WU16-maajoukkue taisteli sisukkaasti Israelia vastaan - tuloksena kirvelevä tappio

20.8.2025 23:35 Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat keskiviikkona EM-kisojen ottelussa Israelia vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi lukemin 84-75.

Martta Mattila (kuvassa vasemmalla) oli yksi Suomen parhaimmista pelaajista Israelia vastaan. Kuva: FIBA

WU16-tyttöjen kovasta taistelusta huolimatta Israel oli tänään parempi. Kuva: FIBA

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi pelejään Israelia vastaan EM-kisoissa Romanian Pitestissä. Sudenpennut pelasivat erityisesti kolmannen erän hyvin voittaen sen 29-12. Israel vei silti pelin.

Alkuhankaluuksien jälkeen puolustus parani 

Päävalmentaja Juha-Pekka Männistön mukaan Israel aloitti erittäin hyvin ja aktiivisesti.

- Emme päässeet omaan puolustukseemme kiinni, jolloin vastustaja pääsi kasvattamaan pistesaldoaan. Ero kasvoi ensimmäisellä puoliajalla sen verran isoksi, että työmaata oli paljon. Joukkueemme osoitti kuitenkin sitkeyttä, sillä nousimme pariinkin kertaan pisteen päähän vastustajasta. Harmi, ettei se riittänyt siihen, että olisimme pelin saaneet itsellemme käännettyä. 

- Toiselle puoliajalle puolustuksemme parani merkittävästi. Tytöt pystyivät taas vastaamaan pyyntöömme, minkä puoliajalla esitimme. 

Seuraavaksi Suomi pelaa sijoista 13-16. Torstaina on välipäivä EM-kisapeleistä ja perjantaina on vastassa Iso-Britannia.

- Lähdemme jälleen parantamaan omaa pelaamistamme. Sinnikkyys, sitkeys ja omaan pelitapaamme luottaminen tuovat meille tulosta. Meidän on oltava valmiita heti pelin alusta lähtien.  

WU16-tyttöjen kovasta taistelusta huolimatta Israel oli tänään parempi. Kuva: FIBA

Sudenpentujen parhaat pisteiden tekijät olivat Martta Mattila (11/12), Maija Honkonen (16/13) ja Elli Riihelä (17/4/3 riistoa). Israelilta nousivat esiin Maayan Gorin (31/6/7 syöttöä), Tamar Carmi (19/5/3 syöttöä) ja Michal Abudram (18/11). 

Suomen seuraava peli on Iso-Britanniaa vastaan 22.8. klo 15.30 alkaen. Peliä voi seurata FIBAn YouTube-sivuilta

Ottelutilasto

Yhteenveto

Suomi-Israel 75-84 (10-24, 13-22, 29-12 ja 23-26). EM-kisat, Romania, 20.8.2025

 
22.8.2025 20:35 Sudenpennut

Tappio Iso‑Britannialle ei himmennä WU16‑tyttöjen uskoa – katseet jo kohti seuraavaa peliä

Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat perjantaina EM-kisojen ottelussa Iso-Britanniaa vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi lukemin 74-66.

17.8.2025 23:25 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen kolmas alkulohkon peli päättyi tappioon

WU16-maajoukkue pelasi sunnuntaina EM-kisojen ottelussa Unkaria vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa parempi numeroin 70-51.

16.8.2025 22:23 Sudenpennut

WU16-maajoukkueen EM-kisojen toinen peli kovatasoista Puolaa vastaan

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi lauantaina EM-kisojen toisen pelinsä. Vastassa oli tällä kertaa Puola, joka vei ottelun numeroin 81-61.

15.8.2025 21:15 Sudenpennut

WU16-maajoukkue aloitti loistavasti EM-kisat - Tšekki kaatui selvästi

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi perjantaina ensimmäisen EM-kisojen ottelunsa Tšekkiä vastaan. Sudenpennut pelasivat tyylikkäästi voittaen selvin lukemin 69-52.

15.8.2025 10:15 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaat tytöt innolla starttaamassa EM-kisat Romaniassa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa Romanian Pitestissä järjestettävissä EM-kisoissa 15.-23.8. Ensimmäisenä vastaan tulee Tšekki 15.8.

11.8.2025 22:59 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaat tytöt pelasivat Espanjan turnauksen viimeisen ottelunsa - upea voitto Belgiasta

Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue pelasi viimeisen Espanjan Zaragozassa järjestettävän turnauksen ottelunsa, kun vastaan tuli Belgia. Suomi voitti pelin loistavasti lukemin 76-68. Joukkue suuntaa seuraavaksi kohti 15.8. alkavia Romanian EM-kisoja.

10.8.2025 23:20 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaat tytöt jatkoivat Espanjan turnauksen otteluitaan - Espanja oli liian kova

Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue pelasi toisen Espanjan Zaragozassa järjestettävän turnauksen ottelunsa kisaisäntä Espanjaa vastaan. Espanja oli kuitenkin liian iso pala purtavaksi ja he veivät pelin 69-40.

9.8.2025 22:44 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaat tytöt aloittivat Espanjan turnauksen pelit - Ranskalta saatiin oppia

Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue osallistuu Espanjan Zaragozassa järjestettävään turnaukseen 8.-11.8. Ensimmäisessä ottelussa Sudenpennut kohtasivat Ranskan, joka vei kuitenkin voiton numeroin 70-44.

7.8.2025 20:30 Sudenpennut

Alle 16-vuotiaat tytöt valmiina Espanjassa järjestettävään turnaukseen

Alle 16-vuotiaat tytöt eli WU16-joukkue osallistuu Espanjan Zaragozassa järjestettävään turnaukseen 8.-11.8. Kyseiset pelit valmistavat EM-kisoihin.

26.7.2025 23:14 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt taistelivat loppuun asti – olympiafestivaali päätökseen 6. sijalla

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi nuorten olympiafestivaalin päätöspelissä Slovenian. Hyvän ensimmäisen puoliajan jälkeen Slovenia kiri voittoon luvuin 63–52. Tulos sinetöi Sudenpentujen lopulliseksi sijoitukseksi kuudennen.

Näytä lisää vastaavia