20.8.2020 07:58 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt sopimuksen alkavalle kaudelle yhdysvaltalaistakamiehen Trevor Blondinin kanssa.
Blondin siirtyy Uuteenkaupunkiin NCAA2:n Seton Hillin yliopistosta. 193-senttinen takamies aloittaa ammattilaisuransa Korihaiden paidassa.
Virginian osavaltiosta kotoisin oleva Blondin pelasi yhteensä neljä kautta NCAA2:n Seton Hillin yliopiston riveissä. Viimeisellä kaudellaan Blondin upotti 25 ottelussa keskimäärin 20 pistettä ja otti neljä levypalloa ottelua kohti. Kahdella viimeisellä kaudella Blondin valittiin konferenssinsa tähdistökentälliseen. Viime kaudella Blondin keskittyi opintoihin ja siviilitöihin.
– Olen kiitollinen Korihaille mahdollisuudesta ja innolla odotan, että pääsisin töihin. Ensimmäiseltä ammattilaiskaudeltani odotan jatkuvaa oppimista sekä valmennukselta että joukkuekavereiltani. Aioin auttaa joukkuettani taistelemaan joka ilta yhdessä joukkuekavereiden kanssa, kertoo Blondin Korihaiden tiedotteessa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Sopimusuutisia! 📝
— Korihait (@Korihait) August 19, 2020
Trevor Blondin Korihaiden takakentälle!
"Korihait saa minusta pelaajan, joka rakastaa taistella!" - Trevor Blondin
Welcome to Uusikaupunki Trevor! 🤝
📰: https://t.co/sLLG4z2f7K#Korihait 🦈 #Korisliiga #Uusikaupunki pic.twitter.com/YWU1aBc1I4
– Pelaajana koen itseni erinomaiseksi heittäjäksi. Hyökkäyspään lisäksi olen aktiivinen puolustaja, ja kykenen puolustamaan eri pelipaikkoja.
Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula halusi joukkueeseensa vahvan hyökkäyspään takamiehen.
– Haettiin scoraavaa ja kookasta takamiestä. Koon ja pelityylin puolesta valinta osui Blondiniin. Blondin omaa kaukoheittouhan ja pystyy luomaan itselleen mutta myös muille paikkoja. Kaiken kaikkiaan monipuolinen hyökkäyspään takamies, avaa päävalmentaja Jarno Nikula.
Korihailla on Blondinin ohella sopimukset alkavalle kaudelle Kai Mitchellin, Atte Pertun, Mirko Laitisen, Samuli Ojan, Miikka Marttisen, Tommi Lehtosen ja Aamos Nikulan kanssa.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.