Peppi Lohko Hongan naisiin tulevalle kaudelle

11.7.2025 08:14 Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.

Peppi Lohko palaa Yhdysvaltain vuosiensa jälkeen Suomeen. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga.

Päävalmentaja Niko Nyholm on mielissään tuoreesta honkalaistulokkaasta:

”Tunnen Pepin jo useamman vuoden ajalta maajoukkuetoiminnasta ja olen innoissani, että Peppi valitsi juuri meidät tulevan kauden joukkueekseen. Peppi tunnetaan vahvana heittäjänä ja tulevalla kaudella tarkoituksena on monipuolistaa hyökkäyspään arsenaalia ja uskon vahvasti, että Pepillä on mahdollisuus ottaa isoja harppauksia eteenpäin kauden aikana”.

Lohko odottaa tulevaa kautta uudessa seurassaan jo malttamattomana:

”Fiilikset Honkaan liittymisestä on tosi hyvät! Todella siistiä päästä osaksi näin perinteikästä ja mahtavaa seuraa. Kesän treeneistä on jäänyt hyvä fiilis ja duunia on tehty paljon. Toivon ensi kaudella ottavani pelaajana isoja askeleita eteenpäin eri osa-alueilla. En malta odottaa, että kausi pääsee starttamaan. Nähdään hallilla!”

Tapiolan Hongalla on sopimukset tulevasta kaudesta Peppi Lohkon lisäksi Emma Lampénin, Emma Ristolan, Stella Jokelan, Tess Barnesin ja Tyler McCliment-Callin kanssa.

Henkilöt

 
11.7.2025 08:18 Naisten Korisliiga

Johanna Räty jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

30.6.2025 18:07 Naisten Korisliiga

Sarah Gates ja ToPo jatkosopimukseen

Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.

30.6.2025 09:26 Naisten Korisliiga

ToPolle tärkeitä jatkosopimuksia

ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.

26.6.2025 13:20 Naisten Korisliiga

Tyler McCliment-Call on Hongan naisten toinen ulkomaalaisvahvistus

Hongan naisten korisliigajoukkueen toinen amerikkalaisvahvistus saapuu Espooseen Montanan yliopistosta. 183-senttinen Tyler McCliment-Call on usean paikan pelaaja, joka vakuutti Hongan valmentajakaksikon muun muassa monipuolisilla korintekotaidoillaan. Tuleva kausi 2025-26 on 23-vuotiaalle McCliment-Callille ensimmäinen ammattilaiskausi.

25.6.2025 09:37 Naisten Korisliiga

Stephanie McBride vahvistamaan Pyrinnön naisia

Pyrintö on solminut yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Stephanie McBriden kanssa. 185-senttinen sentteri pelasi viime kaudella Irlannissa.

25.6.2025 08:10 Naisten Korisliiga

Laurema jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa – Lehtinen ja Lampinen uusina pelaajana mukaan

Kouvottaret on solminut yksivuotiset sopimukset 18-vuotiaan Kouvojen kasvatin Enni Laureman sekä 15-vuotiaan Kouvot-kasvatti Mette Lehtisen kanssa. Lisäksi joukkueeseen saapuu 16-vuotias HoNsU-kasvatin Lila Lampinen.

23.6.2025 10:04 Naisten Korisliiga

Ninni Salmi ja BC Nokia jatkosopimukseen - Nurminen ja Partikainen jatkavat

BC Nokian naisten joukkue on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Ninni Salmen kanssa. Lisäksi seura solmi jatkosopimukset Anni Nurmisen ja Venla Partikaisen kanssa.

23.6.2025 09:58 Naisten Korisliiga

Tess Barnes vahvistamaan Hongan naisten joukkuetta

Amerikkalais-australialainen Tess Barnes vahvistaa Hongan naisten korisliigajoukkuetta kaudella 2025-26. 188-senttinen ja monipuolisuudellaan yliopistokentillä huomiota herättänyt Barnes aloittaa Hongassa ammattilaisuransa.

14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

Näytä lisää vastaavia