Santeri Makkonen on Seagullsin miehistöön

4.6.2021 10:30 PuHu Junioreiden kasvatti on edustanut kaksi edellistä kautta miesten I divisioona A:ssa pelaavaa ToPoa. Makkonen pelaa ensi kaudella Seagullsin lisäksi Helsingin NMKY:ssä.

19-vuotias Santeri Makkonen tilastoi viime kaudella 9,7 pistettä, 2 levypalloa ja 1,3 koriin johtanutta syöttöä.

- Hienoa päästä Seagullsiin mukaan ja uusien haasteiden pariin. Toivon että pääsen oppimaan vanhemmilta pelaajilta paljon ja että kausi kestää pitkälle kevääseen, Makkonen sanoo seuran tiedotteessa.

195-senttinen takamies liittyy Seagulls-miehistöön yhteistyöpelaajana HNMKY:n kanssa, joka oikeuttaa hänelle pelioikeuden edustaa myös M1A-divisioonassa pelaavaa Helsingin NMKY:tä.

- Kuulin Santerin haluavan päästä liigaympyröihin, jonka jälkeen oltiin melko pian yhteydessä hänen kanssaan. Olen iloinen, että Santeri päätti valita meidät, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso avaa.

- Santeri kykenee pelaamaan kolmea eri pelipaikkaa ja on osoittanut monipuolisuuttansa M1DA:ssa. Pallollinen taito ja suoraviivainen hyökkääminen ovat niitä asioita, joita joukkueessa ei voi olla koskaan liikaa, Laakso jatkaa.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot > 

Henkilöt

Asiat

 
13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

1.9.2025 12:51 Korisliiga

Giannis Chatzinikolas matkustaa Kreikasta Tampereelle – Justice Smithin sopimus purettu

Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

22.8.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Mainoslahjaverkkokauppa Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.

21.8.2025 11:25 Korisliiga

Laavainen ja Ulander nousevat Hongan Korisliiga-joukkueeseen

Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.

15.8.2025 09:19 Korisliiga

Christian Keeling ja Seagulls sopimukseen

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.

14.8.2025 11:11 Korisliiga

Ahren Freeman Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.

Näytä lisää vastaavia