Susiladiesin Itävalta-maaottelut toimivat viimeisenä valmistautumisena EM-karsintoihin

5.8.2021 19:23 Susiladies kohtaa perjantaina 6.8. klo 19:00 yleisön edessä pelattavassa maaottelussa Itävallan Mäkelänrinteen uutuutta kiiltävässä URHEA-hallissa. Perjantain ottelu, ja lauantaina suljetuin ovin pelattava ottelu, toimivat kenraaliharjoituksina marraskuun EM-karsintaikkunaa ajatellen.

Sofia Pelander on palannut Susiladiesin vahvuuteen. Kuva: Ville Vuorinen.

Karsinnat vuoden 2023 EM-kisoihin alkavat jo ensi marraskuussa. Lohkoarvonnat ja tarkemmat aikataulut selviävät elokuun aikana. Susiladies on pelannut tänä kesänä kaksi maaottelua vieraissa Latviaa vastaan, mutta kesä on kokonaisuudessaan ollut hieman rikkonainen, kun tähtäimessä ovat EM-karsinnat.

– Meillä on pari loukkaantumista ja pelaajia, jotka ovat jo lähteneet työpaikalleen ulkomaille. Tärkeintä näissä Itävalta-peleissä on, että saamme Sofia Pelanderille ja muutamalle läpimurtoaan tekevälle pelaajalle yhteisiä kokemuksia joukkueen kanssa. Sofia on iso palanen meidän joukkuetta ja hän ei ollut mukana Latvia-maaotteluissa, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi

Kesän maaotteluvastustajien löytäminen oli vaikeata, koska EM-kisat pelattiin jo kesäkuussa ja monet maajoukkueohjelmat ovat tauolla. Itävalta on Suomelle tuntemattomampi vastus, kun joukkueet ovat kohdanneet toisensa historian aikana vain kahdesti: vuoden 1952 EM-kisoissa ja maaottelussa vuodelta 1988.

– He ovat pelanneet tänä kesänä harjoituspelejä, mutta ne pelit ovat pelattu suljettujen ovien takana tai tilastoja ei ole julkaistu. Joukkueena Itävalta on meille aika tuntematon.

Rosoinen, haastava, mutta opettavainen kesä

Helmi Tulonen ja Susiladies saavat vastaansa Itävallan. Kuva: Ville Vuorinen.

Susiladiesin kesä on ollut kokonaisuudessaan pikkuisen rikkonainen. Alkukesän Open gym -harjoittelussa keskityttiin vahvasti fysiikkaan sekä henkilökohtaiseen taito-, tekniikka- ja taktiikkaharjoitteluun. Maaotteluiden lähestyessä on taas enemmän keskitytty joukkuetekemiseen.

– Liikkuvia tekijöitä on ollut paljon ja olosuhteista johtuen ohjelma on muuttunut jatkuvasti. Haluan onnitella pelaajia ja staffia heittäytymisestä ja venymisestä. Onneksi pelaajat ovat tehneet hyvin asioita ja päässeet eteenpäin.

Jos Latvia-maaotteluissa sai osviittaa muun muassa Elina Koskimiehen ja Veera Pirttisen erinomaisista kesistä, niin yksi kehityspiikki on jäänyt vielä näkemättä.

– Moni pelaaja ottanut askeleita eteenpäin. Elina ja Veera ovat menneet kovasta eteenpäin, mutta kaikkein merkittävimmän harppauksen on ottanut Marianne Kalin, joka on alaraajavamman takia joutunut jättämään nämä pelit väliin. Nämä kuuluvat urheiluun, mutta hän on ollut todella hyvä tämän kesän.

Susiladiesin perjantain 6.8. kotimaaottelu Itävaltaa vastaan näytetään ilmaiseksi suorana Suomen Koripalloliiton YouTube-kanavalla klo 19:00. Susiladiesin kotiottelun selostaa tuttu ääni kotimaisen urheiluviihteen huipulta, Tapio Suominen.

Linkki lähetykseen >

Susiladies Itävalta-otteluissa 6.-7.8.2021

Nimi Syntymävuosi Pituus Seura
Anna KAHELIN 1999 176 Maine (NCAA)
Ebba PEKONEN 2001 172 Helsingborg (SWE)
Elina ARIKE 2000 183 UTEP (NCAA)
Elina KOSKIMIES 1996 180 Nördlingen (GER)
Helmi TULONEN 1998 189 Carugate (ITA)
Linda-Lotta LEHTORANTA 1991 178 free agent
Lotta VEHKA-AHO 2000 165 Peli-Karhut
Lotta VESILUOMA 1997 172 free agent
Lotta-Maj LAHTINEN 1999 176 Georgia Tech (NCAA)
Sara ROKKANEN 1996 178 free agent
Silja VIITA 2001 185 free agent
Sofia PELANDER 1992 190 Herner TC (GER)
Veera PIRTTINEN 1997 180 free agent
  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Mirka Dettmann
  • Valmentaja Niko Hellman
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Fysioterapeutti Niklas Hamnström
  • Fysioterapeutti Lilli Nikander
  • Joukkueenjohtaja Ulla Karlsson
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

29.5.2026 09:16 Susiladies

Susiladiesin kesä 2026 sisältää Rising Stars -pelit Belgiassa ja kolme naisten miniturnausta

Susiladiesin kesän 2026 ohjelma on valmis, kun pari tusinallista pelaajia kokoontuu yhteen kesäkuun alussa open gym -henkisesti. Kesän huipentavat ensin kaksi Rising Stars -ottelua Belgiassa ja peräti kolme miniturnausta, joista yksi pelataan Helsingissä.

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 10:32 Hall of Fame

Suomalaisen koripallon Hall of Fameen nousee uusi nimi: Virpi Leino

Tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimetään viisi uutta legendaa.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

Näytä lisää vastaavia