16.3.2019 10:19 Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Korisliigan ykkönen Vilpas sekä parhaillaan tiukasti kolmatta sijaa miehittävä Tampereen Pyrintö. Joukkueiden tie finaaliin on ollut erilainen, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyy.
Vilpas aloitti Suomen Cup -urakkansa Munkkiniemen Kisapoikien vieraana. Kaksi sarjaporrasta alempana pelaava MuKi tippui Vilppaan kyydistä toisella puoliajalla salolaisen marssiessa selvään 120-80-voittoon.
Toisella kierroksella Vilpas kohtasi niin ikään vieraskentällä Divisioona A:ssa pelaavan Forssan Koripojat. FoKoPo meni ottelussa johtoon aloituskolmosillaan, jotka sille annettiin Suomen Cup -sääntöjen mukaisesti tasoitukseksi sarjaportaiden välistä erossa. Johto kesti aina toisen puoliajan ensimmäiselle minuuteille asti, kunnes Vilpas meni rinnalle ja ohi. Loppulukema oli 84-109-vierasvoitto salolaisille.
Puolivälierissä Vilpas kohtasi KTP:n. Liki 1000-päinen yleisö oli Salohallissa seuraamassa, kun Vilpas kaatoi toisen Korisliiga-joukkueen 98-86 Antonio Ballardin hirmutehojen (29/11) siivittämänä.
Vilppaan finaalipaikan sinetöi vierasvoitto Divisioona A:n kärkijoukkue Lahti Basketballista. Vaikka lopputulos oli selkeä, 79-104, kotijoukkue piti Vilpasta tiukoilla; Kotijoukkue johti parhaimmillaan toisella neljänneksellä 20 pisteellä, mutta toisella puoliajalla Vilpas meni menojaan.
Finaalin kotijoukkue Pyrinnön matkassa finaalin on ollut yhtäläisyyksiä Vilppaaseen.
Pyrintö on Vilppaan tavoin kohdannut FoKoPon (puolivälierä) sekä MuKin (välierä). Forssalaiset kaatuivat 115-90, mutta munkkiniemeläiset pitivät Pyrintöä tiukoilla välierässä. Pyrintö onnistui tiukkojen vaiheiden jälkeen hakemaan vierasvoiton ja finaalipaikan lukemin 99-89.
Ensimmäisellä kierroksella Pyrinnön jyrän alle jäi LoKoKo Bisons. Toisella kierroksella porvoolainen Räppäkäpät jäi ilman mahdollisuuksia, kun Pyrintö haki selkeän 133-88-vierasvoiton.
Lauantai-illan cup-finaali käynnistyy Tampereen Pyynikillä klo 19. Ottelu on katsottavissa Elisa Viihde Sportilta Saku Mäkysen tulkitsemana.
Suomen Cupin tulokset ja tilastot >
Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.
Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.
Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.
Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan perjantaina ja lauantaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät BC Nokia, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Kauhajoki.
Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.
Miesten Korisliigassa pelattiin niin runkosarjaotteluita kuin Suomen Cupiakin – yhdessä ottelussa jopa kumpaakin samaan aikaan.
Illan aikana pelattiin kaksi miesten ottelua. Korisliigan puolella Kauhajoki haki sarjapisteet vieraista, kun taas Helsinki Seagulls selvitti Suomen Cupin puolivälierät.
Kataja Basketin ja Salon Vilppaan puolivälieräkohtaaminen päättyi Katajan roimaan voittoon.
BC Nokia eteni ensimmäisenä joukkueena miesten Suomen Cupin välieriin.
Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.
Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.
Helsinki Seagulls saalisti kolmannen perättäisen Suomen Cup -mestaruutensa, vaikka Salon Vilpas antoi loistavan vastuksen.
Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan tänään Helsingin uudessa Urhea-hallissa, vaikka valitettavasti asetelma onkin tiivistynyt vain final threeksi.
Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 14.–16. tammikuuta uudessa Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyy tänään maanantaina klo 10.
Molempien sarjojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta yrittävät selvittää tiensä 14.-16.1.2022 pelattavaan Final Four –turnaukseen. Loppuhuipennus järjestetään Urhea-hallissa Helsingissä. Puolivälieriä pelataan perjantaina ja lauantaina.
Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.
Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.
Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.
Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.
Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.