Anissa Poundsin ja Elina Koskimiehen kausi päättyi yllättäen – ”Se oli iso shokki”

25.3.2022 12:18 Saksan Bundesliigassa Angels Nördlingenin joukkueessa pelanneiden Anissa Poundsin sekä Elina Koskimiehen kausi tuli päätökseen, kun sarjan runkosarja keskeytettiin eikä Angels selvinnyt pudotuspeleihin. Muuten suomalaiskaksikko viihtyi hyvin ja pelasi vahvan kauden.

Anissa Pounds ja Elina Koskimies pelasivat menneen kauden Saksassa joukkuekavereina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Korona sotki otteluohjelmaa myös Saksassa siinä määrin, etteivät joukkueet ehtineet pelata kaikkia runkosarjan otteluitaan. Bundesliiga ilmoitti päivää ennen tulevia otteluita, että runkosarja pistetään pakettiin seuraavien pelien jälkeen.

Angelsilla oli vielä mahdollisuudet selvittää tiensä pudotuspeleihin myös viimeisellä jääneellä kierroksella. Se vaati voittoa Düsseldorfista ja samalla Anniina Äijäsen Saarlouisin tappiota. Angels hoiti oman leiviskänsä, mutta Saarlouis voitti myös oman ottelunsa, joten Angelsin kohtaloksi tuli jäädä yhdeksänneksi.

- Saimme tietää kauden mahdollisesta päättymisestä päivää ennen viimeistä peliä. Jos voitamme omamme ja Saarlouis häviää, niin kausi jatkuu. Se oli tosi yllättävä uutinen. Meillä olisi ollut vielä kaksi peliä jäljellä. Se tuli niin yllättäen, ettei siihen osannut valmistautua. Halusimme voittaa viimeisen pelin, että kausi päättyisi hyvillä mielin ja onneksi voitimme, Pounds kertoo.

Koskimies myöntää niin ikään olleensa yllättynyt päätöksestä.

- Se oli iso shokki. Lauantaina valmentaja sanoi ennen treenejä, että sunnuntaina on todennäköisesti viimeinen peli. Se oli harmittavaa. Ymmärtäisin, jos se olisi kerrottu muutama viikkoa aikaisemmin, jolloin koronan takia siirrettyjä otteluita olisi voinut sijoitella muille päiville, Koskimies harmittelee.

Vaikka Angels jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle, niin kausi oli suomalaisille vahva. Kumpikin kuului joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin läpi kauden.

- Kausi oli ihan hyvä. Kokonaisuudessaan tykkäsin tosi paljon. Valmentaja oli hyvä ja joukkuekaverit supermukavia ja kaupunki oli kiva. Sen puolesta ei ole mitään valittamista. Harmittaa vain hirveästi, että kausi lopetettiin yhtäkkiä emmekä päässeet pelaamaan viimeisiä pelejä. Sille ei voi kuitenkaan mitään, kauden keskiarvoikseen 12,3 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,7 syöttöä tilastoinut Pounds kertaa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kaikkinensa Pounds oli tyytyväinen kauteen sekä kentällä että sen ulkopuolella.

- Nautin tosi paljon. Valmentajalta tuli luottoa ja joukkuekaverit luottivat. Meillä oli hyvä fiilis joukkueessa koko ajan. Minulla ei ollut suuria loukkaantumisia ja tykkäsin tosi paljon pelata. Aina tietenkin on parantamisen varaa, mutta oli kaiken kaikkiaan kiva kausi.

Koskimies lukeutui Poundsin tavoin joukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Koskimies tilastoi kauden keskiarvoikseen 10,5 pistettä ja 5.0 levypalloa.

- Ihan hyvä kausi. Joukkueessa oli kauden aikana kaikenlaisia vastoinkäymisiä loukkaantumisten ynnä muiden kanssa, ettemme hirveästi saaneet hirveästi 5vs5 treenejä kuin ihan vasta loppukaudesta. Saimme kuitenkin kauden aikana käännettyä vastoinkäymiset eduksemme ja otimme hyödyn irti vaikeista hetkistä, Koskimies aloittaa kauden kertaamisen.

- Viihdyin tosi hyvin. Meillä oli tosi kiva joukkue ja tulimme hyvin toimeen myös kentän ulkopuolella. Kausi tuntui menevän tosi nopeasti, kun oli kivaa. Kentällä tuli vastuuta ja tykkäsin joukkueen pelitavasta sekä valmentajasta, Koskimies jatkaa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Koskimies pelasi kaksi aiempaa kautta Espanjan kakkosliigassa ja nyt takana on ensimmäinen kausi Saksassa.

- Saksan sarja on selvästi kovatasoisempi kuin Espanjan kakkonen. Pääasiassa kaikki joukkueet olivat tosi tasokkaita ja melkein kaikki pystyivät voittamaan toisena. Se toi oman mielenkiintonsa myös sarjaan. Jokainen peli oli kova. Ei voinut lähteä takki auki yhteenkään peliin.

Koskimies olisi halukas jatkamaan Saksassa myös ensi kaudella, mutta tulevaisuuden suunnitelmista ei ole vielä varmuutta.

- Nyt otetaan hetki taukoa. Haluaisin kuitenkin jatkaa Saksassa. Se on suhteellisen turvallinen paikka nykymeininki huomioon ottaen, joten katseet on siirretty sinne. Jatkaminen Angelsissakin on mahdollista, mutta vielä ei ole mitään päätöksiä tulevaisuudesta tehty.

Poundsin jatkosuunnitelmat ovat myös auki, mutta jatko ulkomailla kiinnostaa.

- Kausi loppui niin yllättäen, etten ole ehtinyt vielä ajatella jatkoa. Olisi kiva jatkaa ja pelata ulkomailla, mutta nyt on vielä niin aikaista, että katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia