakoi joukkueelle 10,3 pistettä ottelua kohden.

Divari A:n vuoden pelaajaksi keväällä 2017 nimetty 188-senttinen Maxhuni pelasi viimeiset kaksi kautta yliopistokoripalloa Long Beach Statessa 6,8 pisteen, 1,4 levypallon ja 1,1 syötön keskiarvoin. Nyt ammattilaisuralle tähtäävä Maxhuni on saamassa ensikosketuksensa Susijengiin.

- Tässä on paljon kokeneita pelaajia ympärillä, eli pitää olla kaksi kertaa viisaampi ja tehdä oikea asiat eikä lipsua mitenkään, Maxhuni arvioi ympäristöään.

- Tässä on venattu pikkupojasta asti, että saisi olla Susijengin mukana.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

Kolmas maaotteludebytantti Susijengin Liettuan ja Serbian maaottelumatkalla on Wartti Basketista MaSun ja HBA-Märskyn kautta Yhdysvaltoihin lähtenyt 192-senttinen Andre Gustavson.

Energisenä, terrierimäisenä puolustajana tunnetulla Gustavsonilla avautui jo ensimmäisellä yliopistokaudellaan mahdollisuus pelata jopa Richmond Spidersin aloitusviisikossa asti. Gustavson kirjautti debyyttikaudellaan Richmondille 4,8 pistettä, 2,3 levypalloa, 1,5 syöttöä ja 1,1 riistoa ottelua kohden.

81 juniorimaaottelua pelannut Gustavson edusti ennen Susijengin leiritystä miesten haastajamaajoukkuetta Napolin universiadeissa 9,8 pisteen, 2,5 levypallon ja 1,5 syötön keskiarvoin.

- Tämä on kuin pitkän matkan juoksuun valmistautumista. Ei paineita heti, mutta luodaan isompia juttuja pitkällä tähtäimellä. Susipelipaidan laittaminen päälle olisi mulle osoitus siitä, että olen tehnyt jotain urallani oikein, ja siitä olisi hyvä jatkaa.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

Liettua isännöi Susijengia Klaipedassa sunnuntai-iltana 4.8. klo 19.30 alkaen. Suora lähetys käynnistyy YLE TV2:ssa klo 19.25.

 
1.9.2025 23:16 Susijengi

Liettua teki pelistä pystypainia, suisti Susijengin kesän avaustappioon

Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.

1.9.2025 14:10 Susijengi

50 ottelua ”The Finnisheriä": Lauri Markkasen maajoukkueuran parhaat palat

Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, pelasi lauantai-iltana uransa 50. miesten maaottelun joukkueensa peitotessa Montenegron. Markkanen on kymmenen vuotta kestäneellä maajoukkueurallaan kirjoittanut nimensä Suomi-koriksen historiankirjoihin jättimäisin kirjaimin.

31.8.2025 16:28 Susijengi

Vauhtipeliin pyrkivä Liettua asettaa Susijengille maailmanluokan haasteen

Tampereen EM-kotikisalohkon kolme ensimmäistä otteluaan voittaneen Susijengin haaste kohoaa kertaheitolla useammalla pykälällä maanantaina, kun vastaan saapuu kansainvälisen koripallon jättiläisenä tunnettu Liettua. Aiempien vahvuuksiensa lisäksi Liettua on tänä vuonna kehittänyt peliään entistä nopeammaksi, kertoo Susijengin valmentaja Sean Sheldon.

31.8.2025 11:43 Susijengi

Lassi Tuovi saavutti Kari Liimon 47. maaottelullaan, Sasu Salin lähestyy pelattujen maaotteluiden kärkiviisikkoa

Susijengin päävalmentajana viimeiset kolme vuotta toiminut Lassi Tuovi valmensi uransa 47. miesten maaottelun, kun Susijengi peittosi lauantaina Montenegron. Tuovi saavutti näin Kari Liimon kuudenneksi eniten miesten maaotteluita valmentaneena päävalmentajana. Samaan aikaan susikapteeni Sasu Salin lähestyy pelattujen maaotteluiden kärkiviisikkoa.

30.8.2025 23:03 Susijengi

Susijengi sai jyrsittyä voiton sitkeästä Montenegrosta loppuunmyydyllä Nokia Areenalla

Tampereen EM-kisojen alkulohkossa nähtiin taas täpötäysi 12 900 katsojan Nokia Areena, joka pääsi nauttimaan Susijengin kolmannesta voitosta kolmeen otteluun. Tällä kertaa Susijengin kynsiin jäi sitkeänahkainen Montenegro loppunumeroin 65-85 (37-47).

30.8.2025 11:33 Susijengi

Ärsytetty Montenegro tuo Susijengille lauantai-iltana uudenlaisen haasteen

Päihitettyään takamiesvetoiset ja nopeaan peliin pyrkivät Ruotsin ja Iso-Britannian EM-kisojen avausotteluissaan Susijengi saa seuraavaksi vastaansa NBA-jyrä Nikola Vucevicin johtaman ja suurinumeroiset tappiot Saksalle ja Liettualle kärsineen Montenegron, joka pyrkii horjuttamaan Susijengin itseluottamusta taas uudella pelitavalla.

30.8.2025 07:49 Susijengi

Susijengin fanitapaaminen sunnuntaina Laikunlavalla – tervetuloa myös Sudenpesään Keskustorille!

EM-kotikisalohkoa Tampereella isännöivä Susijengi toivottaa kannattajansa tervetulleeksi fanitapaamiseensa sunnuntaina 31.8. klo 18.15 Tampereen keskustaan.

29.8.2025 23:34 Susijengi

Susijengi ja 43 pisteen Markkanen lietsoivat loppuunmyydyn Nokia Areenan hurmokseen

Susijengin toinen EM-ottelu Tampereella päättyi kolmosfestivaalien jälkeen 109-79 (58-42) voittoon Iso-Britanniaa vastaan. Lauri Markkanen oli huikeassa pelivireessä ja sivuutti omaa EM-kisaennätystään säkittämällä 43 pistettä täpötäyden, 12 900 katsojan, edessä Nokia Areenalla.

29.8.2025 13:29 Haastattelu

Miro Little: ”Kaikille jäi ekasta pelistä vähän hampaankoloon”

Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.

28.8.2025 16:43 Susijengi

Vauhdikas Iso-Britannia seuraava kanto Susijengin kaskessa

EM-kotikisaurakkansa trillerivoitolla Ruotsista käynnistänyt Susijengi kääntää seuraavaksi katseensa perjantain iltaottelun vastustajaansa Isoon-Britanniaan, joka väläytteli EM-karsinnoissa kaatamalla mm. Tshekin ja Kreikan. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Sean Sheldon peräänkuuluttaa omiltaan erityisesti huolellisuutta.

Näytä lisää vastaavia