EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

EBT:n Nicole Ogun väänsi vahvasti. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

EBT nousi voittoon toisella puoliajalla

Sarjassa kuudentena oleva EBT kohtasi illan ottelussa seitsemäntenä majailevan Vimpelin Vedon. Ottelu päättyi Vimpelissä vierasjoukkueen voittoon 85-69.

Ensimmäisellä puoliajalla ei vielä syntynyt suuria eroja. Puoliajalla kotijoukkueen johto oli kaksi pistettä.

Myös kolmas jakso oli tasainen. Viimeinen kymmenminuuttinen oli kuitenkin EBT:n näytöstä. Joukkue onnistui loistavasti etenkin hyökkäyspäässä ja vei päätösjakson nimiinsä 35-21. Voitto oli espoolaisille kauden kuudes.

- Alussa me olimme unessa ja meillä oli vaikeuksia paikkaa vastaan hyökkäämisen sekä oman joukkuepuolustuksen kanssa. Saimme puolustuksen toimimaan ja heitimme paremmin toisella puoliajalla, EBT:n Nicole Ogun sanoi.

Ogun 20/11/5 koriin johtanutta syöttöä pelasi hienon ottelun. Sanni Tuomisto säesti 17 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. ViVe:n Audrey Warren pussitti 32 pistettä ja otti 11 levypalloa.

Ottelutilasto

Kouvottarille vierasvoitto Helsingistä

Sarjassa kolmantena oleva Kouvottaret matkasi HBA-Märskyn vieraaksi. Vierasjoukkue vei ottelusta sarjapisteet 78-57.

Ottelun alussa HBA oli askeleen edellä. Kouvottaret paransi kuitenkin nopeasti ja oli toisella jaksolla parempi etenkin puolustuspäässä. Jakso kirjattiin vieraille 23-8 ja puoliajalla heidän johtonsa oli 11 pistettä.

Kolmannella jaksolla vieraiden johto kasvoi entisestään ja joukkue meni menojaan. Voitto oli kouvolalaisille seitsemäs peräkkäinen.

- Selkeät lukemat, mutta jouduimme tekemään töitä voiton eteen. Emme olleet alussa valmiita. HBA pakotti meidät alussa pallonmenetyksiin. Toisella ja kolmannella jaksolla saimme pakan paremmin kasaan ja niihin täytyy olla tyytyväinen, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig sanoi.

Chanin Rahming sai kasaan tupla-tuplan 25 pisteellä ja 14 levypallolla. Shaiquel McGruder 12/12/7 koriin johtanutta syöttöä oli niin ikään vahva. Kotijoukkueesta Lilli Onnela pussitti 15 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa.

Ottelutilasto

ToPo jatkoi voittokulkuaan

ToPo jatkoi vahvaa syksyään, kun se emännöi Forssan Alkua. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 89-75.

FoA pysyi ToPon kyydissä ensimmäisen jakson ajan. ToPo kuitenkin paransi vielä ennen puoliaikaa. Se vei toisen jakson vakuuttavasti 31-14 ja pääsi puoliajalle 18 pisteen johdossa.

FoA:lla oli toisella puoliajalla omat hyvät hetkensä, mutta helsinkiläisten voittoa joukkue ei pystynyt missään vaiheessa enää uhkaamaan. Voitto oli ToPo:lle kauden 11.

Carmen Tyson-Thomas 28/18/8 koriin johtanutta syöttöä oli lähellä tripla-tuplaa. Anna Gardziella pussitti hyvällä prosentilla 18 pistettä. Danielle Rainey heitti vieraille 21 pistettä.

Ottelutilasto

PeKa:lle voitto kotikentällä

Sarjakärki PeKa sai vieraakseen kahdeksantena olevan Bc Nokian. Ottelu päättyi kotkalaisten voittoon 93-59.

Emännät aloittivat vahvasti. Joukkue pelasi vahvasti ensimmäisellä puoliajalla. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen 22 pisteen johdossa.

Kolmannella jaksolla vieraat pystyivät laittamaan paremmin kampoihin. PeKa kuitenkin piti johdon koko ajan turvallisena ja varmisti voittonsa viemällä päätösjakson 23-8. PeKa jatkaa voittonsa ansiosta sarjan kärjessä.

Marraskuun kuukauden pelaajaksi valittu Lauren Heard heitti 24 pistettä. Jade Williams 12/11 sai kasaan tupla-tuplan. Ellen Järvinen pussitti vieraille 15 pistettä.

Ottelutilasto

 
18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

Näytä lisää vastaavia