Jere Valtonen

185 cm / 80 kg
Syntynyt 1995


Uutisia henkilöstä Jere Valtonen

Sakari Salminen ja joukko huippulupauksia Ura Basketiin

Viime kauden päätteeksi miesten I Divisioona B:n parhaana pelaajana palkittu Sakari Salminen palaa kaarinalaiseen Ura Basketiin 1+1-vuotisella sopimuksella. Lisäksi Ura Basketiin siirtyy koko joukko huippulupauksia Turun NMKY:sta.

5.1.2013 Maaottelu

Suomelle Baltic Sea Cup -turnausvoitto kahdessa ikäluokassa, Ruotsi kaatui päätöspäivänä neljästi

Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.

4.1.2013 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat murskasivat Viron, 18-vuotiaat tytöt täpärään voittoon

Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).

3.1.2013 Maaottelu

Suomelle kaksi voittoa Latviasta BSBC-avauksessa

Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.

5.10.2012 Pääjuttu

Tapiolan Honka huippujännittävään divarikauteen ennakkosuosikkina

Miesten I Divisioonan pelikausi 2012/13 käynnistyy tänään perjantaina seitsemän ottelun merkeissä. Liiganousua tavoittelevien joukkueiden I Divisioona A:han sekä pelaajien kehitysalustaksi sommiteltuun I Divisioona B:hen jaetun divarin suurimpana suosikkina kauteen lähtee Tapiolan Honka, joka hakee Pekka Salmisen opeilla paluuta liigaan.

7.8.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat 11. sijaan

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat 11. sijalle. Kisojen päätöspäivänä Suomi polki sijoitusottelussaan Viron jalkoihinsa 80–69 (32–21) korinaluspelinsä turvin.

6.8.2011 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt lohkovoittoon EM-alkusarjassa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi vastustamattomasti lohkovoittoon ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa. Aiemmin Luxemburgin ja Tanskan voittanut Suomi rullasi Israelin yli selvin lukemin 67–49 (36–24).

4.8.2011 Maaottelu

Suomen juniorit voitokkaita EM-kisoissa

Suomen juniorimaajoukkueet olivat voitokkaita torstaina pelatuissa B-divisioonan EM-kisojen otteluissa. 18-vuotiaat tytöt päihittivät EM-avauksessaan Luxemburgin 89–63 (42–28) ja 16-vuotiaat pojat kukistivat Georgian 85–69 (40–30).

3.8.2011 Maaottelu

16-vuotiaille pojille niukka voitto keskiviikkona

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti urakkansa B-divisioonan EM-kisojen alemmassa loppusarjassa niukalla voitolla. Suomi nipisti päiväottelussa pisteet Luxemburgilta 67–63 (36–34).

1.8.2011 Maaottelu

16-vuotiaiden poikien EM-alkusarja päättyi Slovenia-tappioon

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien alkusarjaurakka ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa päättyi 76–83 (39–31)-tappioon Sloveniaa vastaan. Suomi hallitsi avauspuoliskoa, mutta Slovenia käänsi pelitapahtumien kulun kolmannella jaksolla.

31.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat kaatuivat Portugalin viime hetken kolmoseen

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue koki sunnuntaina karvaan tappion B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa, kun Portugali linkosi ratkaisevan kolmosen vain 24 sekuntia ennen loppua ja haki 62–64 (27–27)-voiton. Alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat puolestaan loppuivat 55–68 (29–35)-tappioon Kreikkaa vastaan.

30.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat palasivat voittojen tielle

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue palasi perjantaisen tappion jälkeen voittojen tielle B-divisioonan EM-kisoissa kukistamalla Kyproksen 69-57 (29-17). Alle 18-vuotiaat pojat puolestaan jaksoivat 20 minuuttia Ukrainaa vastaan A-divisioonan EM-kisoissa, mutta hävisivät ottelun 52–75 (36–34).

29.7.2011 Maaottelu

Poikien maajoukkueille tappiot EM-kentiltä

Suomen alle 18-vuotiaiden ja alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet joutuivat poistumaan tappio niskassaan EM-kisaparketeilta perjantaina. 18-vuotiaiden poikien päänahan vei Tshekki pistein 61-67 (27-36) ja 16-vuotiaat pojat taipuivat Hollannille 65-76 (31-38).

28.7.2011 Maaottelu

16-vuotiailla pojilla voitokas kisa-avaus

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue otti avausvoiton ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa lyömällä Itävallan 60–41 (37–30). Voiton takasi ennen kaikkea Suomen hyvä puolustuspelaaminen.

14.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt voittoihin, 18-vuotiaat pojat piinasivat Ranskaa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.

13.7.2011 Maaottelu

Georgia pelkkä suupala 16-vuotiaille pojille

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue otti luulot pois vierasjoukkue Georgialta jo keskiviikkoisen maaottelun alkumetreillä. Suomi jyräsi 91–55 (47–33) johtoon 27 pistettä heittäneen Anton Odabasin johdattamana. Joukkueet kohtaavat uudelleen torstaina.

6.7.2011 Maaottelu

Sisuuntuneet 16-vuotiaat pojat kukistivat Latvian

Tiistaina suurinumeroisesti Latvialle hävinnyt alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pisti tuulemaan keskiviikkoiltana ja pesi Baltian kiertueen päätöspäivänään Latvian komeasti 59–67 (33–41). 20-vuotiaat miehet puolestaan hävisivät Tikkurilassa Virolle 49–63 (28–36).

5.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat taipuivat Latvialle

Baltian leirityksensä loppusuoralla oleva 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi tiistaina 49-79 (23-41)-tappion Latvialle vieraspelissä Bauskassa. Latvia voitti järjestäen 1-1-tilanteet hyökkäyspäässään ja onnistui karkaamaan Suomelta jo hyvissä ajoin ennen ottelun puoltaväliä.

3.7.2011 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puhtaalla pelillä Baltic Cupin voittoon

Anton Mirolybovin valmentama Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on voittanut puhtaalla pelillä Tallinnassa pelatun Baltic Cupin. Huipputurnauksen päätöspäivänä Suomi haki Liettuasta vakuuttavan 88-73 (43-35)-voiton. Turnauksen parhaana palkittiin Anette Juvonen, joka tyylitteli Liettua-ottelussa 21 pistettä, neljä levypalloa ja neljä syöttöä.

2.7.2011 Maaottelu

Suomen nuoret kolmeen voittoon lauantaina

Suomen nuorten maajoukkueet jatkoivat voittojaan lauantaina Tallinnassa ja Liettuan Anyksciaissa pelatuissa maaotteluissa. 16-vuotiaat pojat päihittivät Valko-Venäjän 64-61 (30-34), 18-vuotiaat tytöt ryöpyttivät Viroa 77-54 (39-27) ja 18-vuotiaat pojat hakivat Virosta 64-62 (31-34)-voiton.

Näytä lisää vastaavia