26.7.2022 09:00 Tänä kesänä ensimmäisen ammattilaissopimuksensa allekirjoittanut Lotta-Maj Lahtinen, 22, ja Susiladies nähdään kotimaan parketilla peräti neljä kertaa seuraavan kahden viikon aikana. Ensimmäiset ottelut nähdään tänä viikonloppuna Urhea-hallissa, Helsingissä.
Lotta-Maj Lahtinen ja Susiladies ovat nähtävissä peliparketilla tänä viikonloppuna Helsingissä. Kuva: Ville Vuorinen.
Susiladies on nyt palannut omatoimijakson jälkeen takaisin kotipesäänsä Urhea-halliin, jossa joukkue aloitti valmistautumisensa kohti perjantaina 29.7. pelattavaa Viro-ottelua ja sunnuntaina 31.7. pelattavaa Latvia-ottelua varten.
– Kivaa olla takaisin Urheassa treenaamassa kivassa ympäristössä ja hyvän joukkueen kanssa, maanantaina haastateltu Lahtinen aloittaa.
– Vedettiin kyllä kovaa ja intensiteetillä. Heräteltiin omatoimijakson jälkeen kroppaa ja ollaan valmiimpana pelaamaan viikonloppuna.
Helsingissä pelattavat maaottelut eivät ole Susiladiesille ainoat. Helsingin kansainvälisen turnauksen lisäksi Susiladies ja Susijengi järjestävät toisen huipputurnauksen Tampereella 4.-7.8. Helsingissä vastaan tulevat Viro ja Latvia; Tampereella taas Islanti ja Ruotsi.
– Innolla lähdetään haastamaan joukkueita. Meillä oli hyvä meininki jo alkukesästä ja hyvä meininki tänäänkin. Lähdetään voittamaan niitä pelejä tietenkin.
Minkälainen Susiladiesin tämän kesän joukkue on?
– Yhtenäinen, urheilullinen, taitava, kamppailee… kaikkea näitä, mitä on, niin kyllä me osataan, Lahtinen aloittaa nauraen.
– Kamppailemme ja vedetään aina sata prosenttia. Mennään kaikkiin hyökkäys- ja puolustuslevareihin. Laitetaan kaveri vaikeisiin tilanteisiin ja sitä kautta haetaan voitto.
Edellisen kerran Susiladies on pelannut kotikentällään marraskuussa 2021, kun EM-karsinnoissa vastaan tuli Ukraina. Paikalle oli saapunut silloin mukavat 1 133 katsojaa seuraamaan Susiladiesin otteita.
– Halli täyteen vaan. Kun on hyvä meininki, niin on kivempi pelata. Siinä energiassa on mahtavaa pelata. Sama juttu perjantaina.
Mykistävän uran Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa pelannut Lahtinen on uuden edessä ensi kaudella, kun edessä on hänen ensimmäinen kautensa ammattilaisena.
– Innolla odotan, uusi tilanne itselle. Jännää ja uteliaana lähden katsomaan, minkälaista ammattilaismaailma on, Lahtinen aloittaa.
Lahtisen joukkueeksi valikoitui Belgian mestari, tulevalla kaudella Euroliigaa pelaava Kangoeroes Basket Mechelen.
– Joukkue voitti Belgian mestaruuden, niin olisihan se kiva voittaa uudestaan. Omana tavoitteena on, että voisi oppia tosi paljon, minkälaista ammattilaisuus on. Oppimismielessä, sitä kautta enemmän vastuuta ja peliaikaa.
Liput otteluihin 25 euroa. Hanki liput, kun Susiladies ottaa Urhea-hallin kotiparketin haltuunsa!
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.
Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaava Sofia Pelander odottaa jo helmikuisia EM-karsintaotteluita. Liittyminen Susiladiesin matkaan katkaisee hieman haastavaa seurajoukkuekautta.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.
Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.
Forssan Alussa loistokauden pelanneen Ninni Salmen päämäärätietoisen harjoittelun palkinto häämöttää Susiladiesin keskiviikkona ja torstaina pelattavissa Portugali-vierasotteluissa. Salmella on mahdollisuus tehdä ensiesiintymisensä naisten maajoukkueen paidassa 25-vuotiaana.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.