16.8.2022 12:21 Susijengillä on tällä viikolla edessään enää kenraaliharjoitus ennen loppukesän ja alkusyksyn MM-karsintoja ja EM-kisoja. Joukkue matkustaa tiistaina Jyväskylään kohtaamaan Ukrainan paikallisella LähiTapiola Areenalla. Torstain ottelu on Suomen miesten maajoukkueen ensimmäinen maaottelu Jyväskylässä 34 vuoteen.
Susijengi ottaa tänään suunnakseen Jyväskylän. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Susijengi käynnisti loppukesän koitoksensa tasaamalla maaottelut Belgiaa vastaan Tampereella, jonka jälkeen arvokisojen kestomenestyjä Liettua vei kahdesti voiton Susijengiä vastaan kotikentällään.
Jyväskylässä Susijengiä vastaan käyvä Ukraina päätyi vuoden 2017 EM-kisoissa 15. sijalle. Arvokisoissa joukkueet kohtasivat vuoden 2014 Bilbaon MM-alkulohkossa ottelussa, jossa Susijengi vei voiton.
- On ehdottomasti tärkeää, että saamme Ukrainan tasoisen, erinomaisen eurooppalaisen joukkueen vastaamme vielä ennen MM-karsinta- ja EM-kisakoitoksia. Lisäksi vallitsevassa maailmantilanteessa on suuri ylpeydenaihe, että Ukraina on valinnut leirityspaikakseen ennen MM-karsintoja ja EM-kisoja juuri Suomen, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi muotoilee.
Jyväskylän LähiTapiola Areenalle on myyty tähän mennessä noin 4200 lippua. Jäljellä olevista noin viidestäsadasta lipusta valtaosa on seisomapaikkoja.
- Ilo kuulla, että Susijengi ja tietysti Laurin (Markkanen) esiintyminen kotikaupungissaan kiinnostavat jyväskyläläisiä. Mikäs sen parempaa kuin pelata täydessä hallissa ja kuudennen pelaajan tukemana, kiittelee Tuovi.
Susijengi matkustaa Jyväskylään kuudentoista pelaajan voimin. Liettuassa esiintyneen neljäntoista pelaajan lisäksi matkassa ovat mukana veteraani Sasu Salin, Jyväskylän ”oma poika” Lauri Markkanen sekä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoista palannut Miro Little.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
1 |
Miro LITTLE |
195 |
2004 |
Sunrise Christian HS (USA) |
7 |
Shawn HUFF |
198 |
1984 |
free agent |
9 |
Sasu SALIN |
191 |
1991 |
Lenovo Tenerife (ESP) |
11 |
Petteri KOPONEN |
194 |
1988 |
free agent |
13 |
Olivier NKAMHOUA |
203 |
2000 |
Tennessee (NCAA) |
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
Karhubasket, Kauhajoki |
16 |
Perttu BLOMGREN |
195 |
2001 |
Vilpas Vikings, Salo |
18 |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
Basket Treviso (ITA) |
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Basquet Manresa (ESP) |
20 |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
AEK Ateena (GRE) |
21 |
Edon MAXHUNI |
188 |
1998 |
free agent |
23 |
Lauri MARKKANEN |
213 |
1997 |
Cleveland Cavaliers (NBA) |
29 |
Hannes PÖLLÄ |
211 |
1998 |
Kouvot, Kouvola |
35 |
Ilari SEPPÄLÄ |
188 |
1993 |
Saint-Chamond (FRA) |
41 |
Topias PALMI |
196 |
1994 |
free agent |
44 |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
KTP-Basket, Kotka |
Kesäuniversiadeihin valmistautuva miesten universiadijoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina ja perjantaina Riiassa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan joukkueen teema tuleviin otteluihin on vanha, tuttu ja hyväksi havaittu kansainvälisen pelitempon hakeminen.
Susijengin kumppanimaana Tampereen EM-alkulohkoon saapuva Liettua on nimennyt kuudentoista pelaajan miehistönsä heinäkuussa alkavaan leiritykseensä. Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin ryhmän ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 211-senttinen, 33-vuotias kolmentoista NBA-kauden veteraani Jonas Valanciunas.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.
Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.