Suomen 20-vuotiaat miehet rutiinivoittoon Albaniasta – Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon

20.7.2022 21:18 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Tbilisissä Sudenpennut voitti alkulohkonsa päätösottelussa Albanian 53-77 (18-38). Voiton myötä Suomi varmisti paikkansa D-lohkon kakkosena ja eteni kisojen puolivälieriin.

Sebastian Lindberg heilutti sukkaa, kun Suomi voitti Albanian. Kuva: Ville Vuorinen.

Sudenpentujen puolustus pisti Albanialta luulot pois avausneljänneksellä, kun vastustaja sai kasaan vain kuusi pistettä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Tuloksellisesti peli oli jo selvä puoliajalla, kun Sudenpentujen johto venyi 20 pisteeseen.

– Teemana oli, että take care of business. Ilman mitään tyylipisteiden kalasteluja, eikä niitä ollut edes tarjolla. Olimme riittävän tehokkaita ja puolustus ensimmäisellä puoliajalla oli ajoittain jopa erinomaista, päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.

Suomen pistekolmikon muodosti Eemi Luukkonen (18/8/3 syöttöä), Sebastian Lindberg (13/8/3 syöttöä) ja Hugo Boman (10/7/4 riistoa).

– Sebastianin pelaamisessa on viimeisessä kahdessa ottelussa nähnyt, että hän on pelannut Korisliigaa, mikä näkyy pelikovuudessa ja -valmiudessa. Jos alkuturnauksessa hän haki vielä fiilistä, niin viimeiset kaksi ottelua hän on ollut erinomainen molemmissa päissä kenttää, Virtanen kehaisi.

Albanian selkeä ykkönen oli 21 pistettä ja 6 levypalloa tehtaillut Xhersido Hajdari.

Voitolla Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon. Suomi tulee kohtaamaan perjantaina 22.7. puolivälierissä Bulgarian Suomen aikaa klo 20:15.

> Ottelutilastot

 
22.7.2024 11:32 Sudenpennut

Markkas-maniaa, yleisöennätyksen hätyyttelyä ja uuden sukupolven esiinmarssi: muistoja kesän 2016 FIBA U20-kotikisoista

Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.

22.7.2024 10:32 Nuorten EM-kilpailut

Viljami Vartiainen valittiin 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen tähdistöviisikkoon

Eilen päättyneissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomen Viljami Vartiainen valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon. Suomi sijoittui kolmanneksi ja nousi ensi kesäksi A-divisioonaan.

21.7.2024 21:10 Nuorten EM-kilpailut

Nousu A-divisioonaan! Suomen 20-vuotiaat miehet kolmanneksi B-divisioonan EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue juhli kolmatta sijaa ja täten myös nousua A-divisioonaan ensi kesäksi, kun Sudenpennut voitti Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussaan Alankomaat 73-56 (43-28).

20.7.2024 21:21 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille tappio kisaisäntä Romanialle – ottelupallo A-divisioonanousuun Kreikkaa vastaan

Romaniassa pidettävissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Sudenpennut hävisi välierissä kisaisännille 72-77 (29-26). Suomi pelaa täten pronssiottelussa huomenna ja voitolla Sudenpennut nousee A-divisioonaan ensi kesäksi.

19.7.2024 23:22 Nuorten EM-kilpailut

Välieriin! Suomen 20-vuotiaat miehet päihitti Portugalin B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eteni välieriin Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin 68-66 (36-28). Suomi kohtaa huomenna kotijoukkue Romanian klo 18:00 Suomen aikaa.

16.7.2024 22:55 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotialle miehille makoisa voitto Kroatiasta ja B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon ykkössija

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Kroatian 67-78 (32-44). Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon alkulohkon ykkössijalta ja puolivälierävastustaja selviää huomenna.

14.7.2024 23:00 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille tärkeä voitto Latviaa vastaan B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa

Suomen 20-vuotiaat miehet jatkavat voittamattomina kolmen ottelun jälkeen, kun Sudenpennut voitti alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Latvian 61-57 (30-26). Suomi varmisti voitolla paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.

11.7.2024 11:59 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet aloittavat B-divisioonan EM-kisaurakkansa perjantaina Romaniassa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa B-divisioonan EM-kisansa perjantaina 12.7. Romanian Piteștissä. Sudenpentujen kanssa samassa A-alkulohkossa ovat Slovakia, Sveitsi, Latvia ja Kroatia.

4.7.2024 20:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa kahdesti Iso-Britanniaa vastaan Tampereella

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa Tampereen Hakametsä 2:ssa kaksi viimeistä valmistavaa maaotteluaan ennen B-divisioonan EM-kisoja. Sudenpennut kohtaa Iso-Britannian perjantaina 5.7. klo 18:30 ja lauantaina 6.7. klo 18:30. Otteluihin on vapaa pääsy.

26.6.2024 22:59 Sudenpennut

20-vuotiaiden miesten maajoukkue säkitti 100 pistettä ja kaatoi Tanskan PM-kisojen avausottelussa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti Pohjoismaiden mestaruuskisansa Södertäljessä voittamalla Tanskan. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Riiassa pelatussa maaottelussa Latvian.

Näytä lisää vastaavia