Suomen 20-vuotiaat naiset puolustivat Turkin kumoon Kisakalliossa

25.7.2019 22:43 Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi kovan päänahan Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Suomi voitti kovan puolustuksensa turvin Turkin 78-57 (35-19). Suomi pelaa Turkkia vastaan uudestaan huomenna Pasilan urheiluhallissa kello 14:30.

Suomen 20-vuotiaat naiset nappasivat kovan päänahan, kun Turkki kaatui Kisakalliossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Alkumetreistä lähtien oli selvää, että tänään suomalaisten puolustus oli uomissaan. Aggressiivinen ja jokaisen parketin neliömetrin kattanut puolustus tilkitsi etenkin ensimmäisen puoliajan Turkin pistehanat.

– Olimme puolustuksessa todella hyviä. Pelasimme muutamaa erilaista pelaajavartiointia, joka pakotti vastustajan ulos heidän pelistään, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.

Turkki ei missään vaiheessa kyennyt tulemaan edes iskuetäisyydelle, vaikka koitti passivoida suomalaisia muun muassa paikkapuolustuksessa.

– Voitimme todella hyvän joukkueen. Puolustuksen intensiteetti oli korkealla ja kamppailimme jokaisesta pallosta.

Suomen pisteykkönen oli huimasti 7/9 kolmosensa heittänyt Lotta Vehka-aho, jonka illan saldo oli 23 pistettä ja kaksi levypalloa. Lotta-Maj Lahtinen (14/6) oli myös vireessä tarjoillen kymmenen koriin johtanutta syöttöä. Latifa Amzil (5/4) ja Elina Arike (8/8) erottuivat myös monista suomalaisonnistujista.

Ottelutilastot
PDF

 
22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

21.7.2021 22:52 Sudenpennut

Pekonen ja Tuomisto liekittivät Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen voittoon Islannista

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sai kolmen ottelun mittaiselle Södertäljen-reissulleen makoisan lopetuksen, kun Sudenpennut päihitti Islannin 77-66 (30-26). Suomelta vauhdissa olivat Ebba Pekonen ja Sanni Tuomisto.

20.7.2021 20:35 Sudenpennut

Ruotsi pääsi maksamaan kalavelkoja Suomen 20-vuotiaille naisille

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion tänään Södertäljessä, kun vielä eilen Ruotsin voittanut Sudenpennut hävisi tänään länsinaapurille loppunumeroin 70-64 (33-31). Suomi pelaa vielä huomenna Södertäljessä yhden ottelun, kun vastaan tulee Islanti.

19.7.2021 21:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset urheilivat Ruotsin kumoon Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan huomenna.

11.8.2019 22:49 Sudenpennut

Bulgaria vei EM-finaalin, Suomen 20-vuotiaat naiset B-divisioonan hopealle

20-vuotiaiden naisten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi joutui tyytymään hopeaan, kun Bulgaria vei voiton loppulukemin 80-75 (42-36) Sudenpentujen kuonon edestä. Tappiosta huolimatta turnaus oli Suomen 20-vuotiaille naisille menestyksekäs paluu EM-tasolle, josta palkintona nousu A-divisioonaan ensi kesäksi.

10.8.2019 22:29 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue A-divisioonaan ja finaaleihin

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.

8.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset EM-kisojen välieriin, 16-vuotiaat pojat avasivat EM-kisansa voitolla

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).

7.8.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat voittokulkuaan EM-kisoissa – ”Hämmästyttävää, että mitä täällä tapahtuu”

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana, kun Sudenpennut voitti ylivoimaisesti Romanian 45-91 (19-53). Suomi on nyt toisen kierroksen F-lohkon kärjessä vahvalla kiinnityksellä välieräpaikkaan.

5.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

3.8.2019 22:40 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kaatoi loisteliaalla loppukirillä Latvian, 20-vuotiaat naiset ylivoimaisia EM-avauksessa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.

26.7.2019 23:46 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille jo toinen Turkin päänahka

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue päihitti harjoitusmaaottelussa kotikentällään jo toistamiseen Turkin, kun Pasilan urheiluhallissa Sudenpennut voitti 74-70 (27-29). Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät vieraskentillä Latvialle.

17.7.2019 22:47 Sudenpennut

Tshekki Suomea parempi 20-vuotiaiden naisten maajoukkuekesän avauksessa Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue avasi maajoukkuekesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä Tshekkiä vastaan. Tshekki livisti nappasi johtoaseman toisella neljänneksellä ja karkasi 55-64 (31-34) -voittoon.

30.7.2022 18:38 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nosti tasoaan merkittävästi ja sai revanssin Belgiasta Urhea-hallissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai maksettua kalavelkojaan Belgialle Helsingin Urhea-hallissa pelatussa harjoitusmaaottelussa. Merkittävästi tasoaan eilisestä nostanut Sudenpennut voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 72-70 (35-26), kun Meri Kanerva upotti loppulukemat 4,2 sekuntia ennen loppusummeria.

20.6.2022 12:53 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset kohtaavat tiistaina ja keskiviikkona Israelin Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue käynnistää Sudenpentujen maajoukkuekesän kotikentällä tiistaina 21.6. klo 20:00 ja keskiviikkona 22.6. klo 11:00 Kisakallion Susi Training Centerissä. Molemmat ottelut on katsottavissa suorina lähetyksinä Basket.fin Solidsport-kanavalta.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

14.8.2021 23:27 Sudenpennut

Sudenpennut jäi yhden voiton päähän MM-kisapaikasta, Kreikka parempi päätösottelussa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.

13.8.2021 23:11 Sudenpennut

Bulgaria piirun verran Sudenpentuja parempi 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävissä 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan niukasti Bulgarialle 61-64 (33-37). Suomella on edelleen mahdollisuudet päästä 17-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä.

11.8.2021 23:00 Sudenpennut

Sudenpennuille äärimmäisen tärkeä voitto Saksasta 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 60-62 (30-34).

Näytä lisää vastaavia