4.8.2018 23:34 Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.
Sara Bejedi määräsi, kun Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Portugalin. Kuva: FIBA
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi tärkeän voiton B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan. Toimeliaassa pelissä Suomi onnistui lyömään Portugalin kanveesiin loppunumeroin 48-59 (23-32).
Vaikka Suomi pitikin valtaosan ottelusta johtoa hyppysissään, niin lopullisen irtioton esiaskeleet tassuteltiin kolmannen neljänneksen lopun hyvällä pätkällä. Päätösneljänneksen terävä alku veti eron lopullisesti kymmenen pisteen hujakoille ja Portugalista ei enää ollut uhkaamaan.
– Tämä oli erittäin fyysinen peli, mutta pystyimme selvästi vastaamaan haasteeseen. Saimme pelin edetessä nostettua intensiteettiä, minkä kautta ylsimme joukkuevoittoon, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi.
Vaikka jokainen suomalainen kantoi kortensa kekoon, niin pisteissä erottui Sara Bejedi, joka säkitti 23 pistettä, noukki neljä levypalloa ja riisti viidesti. Lähellä kaksinumeroisia pistelukemia kävivät myös Awak Kuier (9/6/5 torjuntaa) ja Lotta Vehka-aho (8/4).
Kaksi voittoa kahdesta pelistä tähän mennessä napannut Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina Georgian.
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaat pojat pelaavat tällä hetkellä veitsi kurkulla, kun potissa on joko säilyminen A-divisioonassa tai putoaminen B-divisioonaan. Ensimmäinen ”pudotuspeli” päättyi voittoon, kun Sudenpennut pieksi Bosnia-Hertsegovinan 79-55 (43-31).
– Tässä kohtaa turnausta fyysinen kunto, joukkuehenki ja pelaamisen laatu todella punnitaan. Kaikki joukkueet ovat enemmän tai vähemmän väsyneitä ja haavoittuneita. Mennään aika pitkälti tahdonvoimalla ja peruspelaamisen kivijaloilla. Tänään olimme niissä asioissa parempia, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.
Suomelta erityisesti erottui puolustus, jonka huippuhetket ajoittuivat kolmannelle neljännekselle Bosnia-Hertsegovinan jäädessä vain kuuteen pisteeseen. Suomi onnistui estämään vastustajan ajot ja Mustapha Amzil (9/6) teki oivan päivätyön Bosnia-Hertsegovinan tähtipelaaja Vojin Ilicin (6/5) paimentamisessa.
– Jo toiseen kertaan, Lohikoski mainitsi viitaten alkulohko-otteluun Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.
Amzilin ohessa Suomen onnistujiin kuuluivat vastustajan paikkapuolustuksen heittotaidollaan murtanut Oscar Storgård (9/3), omalle tasolleen palannut Ville Tahvanainen (22/2/6 syöttöä) ja yleismiesjantunen Mikael Jantunen (15/5/4 syöttöä/3 riistoa/3 torjuntaa).
Suomi pelaa A-divisioonassa säilymisestä huomenna kello 14:00 Kreikkaa vastaan.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Ateenassa niukasti Kreikalle 66-65 (23-28).
Viimeisellä minuutilla Suomi nousi tasoihin Janette Aarnion korilla, mutta Kreikka onnistui hetkeä myöhemmin kalastamaan vapaaheitot, joista toinen meni sisään. Aikalisältä Suomi sai vielä heiton ilmaan, mutta tällä kertaa se meni ohitse.
– Hienoa on, että pystyimme pelaamaan voitosta viimeiselle minuutille asti vastustajaa vastaan, joka on sillä tasolla, jolla parhaat joukkueet EM-kekkereissä ovat, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.
Suomi sai kahdesti vedettyä eron kymmenen pisteen tuntumaan, mutta kummallakin kerralla Kreikka kykeni vastaamaan.
– Olimme jokaisella pelipaikalla pikkaisen pienempiä ja läpi ottelun kaveri pelasi palloa postiin. Kun jäimme selän taakse, niin he rankaisivat, Räikkä kertoi.
Suomen onnistujiin kuuluivat Annika Mannila, joka pisti itsensä likoon puolustuksessa ja Laura Väisänen, joka pärjäsi pelikovuudessa itseään rotevampia vastaan.
Ottelua ei tilastoitu.
Delfin Basketin ohessa pelatuissa valmistavissa maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat joutuivat toteamaan Belgian toistamiseen paremmakseen loppunumeroin 63-100 (35-51).
Belgian urheilullisuus oli jälleen myrkkyä Sudenpennuille, kun belgialaiset veivät levypallokamppailun 36-62 ja rynnivät peräti 25 hyökkäyslevypalloa.
– Samat sanat kuin eilenkin. Turha kaunistella, ruma tappio, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.
– Vastustajan hyökkäyslevypallomäärä kertoo rajua kieltä meidän kehityskohteesta. Meillä oli hetkittäisiä hyviä jaksoja, mutta ne eivät riitä.
Suomen parhaimmat pistemiehet olivat Aarni Korkiatupa (16/6) ja Sebastian Lindberg (14/5). Kentän kuningas oli kuitenkin Belgian Thijs De Ridder (36/7).
Lisätietoja: Ottelutilastot
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.
Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.