5.12.2018 20:48 Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kahden ottelun voimin, ja toisiaan vastaan pääsivät jo aiemmin kaudella kohdanneet joukkueet. Vimpelin Veto pääsi kuittaamaan Forssan Alulle aiemman pelin vierastappion voittamalla nyt lukemin 88-70. Alkukauden ensimmäisessä ottelussa pelanneet HyPo ja HBA iskivät yhteen Martinahallissa, ja HyPo pääsi kuittaamaan tappionsa voittamalla nyt reilusti numeroin 103-73.
ViVen Donnaizha Fountain johdatti joukkueensa voittoon tehtailemalla 27 pistettä. Kuva. Ville Vuorinen.
Vimpelin Veto pääsi kuittaamaan Forssan Alulle alkukaudella vieraskentällä koetun tappion, sillä nyt Alku kaatui lukemin 88-70 (41-33). Samalla ViVE onnistui katkaisemaan kuusi ottelua kestäneen tappioputkensa. Viidentenä sarjassa oleville forssalaisille häviö oli neljäs peräkkäinen, eikä joukkue pääse näin ollen kohoamaan sarjataulukossa ylöspäin pisteiden jäädessä vieraskentälle.
Vimpelin Veto työnsi jo ensimmäisellä jaksolla Alun käsivarren mitan päähän erinomaisessa heittovireessä olleen Donnaizha Fountainin (27/11) johdolla. Alku pääsi paikoin lähelle kuromaan eroa umpeen, muttei missään vaiheessa rinnalle ja ohi. Viimeisen jakson alussa Alisia Jenkins syttyi peliin toden teolla tehtailemalla vajaan kahden minuutin aikana seitsemän pistettä eron kasvaessa heti kotijoukkueen hyväksi. Viimeistään tällöin ViVe painoi kaasun pohjaan koko joukkueen voimin karaten selvään voittoonsa.
Forssan Alulle tuotti vaikeuksia pidellä kotijoukkuetta, sillä ViVe pääsi astelemaan vapaaheittoviivalle yhteensä peräti 28 kertaa ja heitot upposivat hyvällä prosentilla. Myös levypallot päätyivät paremmin kotijoukkueen käsiin, ja pisteidentekijöitä löytyi laajemmalta rintamalta.
ViVen Amy Griffin pussitti 19 pistettä ja vei yhdeksän levypalloa. Hänen takanaan laadukasta jälkeä viimeisteli sarjan levypallorohmu Alisia Jenkins, joka tehtaili tilastorivin 18/16.
Forssan Alun luottopelaaja Mia Loyd upotti messevät 27 pistettä ja otti 13 irtopalloa. Emily Kinneston tehtaili 14 pistettä, ja Ella Salminen nikkaroi lukemat 10/7.
HBA Märsky on toistaiseksi sarjan ainut joukkue, joka on pystynyt kaatamaan sarjakärki Hyvinkään Pontevan. Keskiviikon ottelussa nuori HBA ei kuitenkaan pystynyt uusimaan voittoaan, vaan HyPo nappasi itselleen kotihallissa voiton selvästi lukemin 103-73 (46-22). Hyvinkääläiset porskuttavat messevässä voittoputkessa, sillä voitto oli joukkueelle jo peräti yhdeksäs putkeen. HBA on tällä hetkellä sarjataulukossa kahdeksantena kahden tappion putkessa.
HyPo ei antanut tällä kertaa HBA:n juoksuttaa itseään, vaan asettui kuskin paikalle jo ensimmäisestä jaksosta alkaen. HBA:lla oli vaikeuksia jo toisen jakson aikana vapautua kotijoukkueen puolustuksessa, eikä korinteko näin ollen sujunut. HyPo pääsi karkaamaan voiton kantaan kiinni puoliajalle mentäessä eron ollessa tällöin jo 24 pistettä.
HBA ei onnistunut kaventamaan piste-eroa enää puoliajan jälkeen. HyPo heitti paremmilla tarkkuuksilla läheltä ja kaukaa, sekä nappasi enemmistön levypalloista itselleen. Kotijoukkueen voiton takeina oli myös laajempi materiaali, sillä joukkueesta peräti viisi pelaaja pääsi kaksinumeroiseen pistelukemaan.
Hyvinkään Pontevan Taru Tuukkanen oli koko ottelun pistekuningatar tehden 23 pistettä. Lisäksi Tuukkanen nappasi 12 levypalloa. Pistepörssin kärkisijoja hätyyttelevä Randi Brown tehtaili 22 pistettä, ja Titta-Riina Lepistö tilastoi lukemat 16/10/6s.
HBA:n tehokaksikkona hääri tuttuun tapaan Sara Bejedi 18/8/6s, sekä Awak Kuier 15/6.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.