Susijengi matkustaa Tshekkiin ratkaisun avaimet omissa käsissään

27.6.2018 15:44 Valmistavissa maaotteluissaan kaksi voittoa Virosta saalistanut Susijengi käynnistää kesä-heinäkuun MM-karsintarupeaman perjantaina Pardubicessa vierasottelulla Tshekkiä vastaan. Vaikka Tshekillä on tiukka ote lohkon piikkipaikasta, seuraavat kaksi karsintakierrosta voivat muuttaa lohkon voimasuhteita vielä olennaisesti.

Sasu Salin ja Susijengi matkustavat Tshekkeihin. Kuva: Ville Vuorinen / Koripalloliitto.

Päävalmentaja Henrik Dettmann kiitteli omiaan kahden voitokkaan Viro-ottelun jälkeen, mutta korosti, että perjantaina tiedossa on paria pykälää kovempi haaste.

- Näimme kahdessa ottelussa Viroa vastaan paljon positiivisia asioita, mutta työnsarkaa riittää vielä ennen perjantai-illan ottelua. Erityisesti joukkuepuolustuksessamme on parantamisen varaa. Meillä ei ole varaa Tshekkiä vastaan samanlaisiin nukahduksiin kuin maanantaina Viroa vastaan, Dettmann tiivistää.

Heinäkuun taitteen karsintakierrokset voivat muuttaa lohkon voimasuhteita vielä roimasti.

Voittamalla ottelunsa Tshekkiä ja Islantia vastaan Susijengi voi nousta vielä karsintalohkonsa voittoon. Jatkokarsintapaikan Susijengi menettää, jos se häviää kahdesti ja Bulgaria voittaa kaksi jäljellä olevaa otteluaan.

Jatkokarsintapaikan varmistamiseen riittää joko voitto Islannista tai jos Bulgaria häviää edes toisen jäljellä olevista otteluistaan.

Jos kaikki jatkokarsintoihin selvinneet joukkueet pelaavat ristiin ja päätyvät tasapisteisiin, Susijengin lopullinen sijoitus lohkossaan määräytyy vasta korisuhdevertailun myötä. Jokainen voitto ja piste ovat tärkeitä, sillä kaikki ottelutulokset ja sarjapisteet matkaavat joukkueiden mukaan jatkokarsintoihin.

- Eurooppalainen koripallo on näissä karsinnoissa jälleen näyttänyt tasonsa. Sellaisetkin joukkueet, jotka eivät ole vuosiin pelanneet EM-kisoissa, ovat pelanneet parhaimmillaan erittäin hyvää koripalloa, Dettmann kommentoi.

- Omalta kannaltamme olennaisinta on olla tuijottamatta sarjataulukkoa liikaa ja keskittyä omaan tekemiseen.

2018-19: MM-jatkokarsintaa ja EM-esikarsintaa

MM-karsintalohkon kolme parasta joukkuetta etenevät syys- ja marraskuussa 2018 sekä helmikuussa 2019 pelattaviin MM-jatkokarsintoihin.

F-lohkon – jossa Susijengikin pelaa – joukkueet kohtaavat jatkokarsintavaiheessa E-lohkon voittaja Ranskan sekä suurella todennäköisyydellä Venäjän ja Bosnia & Hertsegovinan. Jatkokarsinnat alkavat syyskuussa pelattavalla kahden maaottelun karsintaikkunalla.

Kaikki MM-karsintojen alkulohkossa pelatut ottelut huomioidaan MM-jatkokarsinnoissa. Kuuden joukkueen MM-jatkokarsintalohkon kolme parasta joukkuetta etenee vuoden 2019 Kiinan MM-kisoihin, jotka pelataan 31.8.-15.9.2019.

MM-karsintalohkojen viimeisiksi jääneet joukkueet jatkavat pelejään vuoden 2021 EM-kisojen esikarsintojen toisen vaiheen syyskuisissa karsintaotteluissa. EM-esikarsintapaikkansa ovat tähän asti varmistaneet Makedonia, Armenia, Portugali sekä Kypros.

Tshekki isännöi Susijengiä perjantai-iltana 29.6. klo 19:00 Suomen aikaa. YLE TV 2 televisioi ottelun klo 18:45 alkaen.

 
2.12.2025 08:37 Susijengi

Salin saavutti Klingan maaottelupisteissä, hätyyttelee pelattujen maaotteluiden viiden kärkeä

Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.

1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

27.11.2025 18:45 Susijengi

Susijengi ja Unkari vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun

Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.

27.11.2025 11:05 Susijengi

Palloskriinejä jauhava Unkari hakee kotiyleisöstään voimaa

Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

Näytä lisää vastaavia