Julia Salmio

183 cm / kg
Syntynyt 1991


Uutisia henkilöstä Julia Salmio

15.10.2017 Pääjuttu

Naisten I divisioona käynnistyy sunnuntaina

Naisten I divisioona palaa koripallo-ohjelmistoon tänään sunnuntaina 15.10. Sarjassa nähdään nousijajoukkueena alkavalla kaudella lahtelainen SB-Girls. Vantaan Puhuttaret vaihtoi nimensä seurayhteistyön myötä Ringsideksi.

ToPon edustusjoukkueilla riittää nousuhaluja

Torpan Poikien edustusjoukkueet lähtevät kauteen valtakunnan toiseksi korkeimmalle tasolle korkein tavoittein. Joukkueet pyrkivät voittamaan sarjansa ja nousemaan ensi kaudeksi pääsarjoihin.

Salmion Nova Southeastern kaatoi Nurmen Tampan, eteni NCAA:n 2-divisioonan Final Fouriin

USA:n naisten yliopistoliiga NCAA:n 2-divisioonan valtakunnallinen lopputurnaus eteni kolmannelle kierrokselleen tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Ainoana ”suomalaisjoukkueena” neljännelle kierrokselle jatkaa Julia Salmion Nova Southeastern, joka kaatoi eteläisen alueen finaaliottelussa Ellen Nurmen Tampan.

21.8.2011 Maaottelu

Venäjä päihitti Suomen miesten universiadien puolivälierissä, naiset kahdeksanneksi

Väkivahva Venäjä pyyhkäisi tiehensä Suomen mitalipelihaaveet miesten universiadeissa tukahduttamalla suomalaishyökkäyksen ja jyräämällä 74–39 (41–18)-voittoon. Miehet pelaavat jatkossa universiadisijoituksista 5.-8. Suomen naiset puolestaan päättivät universiadit kahdeksanteen sijaan.

19.8.2011 Maaottelu

Suomen naiset pelaavat universiadien seitsemännestä sijasta

Suomen naisten joukkue taipui Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien ylemmässä jatkosarjassa perjantaina Kanadalle niukasti pistein 66–71 (35–42). Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa kisojen päätösottelussaan universiadien seitsemännestä sijasta Brasiliaa vastaan.

18.8.2011 Maaottelu

Miehet kaatoivat Meksikon universiadeissa, etenivät puolivälieriin

Suomen miesten joukkue päihitti universiadien koripallon alkulohkon päätösottelussaan Meksikon 73–62 (40–40) varmistaen samalla paikkansa kisojen kahdeksan parhaan maan joukossa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin Suomen miehet ovat yltäneet kahdeksan joukkoon universiadikoripallossa.

16.8.2011 Maaottelu

Suomen naiset kahdeksan parhaan joukkoon universiadeissa

Suomen naisten joukkue jatkoi suuryllätyksiään Kiinan Shenzhenissä pelattavissa universiadeissa. Suomi otti maanantaisen Kiina-voiton jatkoksi tiistaina päänahan koripallon suurmaa Liettuasta pistein 69–66 (27–24) ja petasi paikkansa kisojen puolivälieräotteluun ennakkosuosikki USA:ta vastaan.

15.8.2011 Maaottelu

Naisten universiadijoukkue mykisti Kiinan miljoonien tv-katsojien edessä

Suomen naisten joukkue ei kumarrellut kuvia Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien maanantain alkulohko-ottelussa, vaan nujersi Hanna Vapamaan viime hetken vapaaheitoilla 18 000 –päisen kotiyleisönsä edessä pelanneen Kiinan pistein 42-40 (14-27). Ottelu televisioitiin miljooniin kotitalouksiin Aasiassa.

14.8.2011 Maaottelu

Miesten universiadijoukkue avasi voittotilinsä

Suomen miehet avasivat voittotilinsä Kiinan Shenzhenissä järjestettävissä universiadeissa päihittämällä hyvän joukkuepuolustuksensa turvin Israelin 72–57 (35–31). Naisten joukkue puolestaan kärsi kisa-avauksessaan tylyn 45–78 (18–43)-tappion Taiwanille.

19.5.2010 Pääjuttu

Pyrinnön Williams ja Poikola juhlivat Koripalloliiton palkintogaalassa

Tampereen Pyrinnön seurahistoriansa ensimmäiseen koripallon miesten Suomen mestaruuteen johdattanut Damon Williams, 36, palkittiin Koripalloliiton kauden päätösgaalassa finaalien arvokkaimman pelaajan (MVP) palkinnolla. Williamsin lisäksi Tampereelle toi kunniaa vuoden valmentajaksi äänestetty Pieti Poikola, 32, sekä vuoden koripallojohtajaksi valittu Jarmo Hakanen.

19.5.2010 Pääjuttu

Mestari-Catz putsasi palkintopöytää

Tuore naisten Suomen mestari Catz haki Lappeenrantaan niin finaalien arvokkaimman pelaajan (Jelena Reshetko), vuoden valmentajan (Miikka Sopanen) kuin vuoden kuudennen pelaajankin (Kaisa Valtakari) palkinnot Koripalloliiton kauden päätösgaalassa. Naisten SM-sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestettiin Espoo Teamin Niina Laaksonen.

18.4.2010 20:15 Nuorten SM-sarjat

Honka ylivoimainen A-poikien ja -tyttöjen mestari

Tapiolan Honka oli lopulta A-poikien SM-sarjassa ylivoimainen. Honka Akatemia –nimellä pelannut espoolaisjoukkue voitti toisen finaalin lukemin 98-48 (50-29) ja varmisti itselleen Suomen mestaruuden. Hongan juhlapäivän täydensivät seuran A-tytöt, jotka voittivat niin ikään ylivoimaisesti ikäluokkansa SM-kultaa.

30.4.2009 Pohjoinen alue

Hongan, JKS:n ja KaPo:n nuorten SM-kultaputkille jatkoa

Koripallon nuorten SM-kullat matkasivat tutuille seuroille. Mestaruudet voittaneista espoolainen Tapiolan Honka, Järvenpään Koripalloseura ja Karhun Pojat olivat kultamitalisteja myös vuosi sitten nuorten SM-sarjoissa.

5.1.2009 Maaottelu

Ruotsi kestävämpi 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen päätöspeleissä

Sekä Suomen 18- että 16-vuotiaat tytöt joutuivat poistumaan häviäjinä Baltic Sea Cupin päätöspeleistään Ruotsia vastaan. Ruotsi kesti turnausrasituksen paremmin korjaten 16-vuotiaissa voiton lukemin 58-51 ja 18-vuotiaissa tuloksella 87-61.

4.1.2009 Maaottelu

Suomen 16-vuotialla tytöillä kahden voiton päivä

Viime kesänä Euroopan A-divisioonaan noussut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esitteli potentiaaliaan sunnuntaina. Suomi aloitti päivänsä ottamalla murskavoiton koripallon mahtimaa Liettuasta (80-52) ja puristi heti perään väsyneenäkin 62-50-voiton Virosta.

3.1.2009 Maaottelu

Koristytöille Latvia-tappiot Baltic Sea Cupin avauksissa

Sekä Suomen 18- että 16-vuotiaat tytöt joutuivat poistumaan tappio niskassaan Baltic Sea Cupin avauspeleistään. Latvia voitti 18-vuotiaissa lukemin 72-61 ja 16-vuotiaissa tuloksella 65-51.

3.1.2009 Pääjuttu

Korisnuorten urakat Baltic Sea Cupissa käynnistyvät

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden nuorten koripallomaajoukkueet mittelevät lähimaiden kanssa paremmuuksista perinteisessä Baltic Sea Cupissa, joka pelataan Tallinnassa 3.-5. tammikuuta. Kovin savotta on edessään A-divisioonaan viime kesänä nousseilla 16-vuotiailla tytöillä.

2.12.2008 Pääjuttu

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat Baltic Sea Cupiin nimetty

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet osallistuvat 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavaan jokavuotiseen Baltic Sea Cupiin. Maajoukkueet kokoontuvat ennen turnausta Vierumäelle leirille, jonne kutsun saaneet pelaajat on nimetty.

16.8.2008 EM-karsinnat

18-vuotiaat tytöt vaipuivat 16. sijalle

Tappiokierteeseen ajautunut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähti EM-kisojen sijoitusotteluunsa vaikeista lähtökohdista, kun joukkueen ykköspelintekijä ja paras pisteidentekijä Kia Ignatius lähti pikakomennuksella Italiaan naisten maajoukkueen matkaan. Sijoitusottelu ei myöskään tuonut balsamia kovia kokeneen joukkueen haavoille, kun Luxemburg käänsi kymmenen pisteen tappioaseman 60-64 (37-35) voitokseen ja eteni turnauksen 15. sijalle.

14.8.2008 Maaottelu

Hollanti palautti 16-vuotiaat tytöt maan pinnalle

EM-alkulohkonsa läpi puhtaalla pelillä selvinnyt Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai torstaina muistutuksen kuolevaisuudesta, kun Hollanti riisui puolustuksellaan Suomen aseista ja haki jatkosarjavoiton tylyin lukemin 51-33 (35-13). 18-vuotiaiden tyttöjen päivä ei ollut suomalaisittain sen parempi, kun Itävalta tiputti 78-68 (42-41)-voitollaan Suomen pelaamaan sijoista 15.-16.

Näytä lisää vastaavia