23.8.2021 12:40 Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n erotuomarilistalla on yhteensä seitsemän suomalaista tuomaria. Mukana on niin Korisliigasta kuin naisten Korisliigasta tuttuja erotuomareita.
Ville Selkee on yksi seitsemästä suomalaisesta FIBA-erotuomarista. Kuva: Ville Vuorinen
FIBA on julkaissut listan tulevien kausien 2021–23 FIBA-erotuomareista. Suomalaiserotuomareista tulevilla kausilla kansainvälisillä kentillä nähdään Karoliina Andersson, Elias Anttonen, Ariadna Chueca Moreno, Joona Haaja, Henri Hilke, Karol Kowalski ja Ville Selkee.
Lisenssit ovat voimassa syksystä lähtien kaksi seuraavaa kautta. Andersson ja Chueca Moreno ovat oikeutettuja viheltämään naisten otteluita. Haaja, Hilke, Kowalski ja Selkee ovat ns. mustan lisenssin omaavia erotuomareita, jotka ovat oikeutettuja viheltämään kaikkia FIBA:n alaisia otteluita. Elias Anttosen valkoinen lisenssi oikeuttaa nuorten otteluihin.
Lisäksi kolme komissaaria valittiin tulevaksi kahdeksi vuodeksi: Tero Kankaanpää, Hannu Kauppinen ja Seppo Viljanen.
Enni Alm ja Paulus Parkatti suorittivat IWBF:n Zone-erotuomariklinikat hyväksytysti Sveitsissä ja Italiassa.
Puolalaislähtöinen erotuomari Karol Kowalski on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa huippukoripallossa ja eurokentillä. Hän tähtää määrätietoisesti koko ajan korkeammalle roolissa, jossa onnistumista mitataan huomaamattomuudella.
Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.
Suomalaisen koripallon merkittävä vaikuttaja ja legendaarinen erotuomari Jorma Ovaska menehtyi tänään tiistaina pitkän sairauden uuvuttamana ollessan 74-vuotias. Hänen poismenonsa on suuri menetys suomalaiselle koripalloyhteisölle.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Erotuomaritoiminta on ollut nousujohteisella tiellä viime vuodet, ja aktiivierotuomareiden määrä on kasvanut ennätystasolle. Otamme erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme kohti tavoitettamme saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle, Euroopan kärkimaiden joukkoon. Osana tätä tavoitetta haemme nyt ammattierotuomaria.
Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.
Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.
Koripalloliitto on tehnyt johdonmukaista työtä erotuomaritoiminnan laadun kehittämiseksi ja erotuomareiden riittävyyden varmistamiseksi tehostetusti parin viime kauden aikana. Aktiivisten erotuomareiden määrä on kasvanut liki 40 prosenttia kahdessa vuodessa.
Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.