Tampereen Pyrinnön naiset lähtevät hakemaan nousua liigaan

26.6.2019 07:39 Tyttöjen pelaajapolulle halutaan tarjota mahdollisuus kilpailla myös aikuisten korkeimmalla sarjatasolla.

Kaudella 2018-2019 Naisten 1. Divisioonassa seitsemänneksi sijoittunut Tampereen Pyrintö on aloittanut valmistautumisen tulevaan kauteen. Pääsiäisen jälkeen startattiin harjoittelu yhdessä U19 tyttöjen kanssa tutussa komennossa. Päävalmentajana jatkaa Juri Heinämäki, apunaan Marcus Ketola. Valmennusstaffia vahvistavat myös WU19 päävalmentaja ja tyttöjen U18 maajoukkueen valmentaja Juha-Pekka Männistö, juuri HKVT-19 kurssin aloittanut Susijengikonkari Antti Nikkilä ja fysioterapeutti Ninni Viitamäki.

Harjoitusrinkiin kuuluu tällä hetkellä noin 30 pelaajaa, jotka muodostavat kaksi eri harjoitusryhmää. Loppukevät ja alkukesä on painotettu taitoharjoittelussa korintekemistä ja hiottu myös joukkueena tilankäyttöä ja hyökkääjän valintoja. Fysiikkaharjoittelussa voima- ja nopeusharjoittelu ovat olleet painopisteinä. Kesällä harjoitellaan neljä kertaa iltaisin ja kolmena aamuna tarjolla on taitoharjoittelua.

Tavoitteeksi Tampereen Pyrintö on asettanut nousun Naisten Korisliigaan. Tyttöjen pelaajapolulle halutaan tarjota mahdollisuus kilpailla myös aikuisten korkeimmalla sarjatasolla. Viime vuodet tasaisesti nuorten SM-sarjojen kärkikahinoissa taistelleet ikäluokat luovat hienon pohjan joukkueelle, mutta Pyrintö haluaa pitää myös ovet auki opiskelijoille, jotka näkevät Tampereen mielenkiintoisena opiskelukaupunkina, jossa voidaan yhdistää laadukas urheilu-uran jatko.

Tampereen Pyrintö on satsannut merkittävästi niin miesten puolella tietysti miesten Korisliigajoukkueeseen, kuin nykyään Pyrintö Akatemian Divisioona A toimintaan. Seura haluaa olla myös tukemassa Naisten puolen toimintaympäristöä entistä enemmän tavoitteelliseen suuntaan, ja auttaa nuoria naispelaajia tavoittelemaan potentiaaliaan vielä korkeakouluopiskelujen vaiheessa.

Hyvää tukea joukkueen pelaajat saavat Tampereen Urheiluakatemian aamuharjoittelumahdollisuudesta ja Urheiluakatemian tukipalveluista. Tampereen Urheiluakatemia on tukemassa tamperelaisia ja tamperelaisia joukkueita edustavia huippu-urheiluun tähtääviä nuoria, tarjoamalla laadukkaat tukipalvelut urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.

Tavoitteellisesta harjoittelusta ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneet pelaajat voivat olla yhteydessä.

N1D
Juri Heinämäki
juri.heinamaki@pyrinto.fi
040-5316321
#pyynikinpimut #pyrintö #AINA

 
23.12.2015 Läntinen alue

Tampereen Tesomalle nousee uusi korispyhättö

Ensi syksynä 70 vuotta täyttävä Raholan Pyrkivä ei voisi juhlavuodeltaan enempää toivoa kuin vuosikymmeniä unelmoidun monitoimihallin toteutumisen. Tamperelaisseuran unelmat ovat vuosien määrätietoisen ja sitkeän työn jälkeen käymässä toteen, sillä Tesomalle on parhaillaan rakenteilla kolmen täysmittaisen koripallokentän kokonaisuus. Tesoman uuden korispyhätön on määrä avautua ensi kesänä.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

12.3.2024 17:29 Seura tiedottaa

BC Nokia hakee juniorijoukkueiden ja akatemian valmentajia

BC Nokiassa pelaa yli 500 lasta ja nuorta. Seura tarjoaa vahvan pelaajapolun aina pallokoulusta aikuisten pääsarjoihin. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Nokian Koripalloakatemian valmennuksessa. Haemme nyt laajenevaan toimintaamme motivoituneita, innostavia ja osaavia juniorijoukkueiden sekä akatemian valmentajia.

29.2.2024 15:07 Seura tiedottaa

Opiskelu ja harjoittelu Tampereella

Tampereella voi helposti yhdistää opiskelun ja harjoittelun. Tampereen seutu on yksi Suomen nopeimmin kasvavia keskuksia, joka tarjoaa valtavasti opiskelumahdollisuuksia yläkoulusta toiselle asteelle ja korkeakouluun asti.

16.2.2024 12:46 Seura tiedottaa

Ura Basket hakee valmennuspäällikköä

Kasvavan toiminnan kehittämiseksi kaarinalainen Ura Basket etsii valmennuspäällikköä.

14.2.2024 09:17 Seura tiedottaa

Aikuisten Periscope Tournament pelataan jälleen toukokuussa Tampereella

Tampereen YMCA järjestää aikuisille suunnatun Periscope-koristurnauksen yksipäiväisenä 11.5.2024. Päänäyttämönä toimii aurinkoinen Tampere ja pelit keskitetään yhteen halliin, jossa pelataan kolmella kentällä samaan aikaan.

13.2.2024 12:44 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 16.-20.6.2024

Koripalloleirien perinne saa upeaa jatkoa, kun kesän 2024 nimikkoleirinä starttaa Miro Littlen korisleiri 16-20.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 syntyneille pelaajille.

12.2.2024 08:48 Korisleirit

Anni Mäkitalo -tyttökorisleiri järjestetään Varalassa heinäkuussa

Anni Mäkitalon tyttökorisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.7-19.7.2024. Leiri on suunnattu 2009-2014 syntyneille tyttöjunioreille.

8.2.2024 08:27 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampereen koripallolle töihin!

YMCA Tampere koripallo hakee kahta päätoimista työntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

Näytä lisää vastaavia