We deliver -rahaston ylimääräinen hakukierros on nyt auki

1.4.2020 10:00 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi We deliver -rahasto on käynnistänyt ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille ja niille, joita poikkeustilanne koskettaa rahallisesti. Uudella hakukierroksella harrastajat voivat hakea tukea ainoastaan seurojen kausimaksuihin.

Koripalloliitto lahjoittaa ylimääräiselle hakukierrokselle 15 000 euroa. 

- Liikunnan ja urheilun merkitystä lapsille ei voi vähätellä kriisiaikanakaan. Koripalloliitto haluaa osallistua mukaan tähän kampanjaan. Haluamme, että kukaan ei joutuisi luopumaan rakkaasta harrastukseen poikkeustilasta johtuen, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kommentoi.

- Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja kapteeni Shawn Huff osallistuivat Sport & Business -seminaariin, ja lahjoittivat puhujapalkkionsa rahastolle. Suuri kiitos näille eturivimme korisihmisille, jotka ovat vaikealla hetkellä lähteneet mukaan talkoisiin, Tammivaara kiittelee.

Tuen saaminen edellyttää erikseen pyydettävien tietojen antamista ja tukea voi saada maksimissaan 500 euroa per koripallokausi. Haku on avoinna 1.-30.4. ja tuet maksetaan toukokuun aikana.

Hakulomakkeeseen päästä tästä linkistä

 
4.8.2020 08:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 15.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.

27.5.2020 09:23 Yhteistyökumppanit

Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

31.5.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen Suomeen sotaa paenneille ukrainalaislapsille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

2.8.2021 15:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakaa 100 000 euroa vähävaraisille perheiden korisharrastajille – iso kiitos kaikille lahjoittajille

Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.

Näytä lisää vastaavia