Eero Nikkarinen

185 cm / kg
Syntynyt 1963


Uutisia henkilöstä Eero Nikkarinen

4.10.2018 12:44 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A pyörähtää käyntiin

Miesten I divisioona A starttaa tänään torstaina mielenkiintoisella paikalliskamppailulla, jossa kohtaavat viime kauden finalisti HBA-Märsky sekä villillä kortilla sarjaan noussut Helsingin NMKY. Kaikki 12 joukkuetta pääsevät tositoimiin jo viikonlopun aikana. Divarikoripallon seuraaminen on alkavalla kaudella entistä helpompaa, sillä kaikki runkosarjan ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihteen kanavilla.

Suomen Koripallovalmentajat ry juhlii 25-vuotista taivaltaan

Tällä viikolla tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta siitä, kun Suomen Koripallovalmentajat ry perustettiin.

29.10.2011 Pohjoinen alue

Curt Lindbom jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana

Suomen Koripalloliiton liittokokous valitsi lauantaina Helsingissä liiton istuvan puheenjohtajan Curt Lindbomin, 68, jatkokaudelle. Valinta oli yksimielinen. Tuleva kaksivuotiskausi on espoolaisyrittäjä Lindbomille jo kolmas peräkkäinen. Hän on toiminut Koripalloliiton hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2008.

Eteläisen alueen puheenjohtajaksi Tenho Ulmanen

Eteläisen alueen aluekokous valitsi kokouksessaan eteläisen alueen puheenjohtajaksi yksimielisesti Tenho Ulmasen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Ulmanen on Lohjan Urheilijoiden puheenjohtaja.

ToPo Akatemian joukkue on koossa

Miesten I divisioonakauteen valmistautuvan ToPo Akatemian joukkue kaudelle 2011/12 on valmis. ToPon junioreiden kehitysjoukkueena toimivan Akatemian tavoitteena on edetä I divisioonan kahdeksan parhaan joukkoon.

Kuuban maajoukkuemies ToPo Akatemiaan

Miesten I divisioonassa pelaava ToPo Akatemia on tehnyt pelikauden 2011/12 mittaisen sopimuksen Kuuban maajoukkueessa pelanneen 188-senttisen, 34-vuotiaan Alexis Lavastida Leen kanssa. Lavastida on myös viisinkertainen Kuuban mestari.

Curt Lindbom jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana

Suomen Koripalloliiton liittokokous valitsi lauantaina Helsingissä liiton istuvan puheenjohtajan Curt Lindbomin, 66, jatkokaudelle. Valinta oli yksimielinen.

13.12.2007 Korisliiga

Väliaikaisia muutoksia Team Componentan valmennukseen

Korisliiga-joukkue Team Componentan taustayhteisön Kau-Basket ry:n hallitus on päättänyt myöntää päävalmentaja Eero Nikkariselle toistaiseksi vapaata päävalmentajan tehtävistään. Joukkueen valmennuksesta vastaavat toistaiseksi apuvalmentajat Veikko Tanni ja Anssi Liesmala.

12.11.2007 Korisliiga

Porvoo tarmokkaampi Karkkilassa

Porvoon Tarmo otti kauden toisen vierasvoittonsa Korisliigan ainoassa maanantain pelissä, jossa Team Componenta taipui kotisalissaan Karkkilassa 86-93 (41-43) -tappioon. Tarmo hallitsi peliä liikkuvammalla hyökkäyspelillään.

5.11.2007 Pääjuttu

Team Componentalle ensimmäinen vierasvoitto

Karkkilalainen Team Componenta otti Korisliiga-kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun se haki maanantaina sarjapisteet Uudestakaupungista Korihailta tuloksella 74-84 (36-35). Tulos merkitsi Componentalle kolmatta peräkkäistä voittoa.

24.9.2007 Korisliiga

Team Componentalle korinaluspelaaja

Korisliigaan valmistautuva Team Componenta on kiinnittänyt joukkueeseensa 201-senttisen ja 110-kiloisen Nick Walleryn. Joulukuussa 26 vuotta täyttävä Wallery on NCAA II divisioonatason Albany State -yliopiston kasvatti.

16.8.2007 Korisliiga

Jerome Rogers Componentan pelintekijäksi

Korisliigan Team Componenta on kiinnittänyt toiseksi ulkomaanavukseen 26-vuotiaan ja 178-senttisen pelintekijän Jerome Rogersin. Karkkilalaisjoukkueella on nyt kymmenen pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.

13.8.2007 Korisliiga

Michael Sneed Componentaan ensimmäinen ulkomaanapu

Korisliigan karkkilalaisryhmä Team Componenta on kiinnittänyt ensimmäisen amerkkalaispelurinsa vahvuuteensa. Joukkue on solminut sopimuksen 25-vuotiaan ja 193-senttisen Michael Sneedin kanssa.

10.7.2007

Jarno Nissinen jatkaa Team Componentassa

Korisliigassa pelaava Team Componenta on solminut Jarno Nissisen kanssa 1-vuotisen jatkosopimuksen.

31.5.2007 Korisliiga

Kimmo Tolvanen Team Componentaan

Viimeksi Lappeenrannan NMKY:tä edustanut Kimmo Tolvanen jatkaa uraansa Korisliigassa ensi kaudella Karkkilassa, Team Componentan paidassa. Kesäkuussa 30 vuotta täyttävä Tolvanen on Heinäveden Hyrskeen kasvatti, joka on Lappeenrannan lisäksi edustanut Korisliigassa myös Joensuun Katajaa.

29.5.2007 Pääjuttu

Vanttaja ja Lehtonen Team Componentaan

Nuorten maajoukkueista viime kausien aikana tutuiksi tulleet Jari Vanttaja ja Turo Lehtonen ovat solmineet vuoden mittaiset sopimukset Korisliigan karkkilalaisjoukkue Team Componentan kanssa. Vanttaja siirtyy Componenta-paitaan Baylorin yliopistosta, Lehtonen puolestaan Forssan Koripojista.

15.5.2007 Korisliiga

Team Componenta solmi uusia sopimuksia

Takamiehet Jarkko Kyllönen ja Tuomas Järvinen ovat solmineet Korisliigan Team Componentan kanssa yksivuotiset sopimukset. Kyllönen siirtyy Karkkilaan helsinkiläisestä ToPosta ja Järvinen puolestaan Salon Palloilijoista.

2.2.2007 Katsojat

Panokset kovenevat I divisioonassa

Koripallon miesten I divisioonaa on pelattu kolme neljännestä ja jännitys on pysynyt päällä koko alkutalven. Runkosarjan voittajallehan aukeaa latu Korisliigaan, ja tällä hetkellä vielä kolmella joukkueella on saumat nousuun. Jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi 10.-11. helmikuuta, jolloin tuplaviikonlopun aikana nousijan leimaa sovitellaan TuNMKY:n, FoKoPon ja Kauhajoen otsaan.

Divarijoukkueiden valmentajat ”piinapenkissä”

Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.

22.9.2006 Pääjuttu

Miesten I divisioona tarjoaa nousujahtia ja pelaajakehitystä

Koripallon pääsarjoista ensimmäisenä starttaa miesten I divisioona. Divari on ollut jo usean vuoden ajan kilpailullisesti korkeatasoinen sarja, jossa kuitenkin myös nuorille pelaajille on löydetty tilaa kasvaa ”miesten mittoihin”. Tämä positiivinen suuntaus näyttää jatkuvan myös alkavalla kaudella.

Näytä lisää vastaavia