24.6.2021 09:31 Suomen naisten koripallomaajoukkueen kesän ottelut ovat ratkenneet. Susiladies matkustaa heinä-elokuun vaihteessa Latviaan pelaamaan kaksi maaottelua ja elokuun alussa Suomeen saapuu vieraaksi Itävalta.

Susiladies pelaa kesällä Latviaa ja Itävaltaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Koronaviruspandemian kurittamassa kesässä maaotteluiden löytäminen on ollut haastavaa, mutta yhteistyökumppanit löytyivät läheltä ja vähän kauempaa.
– Pelejä on tässä maailman tilanteessa ollut vaikea saada. EM-kisat ovat juuri käynnissä ja suuri osa joukkueista, jotka eivät ole joko kisoissa tai olympialaisissa, ovat pistäneet maajoukkueohjelmansa jäihin täksi kesäksi, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen taustoittaa.
– Hienoa, että löysimme kaksi maata, joita vastaan pelata. Hedelmällinen yhteistyömme Latvian kanssa jatkuu ja kauempaa löytyi Itävalta, joka ei ole meille niin tuttu joukkue.
Latviaa vastaan Susiladies pelasi juuri viime kesänä 2020 samanlaiset kaksi maaottelua Riikassa. Itävaltaa vastaan Suomen naisten maajoukkue ei ole pelannut historiansa aikana kuin vain kaksi kertaa: 1952 EM-kisoissa ja maaottelussa vuodelta 1988.
Susiladies on harjoitellut kesäkuun alusta lähtien Pasilassa open gym-henkisesti. Open gym tulee vaihtumaan perinteisempään leiritykseen 19.7. lähtien.
– Pelit ovat tärkeässä roolissa ajatelleen marraskuun EM-karsintoja. Ne vievät pelitapaa eteenpäin, antavat mahdollisuuden ajaa sisään uusia pelaajia sekä toimivat testinä pelaajilla.
Susiladiesin 12 pelaajan kokoonpano Belgiaa vastaan on valittu. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa tekevät nelikko Erika Mace, Nicole Ogun, Jessi Nenonen ja Anna Gardziella tänään klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa Yleltä.
Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.
Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Seuraavaksi parrasvaloihin astuu Susiladies, jolla on tähtäimessä EM-kotikisat 2027. Valmistautuminen kotikisoihin alkaa nyt, kun Susiladiesin EM-karsintojen kotiavauksessa on vastassa Ruotsi.
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.