6.6.2019 22:02 Joukkueet pelasivat tänään toisen ottelun peräkkäisinä päivinä. Eilen kuuden pisteen voiton saalistanut Suomi joutui tänään taipumaan Turkin käsittelyssä Kisakalliossa, kun vieraat hakivat 73-65-voiton.
Janette Aarnio säkitti tänään 14 pistettä Turkkia vastaan. (Kuva: Ville Vuorinen)
Suomen päävalmentaja Jussi Laakso vaihtoi eilisestä ottelusta rutkasti kokoonpanoa, sillä tänään kentällä nähtiin viisi uutta pelaajaa edelliseen kohtaamiseen verrattuna.
Turkki oli tänään kuskin paikalla koko ottelun ajan ja johti parhaimmillaan jo 18 pisteellä neljännen neljänneksen alussa. Suomi onnistui päätösneljänneksellä nousemaan tappelemaan ottelun voitosta, mutta vieraat eivät missään vaiheessa päästäneet Suomea ohi.
- Tänään Awak Kuier huilasi, joten isossa päässä oli suurin muutos eiliseen. Tytöt pelasivat tänään hyvin, vaikka peli hävittiinkin. Kehitettävää pelissä löytyy vielä kuitenkin paljon, mutta en ole siitä huolissani. Pystyimme otteluiden sisällä ottamaan isojakin kehitysloikkia. Pääsemme onneksi heti alkuviikosta harjoittelemaan tiettyjä juttuja, Laakso kommentoi.
- Saimme kaksi tärkeää kosketusta hyvään kansainväliseen tasoon. Meidän on jatkossa saatava nostettua puolustuksen intensiteettiä korkeammalle ja palloon enemmän painetta. Sitä kautta voimme menestyä myös EM-kisoissa, kun sen aika on.
Suomen korkeimman pistemäärän naarasi Janette Aarnio, joka säkitti 14 pistettä. Kaksinumeroisiin ylsivät myös 12 pistettä heittänyt Saga Ukkonen ja 11 pistettä hyvillä prosenteilla viimeistellyt Venla Määttänen.
- Janette Aarnio pelaa korkealla kansainvälisellä tasolla, hän pystyy viimeistelemään kovassa vauhdissa. Janette pelasi isot minuutit molemmissa otteluissa ja hän pystyy toimimaan tietynlaisena dynamona meidän pelissämme. Tänään Venla Määttänen teki kovan stintin, kun hän säkitti pari kolkkia ja haki pari levypalloa ja toi meidät lähemmäs vastustajaa, Laakso summaa.
Joukkueen leiritys jatkuu maanantaina ja joukkue kohtaa Latvian ensi viikolla Kisakallion Susi Training Centerissä kahdesti.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sijoittui Liettuassa pidetyissä A-divisioonan EM-kisoissa viimeiseksi. Päätösottelussaan Sudenpennut hävisi Serbialle 60-67 (25-28). Suomi putosi ensi kesäksi B-divisioonaan.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Montenegrolle. Suomi pelaa täten sijoista 15-16. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi niukasti Saksalle valmistavassa maaottelussa.
Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.
Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana kolmen ottelupäivän jälkeen. Suomi kaatoi sekä pojissa että tytöissä Islannin.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattoman kolmen ottelun jälkeen Södertäljessä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomi voitti Viron jännittävien hetkien jälkeen 85-90 (47-45).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.
Södertäljessä tänään alkaneissa 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi voitti Norjan sekä tytöissä että pojissa. Sudenpennut kohtaa huomenna Ruotsin.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion Susi Training Centeriin leirille, joka pidetään 16.-19.6.2024.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.