Seagulls ja Kataja metsästävät pääsylippua välieriin kotiedun turvin, mutta Nokia ja KTP ovat valmiita haastamaan

25.3.2023 11:30 Korisliiga-puolivälierissä kohtaavat sunnuntaina 26. maaliskuuta Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä Kataja Basket ja KTP-Basket.

Suomen Cupin finaalissa kohdanneet Seagulls ja Kataja Basket aloittavat puolivälieräurakkansa sunnuntaina. Kuva: Ville Vuorinen

Miesten Korisliigan puolivälierien toisena iltana nähdään jälleen kaksi ottelua. Niistä ensimmäisessä runkosarjan toisen sijan itselleen lunastanut Helsinki Seagulls metsästää jälleen pääsylippua pidemmälle playoffeihin vastassaan alemmasta jatkosarjasta sarjataulukon seitsemännelle sijalle ponnistanut BC Nokia.

Seagullsille oli viimeiseen otteluun asti tarjolla jopa koko runkosarjan voitto, mutta lopulta ratkaiseva peli päättyi kaksi pistettä vastustajan hyväksi. Noista kahdesta pisteestä huolimatta Seagullsin takamies–laituri Okko Järvi laskee tähänastisen kauden ehdottomasti onnistuneeksi, kun ottaa huomioon, kuinka vaikean alun seura kauteen sai.

– Tulin itse uutena joukkueeseen, ja muutenkin kokoonpanosta meni isompi osa uusiksi kuin viime vuosina oli totuttu. Aloitimme voittotilastolla 2–4, mutta loppujen lopuksi koko kaudelta kertyi vain seitsemän tappiota, joten olen ehdottomasti tyytyväinen, Järvi kertoo.

Nyt playoffien avauskierroksella vastaan asettuva BC Nokia ei voittotilastojen valossa ole pelannut läheskään yhtä laadukasta kautta, mutta Järvi muistuttaa siitä huolimatta, että kyseessä on Seagullsille kaikkea muuta kuin helppo vastus.

– Toki tässä on selkeä ennakkosuosikkiasetelma, koska meillä on kotietu ja viisi sijaa korkeampi sijoitus, mutta toisaalta alkukaudesta olemme myös hävinneet Nokialla. Tiedän kokemuksesta, että heidän hallinsa on vastustajalle hyvin nihkeä paikka, ja Nokia osaa pelata erittäin ärsyttävää koripalloa.

Samoin kuin Seagullskin, myös BC Nokia on nostanut tasoaan jatkuvasti kauden edetessä. Sen ansiosta joukkueen kapteeni Antero Lehto uskoo seuransa mahdollisuuksiin tilastollisista voimasuhteista huolimatta.

– Totta kai tiedostamme olevamme altavastaaja ja Seagullsin mankeli tulee olemaan vieläkin kovempi kuin alkukaudesta, mutta olemme pystyneet kauden aikana kehittymään ja saamaan itseluottamusta. Se itseluottamus on tässä hommassa kyllä ihmeen tehokas huume.

Nokian taival alemmassa jatkosarjassa päättyi siinä mielessä huikeissa merkeissä, että viimeiset seitsemän ottelua toivat joukkueelle voiton. Lehto toteaakin, että olisi käsittämätöntä olla sellaiseen tilanteeseen mitään muuta kuin tyytyväinen.

– Se kertoo siitä, kuinka hyvin olemme viime aikoina hitsautuneet yhteen. Lähtökohta on se, että meidän täytyy saada pidettyä puolustuksemme korkeimmalla tasollaan, sillä se on ollut hyvää koko kauden. Mutta kummasti tässä lajissa täytyy silti korejakin tehdä, ja se on ollut meille se vaikea osuus. Heitonvalinnat tulevat olemaan meillä todella tärkeässä osassa Seagullsia vastaan.

Ylemmän jatkosarjan jälkimmäisillä sijoilla nähtiin tasaväkinen sumppu

Illan otteluista jälkimmäinen pelataan puolestaan Joensuussa. Kataja Basket onnistui kaivamaan ylemmästä jatkosarjasta itselleen kolmannen sijan ja kotiedun, kun taas vastustaja KTP-Basket jäi lopulta kuudennelle eli ylemmän sarjan viimeiselle sijalle.

Katajan päävalmentaja Petri Virtanen toteaa, ettei sijoituksista huolimatta näe Joensuun ja Kotkan välisissä puolivälierissä kovinkaan selkeää ennakkosuosikkia.

– Meidänkin kotietumme varmistui vasta viimeisellä kierroksella, ja se kertoo erittäin paljon sarjan tasaväkisyydestä. Sen lisäksi on tärkeä huomata, että Kotka on voittanut neljästä meidän välisestä kohtaamisestamme kolme.

Tässä kohtaamisessa kaikki on siis auki ja paikka välierissä tyrkyllä tasaväkisesti kummalle tahansa. Virtanen osaakin nopeasti mainita tärkeimmät osa-alueet, joita harjoituksissa on viime päivät teroitettu.

– Meillä on ollut mukavasti nouseva käyrä tässä viimeiset viikot, ja pelimme on mennyt eteenpäin. Kotkaa vastaan erityisesti siirtymäpuolustuksemme ja puolinopeiden palloskriinien puolustaminen tulevat olemaan suuressa roolissa.

KTP:n laituri Juho-Matti Henttonen lähtee sarjaan yhtä avoimin mielin, vaikka toteaakin, että jos valita täytyy, niin kenties vastustaja täyttää paperilla ennakkosuosikin kriteerit aavistuksen paremmin. Siitä huolimatta KTP:n kausi on ollut hänelle positiivinen kokemus, ja toisaalta hän näkee tämänhetkisessä pudotuspeliasetelmassa myös yllättävän onnenkantamoisen.

– Olisimme voineet paremminkin pelata voittojen valossa, mutta toisaalta uskallan väittää, että Joensuu on meille ehdottomasti sopivampi vastus kuin Vilpas olisi ollut, joten tilannehan on sinänsä meille vain hyvä.

Paljon korin alla irtopalloista painiva Henttonen vaikuttaa kaikin puolin valmiilta koitokseen, vaikka vastustajan vahvuudet ovatkin hyvin pitkälti samalla tontilla.

– Heillä on todella hyviä isoja pelaajia, joten meidän täytyy vastata heidän fyysisyyteensä ja pitää levypallot omissa käsissä. He pääsevät hyökkäyslevyistä helposti juoksemaan kenttää. Tasainen aggressiivinen puolustus on meidän vahvuutemme, joten sitä tarvitaan nyt. Lähdemme heti liikkeelle hyvällä intensiteetillä ja aiemmat voitot mielessä.

 
4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

4.6.2023 09:39 Korisliiga

Syrjämäki ja Hollo jatkavat nousija-Bisonsissa

Miesten Divari A:n mestaruuden keväällä voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen palannut Bisons on solminut kaksi jatkosopimusta. Loimaalaisjoukkueen ensimmäiset pelaajakiinnitykset liigakauteen 2023-24 ovat sentteri Aapeli Syrjämäki ja oma kasvatti Eemeli Hollo.

2.6.2023 20:45 Pääjuttu

Severi Kaukiainen jatkaa Kauhajoella, Karhu Basketille sopimuksia

Päättyneellä kaudella niin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) kuin vuoden kuudentena pelaajanakin palkittu Severi Kaukiainen, 25, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen SM-hopeamitalisti Karhu Basketin kanssa. Karhu Basket julkisti samalla Joona Hakamaan ja Eero Innamaan jatkosopimukset sekä Eemi Luukkosen ja Oliver Kandénin saapumisen Kauhajoelle.

2.6.2023 10:39 Korisliiga

Lassi Nikkarinen jatkaa mestari-Seagullsissa, Gullsin valmennusjohtoon vahvistuksia

Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.

1.6.2023 12:32 Korisliiga

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Severi Kaukiainen: ”Eiköhän tässä vaiheessa saa tuntea jo vähän ylpeyttä työstään”

Kauhajoki ei onnistunut lopulta mestaruutensa uusimisessa, mutta takamies Severi Kaukiainen näkee kaudessa monia onnistumisia. Hän itse sai palkintokaappiinsa yhtä aikaa tunnustuksen sekä vuoden pelaajana että vuoden kuudentena pelaajana.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

Näytä lisää vastaavia