1.2.2022 12:06 Perinteisesti tammikuussa pelattava PuHu Junioreiden järjestämä turnaus siirrettiin koronarajoituksista johtuen toukokuulle ja turnauksen uusi ajankohta on 13.-15.5.2022. Ajankohdan siirtymisestä johtuen useimpiin sarjoihin vapautui jonkin verran paikkoja uusille joukkueille. Ilmoittautuminen vapaille paikoille aukeaa torstaina 3.2. klo 10:00
Turnauksessa pelataan sekä tyttöjen että poikien sarjat ikäluokissa 2008-2014. Useimmissa sarjoissa on mahdollisuus ottaa vielä ilmoittautumisia vastaan, ja mikäli haluaa joukkueensa mukaan kevään energisimpään turnaustapahtumaan kannattaakin olla valppaana jälki-ilmoittautumisen avautuessa torstaina 3. helmikuuta kello 10. Vapaana olevat paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Myös muutamia koulumajoitusluokkia on vielä saatavilla.
2014-syntyneiden sarjat pelataan yksipäiväisinä, siten että pojat pelaavat lauantaina 14.5. ja tytöt sunnuntaina. Kaikki muut sarjat ovat lähtökohtaisesti kolmipäiväisiä eli otteluita on perjantai-illasta sunnuntaihin. 2008-2012 syntyneiden ikäluokissa pelataan sekä Fun- että Kilpa-sarjat. 2013 syntyneiden ikäluokassa pelataan vain yksi tyttöjen ja yksi poikien sarja. 2014-syntyneiden turnaus on korisrieha-tyyppinen tapahtuma, missä otteluiden pisteet lasketaan, mutta sarjataulukkoa ei tässä nuorempien sarjassa muodosteta.
Lisätiedot, hinnat ja ilmoittautuminen: https://vantaanenergia.torneopal.fi/
PuHu Junioreiden turnaus järjestetään tammikuussa jo 25. kerran. Turnauksessa pelataan 2010–2017 -syntyneiden sarjat.
Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!
LePyn perinteinen Supermikroturnaus on nyt Pikkusudet-turnaus. Turnaus järjestetään 27.-28.4.2024 Leppävaaran liikuntahallilla. Turnaus on joukkueille yksipäiväinen.
Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!
Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.
Espoossa pelattava, Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, tunnetaan jatkossa nimellä ESPOO LIIKKUU TOURNAMENT.
Loistavat olosuhteet, rehtiä taistelua, hymyä, hikeä, suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Tämä on LePyn Pikkusudet-turnaus!
Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!
Varma kevään merkki eli Sima Basket -turnaus pelataan jälleen Beat Basketin järjestämänä Järvenpäässä.
Vantaan Energia -juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 23. kerran 20.-22.1.2023. Turnaus toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!