Jantunen pistekärki, Paris Basketball voittoon Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella

11.4.2025 07:20 Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.

Micke Jantunen tyylitteli Pariisin korkeimmat pisteet Euroliigan päätöskierroksella. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Saksan suurseura ALBA Berlinistä ei ollut vastusta Paris Basketballille, jonka päävalmentaja Tiago Splitter pyöritti tuttuun tapaan isoa pelaajarotaatiota. Vaikka pariisilaiset yskähtelivät torstai-iltana korinteossaan, puolustuspäässä joukkue oli rautaa sallimalla saksalaisille vaivaiset 63 pistettä.

Mikael Jantunen pelasi tutuksi muodostuneella tavalla joukkueen korkeimmat minuutit (25). Jantunen oli yhdessä Nadir Hifin kanssa joukkueensa koriseppä 15 pisteellään ja Jantusen neljästä kolmosyrityksestä upposi kolme. Jantunen kauhoi myös kuusi levypalloa, blokkasi yhden vastustajan heiton ja kirjautti +/- -saldokseen vastaansanomattoman +26.

Voittoa seurasi Pariisin Adidas Arenalla 8417 katsojaa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Jantunen urakoi Euroliigan runkosarjassa joukkueelleen 25,1 minuutissa 7,9 pistettä, 4,7 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden. Jantunen upotti kakkosistaan 63,5%, kolmosistaan 39,8% ja vapaaheitoistaan 82,4%.

Kun Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella on vielä kolme perjantaiottelua pelaamatta, ovat pudotuspelisijat pitkälti hahmottuneet. Olympiakos (24 voittoa/10 tappiota) lähtee pudotuspeleihin ykkössijalta, Fenerbahce (23/11) toisena, Panathinaikos (21/12) kolmantena, Monaco (21/12) neljäntenä ja Real Madrid (20/14) viidentenä.

Kuudennen ja samalla viimeisen suoran pudotuspelipaikan kohtaloa jännitetään perjantain myöhäisiltaan asti. Kuudennesta sijasta kamppailevat vielä FC Barcelona (19/14), Anadolu Efes (19/14) ja Paris Basketball (19/15). Pariisilaisilla on mahdollisuus yltää kuudenneksi ja sen myötä puolivälieriin AS Monacoa vastaan, jos Anadolu Efes, Crvena Zvezda ja FC Barcelona häviävät perjantain ottelunsa.

Jos Paris Basketball ei yllä puolivälieriin, se jatkaa kauttaan Play-In-otteluissa, joissa ratkotaan Euroliigan runkosarjan 7. ja 8. sija ja samalla puolivälieräparit Olympiakosta ja Fenerbahcea vastaan. FC Barcelonan, Anadolu Efesin ja Paris Basketballin kanssa viimeisistä Play-In-sijoista kamppailevat Bayern München (19/15) ja serbialainen Crvena Zvezda (18/15).

Play-In-ottelut pelataan pääsiäisviikolla ja puolivälierät käynnistyvät heti pääsiäisen jälkeen, tiistaina 22.4.

Henkilöt

 
28.5.2025 09:50 Susijengi

Janssonin Heidelberg Bundesliigan välieriin Bayern Münchenia vastaan

Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.

23.5.2025 09:35 Susijengi

Salinin Cluj-Napoca Romanian finaaleihin, Blomgrenin Ventspilsille Latvian hopeaa

Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

18.5.2025 11:44 Susijengi

Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta

Aatu Kivimäen Patrioti Levice peittosi Inter Bratislavan Slovakian liigan ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa lauantai-iltana lukemin 85-76 (44-38). Mestaruus oli Levicelle neljäs perättäinen. Kivimäki seurasi finaalisarjaa loukkaantuneena sivusta, mutta kuului läpi kauden Slovakian mestarin avainmiehistöön.

9.5.2025 23:23 Susijengi

Kaukiainen tyylitteli BC Kalev/Cramon finaaleihin

Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramo päihitti Viron liigan kolmannella välieräkierroksella haastajansa Raplan selkein lukemin 96-79 (51-28) Severi Kaukiaisen heilutellessa tahtipuikkoa. Kaukiainen ja Kalev/Cramo puolustavat finaaleissa mestaruuttaan Tartto-TalTech-välieräsarjan voittajaa vastaan.

6.5.2025 10:25 Susijengi

Blomgren johti Ventspilsin Latvian finaaleihin

Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.

30.4.2025 08:39 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin Euroliiga-kausi päättyi jatkoaikatappioon

Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.

27.4.2025 21:42 Susijengi

Aatu Kivimäelle jatkosopimus Patrioti Leviceen

Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.

27.4.2025 11:57 Susijengi

Mikael Jantunen juhlii Ranskan cupin mestaruutta

Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).

26.4.2025 09:29 Susijengi

Edon Maxhuni Italiasta Turkin pudotuspelijahtiin

Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.

Näytä lisää vastaavia