21.8.2009 Teemu Rannikolla on takanaan ikimuistoinen maajoukkueviikko. Maanantaina Rannikko loisti kentän hahmona Suomen kukistaessa Ranskan ja torstaina turkulaissyntyinen takamies oli tuttuun tapaan näkyvässä roolissa Suomen hakiessa vierasvoiton Italiasta. Rannikon mukaan kesän 2011 EM-kisat ovat täysin Suomen saavutettavissa, kunhan maajoukkueen kehitys jatkuu tasaisena.
Kesän 2008 loukkaantumisen johdosta väliin jättänyt Teemu Rannikko palasi tutulle suoritustasolleen tänä kesänä.
Rannikon mukaan Suomella on täydet mahdollisuudet edetä kesän 2011 EM-kisoihin.
Petteri Koponen nousi Rannikon rinnalle maajoukkueen ratkaisijaksi kesän 2009 aikana.
"Comebackin" tehnyt Hanno Möttölä petrasi tasaisesti läpi kesän. Kuvat: Tomi Kaminen ja Francois Perthuis.
Suurin jännite Suomen EM-jatkokarsintalohkosta puhkesi jo runsas viikko sitten, kun Ranska murjoi Italiaa kotonaan 20 pisteellä varmistaen paikkansa loppukarsinnoissa.
Spekulaatiot viimeisen kahden karsintaottelun merkityksettömyydestä voidaan kuitenkin unohtaa viimeistään perjantain italialaisia sanomalehtiä silmäillessä. Italialaismedian mukaan Suomi-ottelu oli maajoukkueelle mahdollisuus kasvojenpesuun, mutta voiton sijaan Italia ei ole maan koripallohistoriassa uinut koskaan yhtä syvällä.
- Olihan tuo eilinen tappio Italialle kova pala, kun maajoukkue on tottunut menestymään. Italian vahvuutena on aina ollut hyvä yhteispeli, mutta nyt kaikki tuntui menevän kahden NBA-pelaajan (Marco Belinelli, Andrea Bargnani) ehdoilla. Italia ei saanut yhteispeliään kuntoon missään vaiheessa, arvioi Rannikko.
Italia on tipahtanut kesän 1999 Euroopan mestaruuden jälkeen hiljalleen pois eurokoriksen parrasvaloista. Suomen maajoukkueen viimeiset vuodet ovat puolestaan sujuneet nousujohteisesti. Matka B-divisioonasta A-divisioonaan tuntui pitkältä, mutta A-divisioonapaikan ansaittuaan Suomi on osoittanut mm. Serbia-, Ranska- ja Italia-voitoillaan kuuluvansa Euroopan ylimmälle maajoukkuetasolle.
- Kylmä totuus on se, että vielä kaksi vuotta sitten me pelasimme Luxemburgia vastaan. Vaikka meillä oli suurin piirtein sama runko silloin, emme olisi olleet vielä kaksi vuotta sitten valmiit näihin matseihin, Rannikko pohtii.
- Kun olemme päässeet pelaamaan joka vuosi Euroopan parhaita joukkueita vastaan, joukkueen suoritustaso ja varmuus ovat nousseet tasaisesti. Tällä viikolla vaihtomiehetkin tulivat sellaisella itseluottamuksella kentälle, että emme hävinneet Italian ja Ranskan runkopelaajille missään suhteessa.
Suomi tähtää seuraavan kerran EM-kisoihin vuosien 2010 ja 2011 EM-karsinnoissa. Loppukesällä 2010 alkaviin karsintoihin Suomi ei enää lähde sarjatulokkaana, vaan kisapaikkaa haetaan määrätietoisemmin kuin kohtaan.
- Ei EM-kisoihin pääsy mikään mahdoton tehtävä ole. Tänäkin kesänä olemme nähneet pystyvämme voittamaan Euroopan kovimpia maita. Ensi kesän karsinnat ovat kuitenkin taas aivan oma maailmansa. Tänä ja viime vuonna pelatut pelit eivät silloin enää näy sarjataulukossa, ennakoi Rannikko ensi kesää.
Kovasta vastuksesta (Serbia, Bulgaria, Italia, Ranska) huolimatta EM-kisat eivät jääneet Suomelta mahdottoman kauas myöskään päättyneissä karsinnoissa. Rannikko muistuttaa, että EM-kisojen vaatimustaso on vielä asteen korkeammalla kuin karsinnoissa.
- Kisoissa pelataan tiukimmalla mahdollisella ottelutahdilla joka päivä Euroopan parhaita maita vastaan. Siellä ei ole varaa notkahduksiin, jos tahtoo menestyä. Meillä on kuitenkin vielä aika paljon varaa kehittyä ja jos me pystymme lähtemään ensi kesän karsintoihin tällä suoritustasolla, meillä on ihan hyvät edellytykset arvokisoihin asti.
Rannikko jatkaa Suomesta matkaansa tiistaina Espanjaan tutustumaan uuteen seurajoukkueeseensa, ACB-liigan CB Granadaan. Erinomaisen maajoukkuekesän jälkeen Rannikko palaa halusta edetä uusien haasteiden pariin.
- Tiistain jälkeen on vielä kuusi viikkoa aikaa treenata ja tutustua joukkueeseen ennen liigakauden alkua. Karsintamatseissa on saatu hyvä pelituntuma päälle ja tästä on kiva jatkaa.
Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.
Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.
Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.
Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.
Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.
Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.
Susijengin kapteenin nauhan Hanno Möttölältä perinyt Ludwigsburgin laituri Shawn Huff, 31, pitää FIBA Europen päätöstä antaa EM-kisojen alkulohkoisännyys Suomelle suurena tunnustuksena koko suomalaiselle koripalloperheelle. Huff arvioi vuoden 2017 EM-kisoja osana Susijengin tuhkimotarinan luontaista jatkumoa.
Susijengi siirtyi Montpellieristä alkulohkon jälkeen Lilleen, jossa pudotuspelivaiheen ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu sunnuntaina tappiottomana alkulohkon läpi liidellyt Serbia. Susijengin Erik Murphy sekä Shawn Huff odottavat ottelua kovana haasteena.
Keväällä Suomen kansalaisuuden saanut Susijengin takamies Jamar Wilson pukee Suomi-paidan lauantaina ensimmäistä kertaa päällensä arvokisoissa, kun Suomea isännöi EM-kisojen avausottelussa hallitseva Euroopan mestari Ranska.
Hallitsevan Euroopan mestari Ranskan tähtipelaaja Tony Parker, 33, kertoo FIBA:n haastattelussa, että tämän kesän ranskalaisjoukkue on maan historian paras joukkue. Parker valittiin EM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP), kun Ranska jylläsi ensimmäiseen Euroopan mestaruuteensa vuoden 2013 kisoissa. Ranska kohtaa Suomen Susijengin lauantaina 1.8. Tampereen Hakametsän Jäähallissa.
Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.
Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.
Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.
Prahan EM-alkulohko on mennyttä päivää ja kuusitoista jäljellä olevaa EM-kisajoukkuetta kotiutuneet Berliiniin, missä ratkotaan koripallon vuoden 2022 Euroopan mestaruus. Nuoresta lupauksesta Susijengin luottopelaajaksi varttunut Elias Valtonen, 23, kertoo nauttineensa joka ainoasta hetkestä arvokisanäyttämöllä ja uskoo Susijengin tekevän sunnuntaina historiaa.
Susijengi ja Hollanti ovat kohdanneet miesten maajoukkuetasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain kerran. Viime kaudella Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelanneet Topias Palmi, Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen kuitenkin tietävät omakohtaisen kokemuksen pohjalta, mitä torstai-iltapäivällä on tiedossa.
Kansainvälisessä huippukoripallossa suhdanteet vaihtuvat nopeasti. Lauantaina Susijengi juhli 30 pisteen voittoa Puolasta, maanantaina taivuttiin Serbian edessä saman 30 pisteen edestä. Susijengin rutinoitunut tarkka-ampuja Sasu Salin kertoo joukkueen prosessoineen Serbia-tappion nopeasti ja kääntäneen katseen Tshekkeihin.
Vaikka koripallo kuinka on olemukseltaan joukkuepeli, Susijengin ja Serbian maanantain myöhäisillan kohtaamisessa otsikoihin tulee nousemaan kahden NBA-jätin, Lauri Markkasen ja Nikola Jokicin, kohtaaminen. Markkanen on kohdannut Jokicin jo useasti NBA-urallaan ja uskoo tietävänsä melko hyvin, mitä maanantaina on luvassa.
Pitkän, ansiokkaan ja paikoin uskomattomankin koripallouransa viimeisiä otteluita pelaava Petteri Koponen, 34, saavuttaa maanantaina 150 miesten maaottelun rajapyykin vain kahdentenatoista pelaajana kautta aikain. Ohessa katsaus ”Kenraalin” uran kaikkien aikojen ikimuistoisimpiin otteluihin susipaidassa.
Kimmo Muurinen ja Tuukka Kotti pelasivat ”alamittaisina isoina miehinä tiensä Susijengin kannattajien sydämiin viime vuosikymmenellä. Perinteet jatkuvat, sillä nuoresta iästään huolimatta jo neljä vuotta Susijengissä pelannut Mikael Jantunen, 22, kanavoi Kotin ja Muurisen ikiaikaisia vahvuuksia EM-näyttämöillä nyt ensimmäistä kertaa urallaan.