Sudenpennut sai puolustettua Puolan kumoon tyttöjen U16 EM-kisoissa ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon

21.8.2024 00:27 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Round of 16 -pelissä Puolan 53-47 (32-24). Suomi pelaa täten välieräpaikasta huomenna Unkaria vastaan klo 19:00.

Sudenpennut ei ollut parhaimmillaan, mutta silti paikka kahdeksan joukossa varmistui. Kuva: FIBA.

Ensimetrien jälkeen ottelu eteni Suomen hallinnassa – Suomi johti ottelua reilut 38 minuuttia. Ero repesi toisella jaksolla hetkeksi kaksinumeroiseksi ja kolmannella huippupisteeseensä, 15 pisteeseen.

Puola oli kuitenkin sitkeä ja pysyi iskuetäisyydellä aivan loppuhetkille asti. Viimeisen kahden minuutin aikana Puola pääsi vielä kahdesti neljän pisteen päähän, mutta Suomi onnistui sinetöimään voiton vapaaheittoviivalta.

Sudenpennut repi peräti 31 hyökkäyslevypalloa ja aiheutti Puolalle 29 menetystä, joista 22 oli Suomen riistoja. Suomi heitti pelitilanneheittonsa vain 15/79 (19,0%), mutta pääsi vapaaheittoviivalle 32 kertaa, joista 18 sisään (56,3%).

– On vanha sanonta, että se on hyvän joukkueen merkki, että voittaa huonollakin pelillä. En siihen usko näissä arvoturnaushommissa, mutta jos sen kääntäisi, niin että huonollakin hyökkäyspelillä voi voittaa, jos moraali riittää siihen, että puolustaa ahkerasti, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Puola sai omalla puolustuspelaamisellaan meidän varpailleen. Meillä oli omat hetkemme saada irtiottoja, mutta ilta oli vaikea hyökkäyspään kannalta. Emme pystyneet ratkomaan avainhetkillä ja Puola tuli aina takaisin.

– Voittoon silti olemme tyytyväisiä. Ei ole itsestäänselvyys, että huomenna on mahdollisuus päästä mitalipeleihin. Selvää on myös, ettei tuo riitä, vaan pitää parantaa. Panokset kovenee, vastus kovenee. Mielettömän iloinen tuloksesta, mitä saatu aikaiseksi. Ja mahdollisuudesta vielä tuota tulosta parantaa. Kyllä siellä jotain tytöt ovat oikein tehneet, että tähän tulokseen on päästy.

Suomen pistekolmikko oli Anna Gardziella (13/10/4 riistoa), Aino Koskela (12/4/6 syöttöä) ja hurjat 10 hyökkäyslevypalloa hakenut Alina Nikkilä (12/16). Puolan pistekärki oli Kaja Serednicka (18/5).

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
25.8.2024 00:23 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on Euroopan mestari!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kirjoitti suomalaiseen koripallohistoriaan uuden luvun voittamalla Ranskan EM-kisojen finaalissa 49-47 (32-25). Suomen koripallolle kyseessä oli sekä ensimmäinen mestaruus EM-tasolla että ensimmäinen mitali.

23.8.2024 22:21 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut historiallisesti EM-finaaleihin! Italia kaatui välierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen välierissä Italian 52-61 (31-27). Loppuottelupaikka on Suomen nuorisomaajoukkueille jo nyt historiallinen, koska Suomi ei ole aiemmin saavuttanut mitalia A-divisioonan EM-kisoissa.

21.8.2024 22:15 Nuorten EM-kilpailut

Mitalipeleissä! Sudenpennut voitti emäntämaa Unkarin tyttöjen U16 EM-kisojen puolivälierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni neljän parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti emäntämaan puolivälieräottelussa 60-71 (26-29). Kyseessä on toinen kerta peräkkäin, kun Suomi on mitalipeleissä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa.

18.8.2024 19:01 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kiri voittoon Sloveniaa vastaan ja nappasi lohkovoiton tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen oli viisi minuuttia ennen loppusummeria 8 pistettä takana, mutta nousi 58-55 (28-28) voittoon Sloveniaa vastaan Unkarissa pidettävien EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissään. Suomi lähtee kolmen voiton myötä Round of 16 -vaiheeseen lohkoykkösenä.

17.8.2024 21:40 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kaatoi mielettömän joukkue-esityksen myötä Montenegron tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen toisessa ottelussaan Montenegron 97-54 (41-20). Suomi pelaa täten alkulohkonsa ykkössijasta huomenna klo 14:00 Sloveniaa vastaan.

17.8.2024 00:10 Sudenpennut

Sudenpennut puolusti Belgian kumoon tyttöjen U16 EM-kisojen avausottelussaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EM-kisansa Unkarissa maukkaasti, kun avausottelussa Sudenpennut kaatoi Belgian 57-68 (35-32). Suomi pelaa toisen ottelunsa huomenna klo 19:00 Montenegroa vastaan.

16.8.2024 11:33 Nuorten EM-kilpailut

Viimeistä viedään! Sudenpentujen maajoukkuekesän kruunaa tyttöjen U16 EM-kisat Unkarissa

Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, maajoukkuekesä lähenee loppuaan, kun viimeisenä arvokisaurakkansa aloittaa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue. Sudenpennut aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantaina 21:30 Belgiaa vastaan Unkarin Miskolcissa.

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

19.8.2023 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi pisteellä Italialle EM-pronssiottelussa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui neljänneksi Turkissa pidettävissä EM-kisoissa. Tiukan kamppailun jälkeen Italia oli pisteellä parempi ja pokkasi pronssimitalit itselleen 58-59 (23-31). Sudenpennut lunasti paikan vuoden 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.

18.8.2023 22:08 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille tappio Espanjaa vastaan EM-välierässä – huomenna mahdollisuus historialliseen pronssimitaliin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Turkissa pidettävien EM-kisojen välierissä Espanjalle 49-85 (33-33). Sudenpennuilla on huomenna edessä pronssiottelu, jossa vastaan tulee joko Ranska tai Italia. Sudenpennuilla on mahdollisuus voittaa Suomen koripallohistorian ensimmäinen mitali EM-tasolla.

Näytä lisää vastaavia